Kotimaa

Pu­na­mul­tak­rii­si lauennut? – SDP ja keskusta vakuuttavat löytäneensä taas toisensa

Ei jännitä enää. Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen sai kiitosta demariaryhmästä. Nämä olivat tyytyväisiä, että Kurvinen tuli vastaamaan ryhmän kysymyksiin.
Kotimaa 5.12.2019 15:31
Anita Simola

Punamullan tuoksuisen viisikon tappelupukarit huokuivat hyväntahtoisuutta. Viisikko jatkaa ja katsoo eteenpäin.

Politiikanteko on välillä pitkäpiimäistä, mutta torstaina nähtiin eduskunnassa episodi, joka laukesi reilussa puolessa tunnissa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen meni kello 14 demariryhmään visiitille kertoakseen, mitä keskustassa ajatellaan nyt ja tulevaisuudessa.

Samalla käytiin läpi viime päivien näytelmä, jonka seurauksena pääministeri AnttiRinne joutui eroamaan. Eropakon takana oli keskustan osoittama epäluottamus Rinnettä kohtaan.

Moni uumoili, että Kurvinen saa ryhmässä satikutia, mutta toisin kävi. Ovesta asteli ulos äskettäin kaksi ryhmänjohtajaa kuin veljekset ikään. Jos haavoja on syntynyt, ei niitä näkynyt ainakaan ulospäin.

Kiittelyä riitti

SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman totesi, että keskustelu oli tarpeellinen ja hyvä.

– Ei ollut yhtään puheenvuoroa, jossa ei olisi kiitetty sitä, että Kurvinen tuli kokoukseemme. Oli tarve puhua asiat halki ja katsoa silmästä silmään. Keskusteluissa on vahva henki siitä, että nyt rakennetaan luottamusta ja katsotaan eteenpäin, Lindtman muotoili.

– Voidaan sanoa, että nyt on pöytä puhdistettu hallitusneuvottelujen tieltä. Yhteinen tavoite on viiden puolueen hallitus, joka on sitoutunut hallitusohjelmaan, hän jatkoi.

Kurvinen kertoi todenneensa ryhmälle, ettei tämä viikko ole ollut kovin vahva ei keskustalle eikä demareille, mutta katse on eteenpäin.

– Totesimme, että olemme molemmat tehneet virheitä. Tästä huolimatta yhteistyötä halutaan jatkaa.

– Puhuimme myös siitä, että nyt pitää keskittyä punamullan rakentamiseen. Kuulimme tilaisuudessa sellaisen vertauksen, että punamullan yhteistyö on parhaimmillaan kuin kaurapuuro kotimaisella voisilmällä.

Yhteinen visio

Kurvisen mukaan esille tuli myös se, että toimintatapoja pitää kehittää ja miettiä, ettei tällaiseen tilanteeseen jouduta enää koskaan.

– Mietimme myös sitä, että meillä pitää olla yhteinen visio, horisontti tulevaan, mitä hallituksessa tehdään. Käytännön tekojen kautta luottamus pikku hiljaa palautuu.

Hän oli iloinen, että ryhmä otti hänet ystävällisesti vastaan.

– Nyt aletaan tehdä töitä, luulen, että suomalaisetkin odottavat sitä.

Kurvinen oli todennut sdp:n ryhmälle, että jos etsitään vastuullisia Rinteen eroon, niin hän on yksi niistä.

Kurvinen yhdessä muun puoluejohdon kanssa esitteli linjaukset alkuviikosta eduskuntaryhmälle sekä puoluehallitukselle. Henkilöitä oli yhteensä kuusi.

– Kannan siitä oman vastuuni ja toin sen esille.

