Kotimaa

Rovastille varoitus kirkkolain rikkomisesta

Kotimaa 11.12.2014 14:27 | Päivitetty 11.12.2014 15:55
Kaleva

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on antanut rovasti Erkki Pirille kirjallisen varoituksen.

Tuomiokapituli katsoo, että Piri on rikkonut papin vaitiolovelvollisuuttaan viime kesänä. Hän saattoi tuolloin kolmannen osapuolen tietoon keskustelun, joka tuomiokapitulin mukaan on tulkittava luottamukselliseksi.

Pappisasessori Kari Tiirola kertoo, että menettelyllään Piri on tuomiokapitulin näkemyksen mukaan rikkonut kirkkolakia.

”Rippisalaisuuden noudattaminen on papille äärettömän tärkeä asia. Siksi se on turvattu kirkkolailla. Jos rikkoo rippisalaisuutta, rikkoo kirkkolakia”, pappisasessori Kari Tiirola kuvailee.

Hänen mukaansa rippisalaisuuden ulottuvuuksista on käyty viime aikoina keskustelua.

”Kapituli näkee, että tässä tapauksessa rippisalaisuutta on syytä tulkita hyvin laajalla tavalla.”

Kapitulin mukaan Piri on lisäksi käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla kokouksessa, joka pidettiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä Pohjois-Suomessa alkukesästä.

Kirjallisen varoituksen antaminen on yksi niistä toimenpiteistä, joihin tuomiokapituli voi sille tehdyn kantelun perusteella ryhtyä. Varoituksen antamisen lisäksi kapituli voi muun muassa pidättää henkilön pappisvirasta tai määrätä hänet menettämään pappisvirkansa kokonaan.


Piri: Siihen on tyytyminen

Erkki Piri on varoituksesta eri mieltä tuomiokapitulin kanssa. Hän katsoo, ettei hän ole rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan tai käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla.

Pirin mukaan hänellä on näkemyksensä tueksi 20:n kokouksessa läsnä olleen kirjallinen lausunto siitä, ettei hän käyttäytynyt sopimattomasti.

”Mutta tuomiokapitulin kanta on erilainen ja siihen tyytyminen. Vaikka olen eläkkeellä, piispa on esimieheni”, hän kuvailee.

”Toivon, että saan tehdä jatkossakin rauhassa sitä työtä, joka on minulle kutsumus”, Piri jatkaa.

 
Ei saa painostaa tai harjoittaa hengellistä väkivaltaa

Erkki Piri osallistui alkukesän kokoukseen perheenisän pyynnöstä. Tuomiokapitulin mukaan rovastin rooli kokouksessa muuttui sen aikana siten, että hänen olisi pitänyt todeta, ettei hän voi enää jatkaa keskustelua.

”Papin on oltava lojaali ensisijaisesti hänen puoleensa luottamuksellisesti kääntyneelle henkilölle sekä kirkon viran velvollisuuksille, ei muulle taustayhteisölle”, kapituli toteaa.

Perheenisän ja rovastin käsitykset kokouksen luonteesta eroavat toisistaan. Hän mielsi kokouksen hoitokokoukseksi, jossa häntä yritettiin saada tekemään parannusta aiemmasta käyttäytymisestään.

”Rovasti kehotti minua tekemään julkirippiä seurakunnan edessä”, isä totesi rovastista tuomiokapituliin tekemässään kantelussa.

Tuomiokapituli toteaa, että pappi voi toimia herätysliikkeissä ja niiden luottamustehtävissä. Kapitulin mukaan hänen tulee kuitenkin toimia siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostamiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi.

 Kapituli: Vaitiolovelvollisuus ymmärrettävä laajasti

Erkki Piri kävi perheenisän kanssa pari viikkoa kokouksen jälkeen puhelinkeskustelun, jonka luottamuksellisesta ja sielunhoidollisesta luonteesta hän on eri mieltä perheenisän kanssa.

Perheenisän mielestä hän uskoutui puhelussa Pirille, eikä hän olisi saanut kertoa siitä kenellekään. Rovasti kuitenkin saattoi keskustelun kolmannen osapuolen tietoon.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli toteaa, että vaitiolovelvollisuus sielunhoidossa on ymmärrettävä laajasti.

”Pappi ei saa ilmaista hänelle yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa uskottua asiaa eikä henkilöä, joka papille on uskoutunut”, kapituli muistuttaa kirkkolain pykälästä.

Se katsoo, että Erkki Piri paljasti ulkopuoliselle sekä hänelle uskoutuneen henkilön että uskotun asian sisällön.

Kapituli piti lieventävänä seikkana sitä, ettei rovasti tiettävästi tuonut kolmannen osapuolen tietoon mitään kokonaisuuden kannalta uutta asiaa.

Erkki Piri on toiminut pitkään Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n luottamustehtävissä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Ei ole aikaakaan, kun tuomiokapitulit ja muut trollit vaatimalla vaati, ja vaatii edelleenkin, että esim. papin tulee saattaa julkisuuteen kaikki hyväksikäyttötapaukset saatuaan siitä tiedon tekijän ripittäytyessä.

