Kotimaa

Ratkaisu Hakkaraisen ja Vähämäen sauna-asiasta aikaisintaan parin viikon kuluttua

Ville Vähämäki. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 13.9.2018 1:01 | Päivitetty 13.9.2018 12:42
STT

Perussuomalaisten kansanedustajien Teuvo Hakkaraisen ja Ville Vähämäen sauna-asumista koskeva päätös tehdään aikaisintaan kahden viikon kuluttua.

Eduskunnan kansliatoimikunta käsitteli asiaa kokouksessaan torstaina.

Hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan tässä kokouksessa edustajat halusivat asiasta lisätietoja, minkä jälkeen kukin voi vielä pohtia kantaansa.

Asiaa käsitellään kansliatoimikunnan seuraavassa kokouksessa kahden viikon kuluttua torstaina. Aiemmin ratkaisua odotettiin jo tällä viikolla, mutta asiaan ja saatuihin selvityksiin perehtymiseen päätettiin ottaa lisää aikaa.

- Ihan siitä syystä (päätös siirtyy), että tämä on kansliatoimikunnan jäsenille aika tuore ja uusi asia, joten on ihan hyvä, että he pääsevät ensin käymään läpi kootun fakta-aineiston ja keskustelemaan siitä, Rauhio kertoo.

Kysymys on siitä, onko Hakkaraiselle ja Vähämäelle maksettu kulukorvausta perusteettomasti, kun he ilmoittivat kakkosasunnokseen saunatilan, jota ei ollut tarkoitettu asumiseen.

- Tämähän ei ole tietenkään mikään iso lainsäädäntöhanke tai valtiontalouden kannalta merkittävää, mutta kansliatoimikunta ottaa kuitenkin aina vakavasti tämän eduskunnan hallinnon tarkan hoitamisen. Sen vuoksi ei ollut missään tapauksessa kohtuullista, että olisin esitellyt päätöksen heti tässä syksyn ensimmäisessä kokouksessa. Nyt käydään asiaa läpi, ja arvelisin, että jatkoa seuraa sitten myöhemmin, Rauhio sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Valtakunnan suurin ongelma on Etelä Suomen isoin ongelma jota mietitään pitkään ja hartaasti.
Ratkaisu viipyy vielä pitkään jospa seuraava eduskunta jossa vasemmisto puolueet hallituksessa hoitaa asian kuntoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä me veronmaksajat joudumme maksamaan monenlaiset "herrojen" pelleilyt. Tutkittava asia ja tutkinta ovat tässä tapauksessa molemmat täyttä rahan haaskausta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisikö kansliatoimikunnan jäsenten jalkautua tapahtumapaikalle selvittääkseen miten saunassa on eletty ja asuttu? Vaikkapa tänä iltana juoman ja löylyttelyn merkeissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eduskunnan henkilökunta on ainoa johon Niinistön leikkaukset eivät aikoinaan kohdistuneet ja turvallinen suojatyöpaikka säilyi kaikilla virkamiehillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ovatko molemmat nälistäneet veronmaksajalta täyttä tukea ja ovat vielä kehdanneet vetää itse välistä vuokraamalla tilaa pökkiinsä? Eikö kyseessä ole suoranainen petos?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihreiden kansanedustaja vuokraa asunnon äidiltään ja maksaa siitä vuokraa 230 euroa kk, ja saa korotettua kulukorvausta asunnon vuokraan 490 euroa kuukaudessa niin erotus on 260 euroa kk, joka taitaa olla verotonta tuloa. Melkoisen härskiä toimintaa johon pitäisi puuttua eikä vaan syyllistää ainoastaan Hakkaraista ja Vähämäkeä.Kaikkien kansanedustajien kulukorvaukset pitäis ottaa tutkinnan alle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jälkeen kerran olenvtodella tyytyväinen etten maksa veroja Suomeen. Edustajat kusettavat aina eniten rahaa valtion kassasta.
Mitenhän Kela suhtautuisi jos vuokraan asunnon 200€ ja vuokralainen pyytää 500€ asumistukea. Hieman käristettynä sama asia.
Tuo korotettu korvaus houkuttaa hommaamaan asunnon koska korvaus ei ole korvaus todellisista kuluista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei voi vuokrata äidiltään. Aikamoista sekoilua PerusS hommat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saa toki äidiltään vuokrata asunnon mutta pointti on se että maksaa 230 euroa ja saa kulukorvausta 490 euroa niin erotus on puhdasta tuloa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta Vähämäki Ja Hakkarainen on katsottava aviopariksi ja edut laskettava yhteisten tulojen mukaan, niin sitä tehdään muidenkin ythteisasujien kohdallla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä huijaus? Poliisi vuokraa tilapäisenä asuntona, Vähämäki ja Hakkarainen ovat tiettävästi maksaneet vuokransa. Missä tuossa on huijattu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö tämä ole "päivänselvä" asia ? tällainen vatvominen vie uskottavuuden koko laitokselta , jos sitä enää on jonkun verran edes ollut..edustajat ovat kyllä toimineet kovasti siihen malliin ,että saavat alkaa "sopeutumaan" loppu iäkseen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lusikka kauniiseen käteen ja maksatta rahat takasi...kansanedustajn pitäs olla esikuva äänestäjille niin tämmöistä tapahtuu..jo aikanaan oli näitä jalasmökki touhuja ja silloin pistettiin päivärahat verolle( komennusmies) ja eduskunta kekkas Itelle heti verottoman kulukorvauksen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Lapissa ja Keski-Lapissa kehittyy iltapäivästä alkaen ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Esimerkiksi pienistä eläkkeistä ei makseta juuri ollenkaan veroja. Kotitalousvähennyksen saa vain suoraan verosta vähent... Lue lisää...
Stop miettimään

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image