Kotimaa

Rinne vetää muodolliset hal­li­tus­tun­nus­te­lut pikavauhtia – tavoitteena saada hallitus kasaan tiistaina

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne toimii hallitustunnustelijana. Suurimman eduskuntaryhmän sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman oli kutsunut koolle eduskuntaryhmien ja puolueiden puheenjohtajat.
Kotimaa 5.12.2019 17:41 | Päivitetty 5.12.2019 17:44
Kirsi Turkki

Hallitustunnustelut ovat vain muodollisuus, kun sama hallituspohja jatkaa. Kokoomuksen Orpo olisi halunnut sdp:n pääministeriehdokkaan tunnustelijaksi.

Pääministerin tehtävästä eronnut sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne alkaa vetää hallitustunnusteluja. Rinne jakoi torstaina iltapäivällä eduskuntaryhmille hallitustunnustelujen kaksi kysymystä. Vastauksia tunnustelija odottaa pikavauhtia, jo lauantaina kello 16. Hallitustunnustelut ja niitä seuraavat hallitusneuvottelut käydään sunnuntaina iltapäivällä.

Hallitustunnustelijasta sovittiin eduskunnassa torstai-iltana, kun suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) oli kutsunut koolle eduskuntaryhmien ja puolueiden puheenjohtajat. Jo varhain torstaiaamuna sdp:n puoluehallitus oli päättänyt esittää hallitustunnustelijaksi Rinnettä.

Hallitustunnustelut ovat vain muodollisuus, sillä hallitus aikoo jatkaa nykyisellä hallituspohjalla ja -ohjelmalla eli hallituspuolueet eivät tunnustelujen seurauksena vaihdu.

Rinne kysyy eduskuntapuolueilta ovatko ne valmiita hyväksymään Antti Rinteen hallitukselle 6.6.2019 hyväksytyn ohjelman sellaisenaan. Toisessa kysymyksessä Rinne kysyy oletteko valmiita osallistumaan sosiaalidemokraattien enemmistöhallitukseen ja onko kynnyskysymyksiä.

Rinne sanoi, että hän ei ole päättänyt aikooko olla ehdolla uuden valtioneuvoston jäseneksi. Tiedotustilaisuudessa hän vakuutti olevansa hyvin kasassa viikon myllerryksen jälkeen.

Orpo olisi lykännyt tunnusteluja

Rinteen roolille hallitustunnustelijana ei ole mitään muodollista estettä, vaikka se herättää hämmennystä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo esitti ennen hallitustunnusteluja koskeneen kokouksen alkua, että hallitustunnustelija olisi sdp:n pääministeriehdokas, eikä eronpyyntönsä jättänyt sdp:n puheenjohtajaa Antti Rinne

– Olemme hetki sitten tehneet välikysymyksen ja syynä oli epäluottamus. Ei ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi luottamuksen palauttanut. On hieman erikoista, että Antti Rinne toimisi tässä tilanteessa tunnustelijana. Parempi olisi odottaa muutama päivä ja saada sdp:n nimi pääministeriehdokkaaksi ja sen jälkeen aloittaa tunnustelukierros. Hallituksen muodostamiseen liittyy olennaisena osana se, että muodostuu luottamus hallituksen ja eduskunnan välillä, ja nyt luottamus on pahasti kuralla. Olisi tulevan pääministerin kannalta olennaista, että hän on alusta asti se, joka lähtee yrittämään hallitusta, Orpo sanoi.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-aho totesi, että hallitustunnustelijan rooli kuuluu vakiintuneen käytännön mukaan sosiaalidemokraateille, koska se on toistaiseksi eduskunnan suurin puolue.

– Sosiaalidemokraateilla on vakiintuneen tavan mukaan oikeus itse päättää hallitustunnustelijan nimestä. Emme ala tätä prosessi kyseenalaistamaan. On tietenkin toinen kysymys, miten uskottavan alun se antaa hallitustunnustelijalle, jos luottamuspulan vuoksi eroamaan pakotettu entinen pääministeri lähtee näitä tunnusteluja vetämään. Jos sosiaalidemokraatit ovat sitä mieltä, että Suomen kansa ei parempaa ansaitse, niin sitten mennään tällä ehdotuksella.

Liike Nyt edustaja Harry Hja Harkimo marssi ulos kokouksesta sen jälkeen, kun Rinne oli valittu hallitustunnustelijaksi.

Hallituksen kakkospuolue keskusta korostaa hallitustunnustelujen olevan tekniset. Keskusta ei ole nähnyt tarvetta puuttua sdp:n hallitustunnustelijan valintaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan oleellisinta on luottamuksen palauttaminen hallituksen sisällä. Sen tekee uusi pääministeri, eikä hallitustunnustelija.

Pääministeriehdokas valitaan sunnuntaina

Sdp valitsee ehdokkaansa tulevaksi pääministeriksi tämän viikon sunnuntaina eli 8. joulukuuta. Valinnan pääministeriehdokkaaksi tekee sunnuntai-iltana sdp:n puoluevaltuusto, jonka puoluehallitus kutsui koolle torstaiaamuna pidetyssä kokouksessaan.

Sdp:n ehdokkaat pääministeriksi ovat puolueen varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Sdp:n puoluevaltuusto päättää myös puolueen kaikista muista ehdokkaista uuden valtioneuvoston jäseniksi.

Demarinaiset tukevat Marinia

Marin sai torstaina tuntuvaa tukea, kun Demarinaiset asettuivat hänen taakseen sdp:n pääministerikisassa. Demarinaisten puheenjohtaja, eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kertoi naisjärjestön kannasta torstaina iltapäivällä eduskunnan valtiosalissa.