Nyt Pirin jutussa se vaatii ehdotonta rippisalausta kirkkolakiin vedoten. Ei kirkkolaissa ole mitään erittelyä mikä on salaista ja mikä ei ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi tälläinen henkilö valitaan luottamustehtäviin ? Olisi oikein jos itse eroaisi .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Herää kysymys onko Piri sovelias toimimaan seurakunnan uottamustehtäviääsTuirassa. Tämä asia tlisi ainakin tarkistaa. Kirkkolain rikkomisesta kirjallinen varoitus jaoten ainakin moraalisessa mieessä on soveliasta luopua seurakunnan luottamustehtävistä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kapituliin vain rohkeasti uusia ilmoituksia lähettämään. Paljon on moni jaksanut painaa lahjaansa. Nyt on aika tuoda
totuus esille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä on paikallisilla muistissa kun Piri kiersi vanhustentalon asuntoja ja julisti television omistavat vanhukset kadotukseen ja erotettavaksi rauhanyhdistyksestä. Pirin kolehtiin ei kolikot kelvanneet vaan piti olla setelirahaa. Rovastin arvonimi koki inflaation kun Pirille se myönnettiin ja tavallinen kansa ei näitä unohda vaan äänestää jaloillaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen edelleen miksi Suomessa sallitaan toinen oikeusjärjestelmä valtion oikeusjärjestelmän rinnalle. Ei kuulu oikeusvaltioon tällainen touhu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ette näy tietävän asiasta mitään ,ja hyvä niin, älkää ottako silloin kantaa! Pappi ei saa kertoa luottamuksellisessa, sielunhoidollisessa keskustelussa kuulemaansa eteenpäin. Siksi siihen oli tässä tapauksessa puututtava. Tässä tapauksessa kirkko teki aivan oikein. Lakia tulee noudattaa myös herätysliikkeissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten joku voi edes ihmetellä, että kansa eroaa kirkosta teki ne sitten mitä tahansa? Kirkko on aivan käsittämättömän synkkä ja negatiivinen instituutio ja he ovat nimenneet omat toimielimensä tyyliin "tuomiokapituli", "tuomiokirkko" tai "kiirastuli". Tuommoinen jatkuva tuomitseminen ja koko synkkä asenne tarkoittaa sitä, että he eivät usko Jumalan luomistyön olevan virheetön. Tuohan on sama kuin väittäisi että Jumala tekee virheitä ja sen vuoksi meidän täytyy tuomita näitä virheellisiä jäännöseriä kun Jumalan tekemä duuni jäi tavallaan puolitiehen. Härski asenne.
Positiivisuus ja rakkaus eivät mahdu käsitteseeseen "kirkko" ja sen vuoksi siitä ei olla enää valmiita maksamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ehkäpä sielä tarvitaan hieman tuuletusta ja jos se ei omin voimin hoidu, niin tuuletaan veroeurot ulos eka. Sehän ei kuulemma oikein vaikuta, vielä. Mut kohta rupee vaikuttaan. Jospa sit saatais vaikka uusia ristiretkiä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se kumma, että noihin satukirjoihin vieläkin uskotaan. Toivottavasti ei enää 50 vuoden päästä vaan ihminen oli tullut järkiinsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että meillä on hengellinen esivalta, joka pystyy asetamaan rajat, joita muut eivät ole vuosien aikana kyenneet asettamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole syytä olla sellainen tuuliviiri, että joidenkin uutisten vuoksi tulisi erota kirkosta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On meitä muitakin, joiden kertomat, luottamuksellisten keskustelujen sisällöt vuotivat julkisuuteen.
Kun oli kertonut vain yhdelle, tiesi, mistä vuoto on lähtöisin. Ei silloin voinut kuitenkaan tehdä mitään,
ettei oma elämä tuhoudu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23:29
Matkustajajuna törmäsi karhuun Paltamossa – eläin saattaa olla vaarallinen, varoittaa poliisi
23:07
Inarinsaamelaisuus oli läsnä jo Kari Kyrön lapsuudenkodissa – "Saamelaiskäräjien tärkein tehtävä on saada rauha Saamenmaahan"
22:30
Oululaiset ottivat kantaa kaupungin budjettiin aluefoorumeissa – Kaakkurissa epäiltiin, että säästämisestä voikin koitua lisämenoja
22:15
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta
21:22
Junttilalle oli heti tarjolla sankarin viitta, mutta viimeistely jäi vielä piippuun – HIFK kukisti Kärpät Saarisen jatkoaikamaalilla
21:17
Uusi ennuste: talvi alkaa lauhana, mutta sitten iskee Siperian kylmyys
21:01
Ulkoministeri Haavisto: Toimintaan Al-Holissa tarvitaan paikallisen hallinnon lupa – Suomi on selvittänyt, voidaanko leiriltä liikkua pois Turkin kautta
64
Kalen! kalluppi: Onko Oulusa toimiva joukkoliikenne?
58
Britannian ja EU:n brexit-neuvotteluissa saavutettu sopu – Boris Johnson: "Meillä on mahtava uusi sopimus"
55
Kivisydämen kausipaikoille olisi tunkua – joka viides paikka on vuokrattu pitkäaikaispysäköintiin
50
Kaatumisesta virisi keskustelu punaisen Baanan liukkaudesta – Kysyimme aiheesta liikenneinsinööriltä: ”Uusi asfaltti tuppaa aina olemaan liukkaampaa”
39
Korkeassa rakentamisessa nähdään peikkoja – Oulun keskustan asukkaat pelkäävät viihtyisyyden heikkenevän ja vanhojen asuntojen arvon laskevan
37
Selvitys: Sisäilmaongelmia esiintyy eniten peruskouluissa ja lukioissa, syynä useimmin kiinteistöjen ikä ja investointien puute – Ilmanvaihto yleisin ongelma
31
Kärppien pelaajabudjetti ylittyi Junttilan hankinnan myötä, liikennettä luvassa toiseenkin suuntaan – Toimitusjohtaja Virkkunen: ”Haluamme tällaisilla hankinnoilla antaa faneille lisäarvoa”

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä ja illalla Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen ihminen ei ota työtä vastaan?

Sellainen ihminen joka saa sen rahan muuten kuin työtä toiselle tekemällä. Lue lisää...
awwq

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image