Kurvinen kertoi vastanneensa kaikkiin kysymyksiin, joita tuli esille. Niitä olikin runsaasti, yli kymmenen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Tytti kertoi just aatolkissa ettei kaikki ole vieläkään selvää. Jotain keskusta on jättänyt kuitenkin kertomatta.
Täytyy sanoa ettei jonkun Kurvisen esiintyminen luottamusta herätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lopultakin mieluisia uutisia! Oikein tuli hyvä mieli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitusohjelma- ja kaverishoppailut saattavat johtaa erikoiseen tilanteeseen, että meitä johtaa kohta naiskvintetti Marin, Kulmuni, Ohisalo, Henriksson ja Andersson. Soittotaidosta en tiedä, mutta kokemusta ei heillä ainakaan ole liikaa. Luoja meitä armahtakoon tällaisesta kombosta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos nämä menettävät hillotolpan, eivät tule saamaan muita hommia. No tietysti metsänraivuuta, kuten Koski.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se hupaisa seurata kuinka tuo ek:n ja terveysjättien juoksupoika kokoomus ja orpo yrittää päästä hallitukseen,nyt ei saisi hallitustunnustelijaakaan valita,onneksi kokoomus ei määrää hallitustunnustelijaa vaan suurin puolue sdp.Petteri raukka yrittää pitkittää hallituksen muodostamista mutta ei se nyt vaan onnistu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että sitten kokonaisarviosta ei nyt puhuta mitään, parempi ehkä niin, kun kumpikin puolue räpistelee gallupeissa pohjalukuihin menevissä kannatuksissa, joka kertoon paljonkin, kuinka puolueiden toimintakyky, luottamus ja uskottavuus kansan mielestä vain hiipuu ja ne ovat juuri niitä asioita josta kokonaisarvio nimenomaan koostuu.
Ehkä keskusta ja sdp kuvittelee nyt lähtevänsä puhtaalta pöydältä eteenpäin, mutta epäilen vahvasti keskustan tavoitteita ja halua läpi viedä tehtyjä hallituslinjauksia, vaikka kuinka Kulmuni lupasi ettei pilkkuakaan ei muuteta, senkun näkisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän nämä vaikeudet vaan vahvistavat ja lujittavat hallitusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se niin suloista tuo rakkaus, hellanlettas sentään. Tämän talon väen äänestyskäyttäytyminen muuttuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En perinteisenä Keskustan kannattaja voi hyväksyä mukanaoloa nykyisessä käkikellohallituksessa. Alan jo pelätä, että vastuullisuus löytyy vain oppositiosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oujee👍🏻 ja persut pysyy siellä minne kuuluvat,oppositossa👌👍🏻

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joistain se vain on niiiin hienoa, että Suomi ottaa velkaa ja antaa rahan Afrikkaan, kun mm omat vanhukset jätetään hoitolaitoksiin heitteelle. En vaan voi ymmärtää moista kieroutunutta moraalia ja irvokasta suomalaisvastaisuutta, että mistä arvopohjasta kumpuaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toimittajien asenne on aina niin negatiivinen, periaatteella pessimisti ei pety.
Odotan innolla punamullan tekoja, jotka näkyy vasta ensi vuodesta alkaen, parempi se joka tapauksessa on kuin nykyinen vuosi budjetoitu vielä Kokoomuksen ja populistisen äärioikeistopuolueen linjalla, joka viime hallituskaudella oli vallassa, teki tämän vuoden vaalibudjetin, sitä hallituskoostumista ei kaipaa kukaan järkevästi asioista ymmärtävä tavallinen Suomalainen äänestäjä, lukuunottamatta Elinkeinoelämää ja superrikkaita, pörssikeinottelijoita, jne....niille hallitus vain antoi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On aika erikoista, että kepun piti näyttää sdp:lle ettei Rinne osaa johtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinne on saatava ministeriksi,muutoin maa joutuu keväällä yleislakkoon Rinteen ollessa lakkokenraalina tai jopa lakkosodan ylipäällikkönä.
Ministerinä hänen kätensä olisiat sidotut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi ohjailla kulkua paljon helpommin kuten Sipilän hallituksen suhteen voisi kysyä Aholta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

16:04
Ker­ros­ta­lo­asun­nos­sa syttyi tu­li­pa­lo Kemissä tiis­tai­na – poliisi tutkii syt­ty­mis­syy­tä
15:49
Lähetä kuva, mikä pitää sinut sinut lämpimänä talven kylmässä - osallistu kilpailuun
15:48
Bachin kantaatin mottona on, että älä tuomitse liian ankarasti – Vanhan musiikin festivaalilla Oulussa voi tehdä syyllisyyden kokemisen ja siitä vapautumisen matkan Tilaajille
15:22
Kesätyöhaku alkaa Kempeleessä – vaihtoehtoina kunnan työt, kesätyöseteli sekä kesäyrittäjyys
15:16
Punaista päin kävelleet jalankulkijat jäivät auton alle Rovaniemellä
15:13
Traktori suistui katolleen ojaan Kiiminkijoentiellä Oulussa
15:10
Henkilöauto suistui katolleen ojaan Siikajoella – rekkakuski auttoi vöihin roikkumaan jääneen kuljettajan ulos autosta
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
30
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
30
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
22
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
16
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
13
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
13
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Sankkaa savua
lukija

Uusin lukijakuva

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image