– Sanna Marin on jo päässyt näyttämään kykynsä ja osaamisensa, kun hän tuurasi Antti Rinnettä hänen sairauslomallaan. Marin on myös jo olemassa olevan ministeriryhmän jäsen ja kansansuosikki. Hän on luja, vakaa ja idearikas, Tuppurainen perusteli.

Tuppurainen korosti, että Marin on kerännyt kiitettävän määrän ääniä molemmissa eduskuntavaaleissa Pirkanmaalta ja Tampereella hän on johtanut asiantuntevasti ja määrätietoisesti Tampereen kaupunginvaltuustoa.

Tuppurainen painotti, että naisjärjestön kanta ei sido yhdenkään puoluevaltuutetun kantaa. Naisia puoluevaltuutetuista on 28.

Lännen Median keskiviikkona tekemän kyselyn perusteella Marin on tällä hetkellä puoluevaltuuston edustajien parissa vahvempi ehdokas pääministeriksi. Marinia kertoi tukevansa kyselyssä 18 puoluevaltuuston edustajaa ja Lindtmanin kannalla oli 12 jäsentä.

Kantaansa ei vielä osannut kertoa 19 puoluevaltuutettua. Lännen Median kysely tavoitti 49 jäsentä 60:stä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

Tämä on kansanvallan halventamista. Juuri epäluotettavana poispotkittu työntekijä jatkaa kuten ennenkin. Hienoa SDP! Nyt on selkärangan sijainti osoitettu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP jatkaa hallitusvastuussa. Matka kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa voi jatkua jokaisen suomalaisen eduksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kannatus kansan silmissä romahtaa entisestään. Sen luokan sekoilua taas seurataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antti Rinteellä täysi tuki SDP:ltä, Keskustalta, Vihreiltä ja RKP:ltä, hienoa ja kunnioitettava asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demarit loukkaa kansalaisia. Vaikka hallituspuolueiden johto on luottavinaan Rinteeseen, kansan luottamus koko venkulaan on mennyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ettäs kohtaavatkin vielä itsenäisyyspäivän aikoina irvokkaasti loukata demokratiaa. Epäluottamus parlamentaarisisti valitulta edustajistolla ei tämän päivän sosialisteja hillitse yhtään kun on valtakiima päällänsä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miltä tämä näyttää? Onko Suomi enää oikeusvaltio.
Toivottavasti keskusta häviää pienpuolueeksi ja samoin demarit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Henkilö, joka on saanut epäluottamuksen, johtaa hallitustunnusteluja. Itsekin tulossa ministeriksi. Tämä on narrin peliä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antin neuvotteluissa tarvitaan paljon avustajia ja suklaapatukoita . Antin tekemisistä ei kannata paljon odottaa . Antti on paras kokoomuksen ja perussuomalaiste kannatuksen kohottaja. Ensi kesänä uudet vaalit kohillaan. Antilta on terpeellista kysyä tietääkö Antti missä kaupungissa on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP ei ymmärrä että nauraa tälle jo variksetki. Vallanhimo kun menee sen edelle miksi nämä ihmiset on valittu eduskuntaan alkaa alamäki joka näkyy hyvin SDPn ja keskustan kannatuksessa. Jos rinne olisi ajatellut äännestäjiä ja puoluetta olisi hän astunut reilusti syrjään. Rinteelle käy kuin Soinille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepulle kelpaa, että Rinne on hallitustunnustelija ja jopa ministeri! Mikä muuttuu? Kepu on demareiden apupuolue. Syöksy jatkuu. Kepu olisi voinut sanoa, että "On demareiden asia valita tunnustelija ja ministerit, mutta arvostamme ilmoitustamme luottamuksen puutteesta valintoja tehtäessä". Saa kopioida vapaasti.
Kepulla näyttäisi olevan naapuri Ruotsin Centerpartietin tie. Se on ihan hyvä kehityspolku.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämähän muistuttaa Putinin Venäjää tai jotakin Etelä-Amerikan valtiota. Ei tämä enää eurooppalaista demokratiaa ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt taisi tulla Orpopoikaa kusetettua oikein olan takaa, hallituspuolueiden oman pesän kätyritkin paljastautui samassa rytäkässä, vaikka olihan he jo Sipilöineen jo aiemminkin tiedossa. Politiikka on peliä jota jotkut osaa pelata paremmin , kuin toiset.😉

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä vanhat ajat oli parempia, silloin oli moraalia, ei enään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antin puolesta hieman harmittaa, mutta onneksi SDP:stä löytyy muitakin vastuunkantajia. Oma suosikkini on Sanna Marin, hän ei anna Orpon hyppiä silmille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo on meleko teatteria. Onko eduskunnassa vielä muitaki puolueita, artikkelissa puhuttiin jostaki naisjärjestöstä!! Onko eduskunnassa miesjärjestöki? Eihän vaaleissa ollu mitään näistä järjestöitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antti Rinne valitettavasti joutuu väistymään, mutta pääasia on että sama hallituspohja jatkaa ja SDP, eduskuntavaalien suurin puolue, on edelleen pääministeripuolue ja tiukasti vallankahvassa. Politiikka kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa Suomea voi jatkua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa Antti hienoa. Nyt jatketaan samalla ohjelmalla, joten pieneläkeläiset kiittävät ja kumartavat. Noin 100 euroa on köyhille iso raha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joka otetaan jollain muulla tavalla köyhiltä pois. Todellinen summa köyhälle sulle mulle-pelissä on taas nolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
29
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
21
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image