Kotimaa

Pulliainen hermostui Lehtomäkeen

Erkki Pulliaisen mukaan hallitusta uhkaa törmäyskurssi ympäristöasioissa. KUVA: Eljas Sallmén/arkisto
Kotimaa 15.5.2008 0:00
Pirjo Kukko-Liedes
Vihreiden oululainen kansanedustaja Erkki Pulliainen vaatii puolueeltaan nopeaa terästäytymistä ympäristöasioissa. Tämä on hänen mukaansa välttämätöntä Paula Lehtomäen (kesk.) palattua ympäristöministeriksi.

"Lehtomäki on pantava ympärivuorokautiseen seurantaan. Hän on kiinnostunut enemmän ympäristön tuhoamisesta kuin suojelemisesta", Pulliainen ruoskii ja viittaa muun muassa tuoreeseen Pallas-kiistaan.

"Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) pitää nyt viheltää peli poikki. Hotellin laajennushanke kansallispuistossa on estettävä", Pulliainen vaatii.

Hänen mukaansa vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg on jo käynyt Vanhasen juttusilla Pallas-asian vuoksi. Pulliaisen mukaan Vanhanen halusi tutustua asiaan ennen kannan ottamista. "Toivon hartaasti, että hän viheltää pelin poikki. Muuten kaikki padot aukeavat", Pulliainen toteaa.

Hän ei säästele sanojaan ruotiessaan Lehtomäen paluuta ympäristöministeriksi. Pulliaisesta on täysin käsittämätöntä, että ympäristöministeri on valmis muuttamaan lakia, joka mahdollistaa Pallastunturin matkailuhotellin laajentamisen.

"Jos ympäristöministeri on ihan vakavasti sitä mieltä, mitä nyt sanoo, se on kauhistus. Hän ei ymmärrä ollenkaan, mitä kansallispuisto tarkoittaa. Hän on oikeassa siinä, että kansalaisten pitää päästä sinne, mutta hän unohtaa täysin sen, että luonnon reservaatissa ihmisen jälki ei saa näkyä kävijöiden jäljiltä."

Hotellirakennus pitää Pulliaisen mukaan toteuttaa kansallispuiston ulkopuolelle, ja laittaa puiston rajoille portti, jossa on myös kävijälaskuri.

"Pallaspuistoa perustettaessa korostettiin sen olevan niin herkkä alue, että se juuri kestää kanavoidusti sen asiakasmäärän, minkä vuonna 1948 valmistunut hotellirakennus vetää. Jo silloin todettiin, että luonnon kulutussyistä johtuen mahdollinen laajennus tulee sijoittaa puiston ulkopuolelle."



Vihreillä on
näytön paikka


"Nyt ollaan ihan perimmäisten kysymysten äärellä joka ikisessä ympäristökysymyksessä. Vihreillä on näytön paikka siinä, minkälaista politiikkaa ollaan mukana hallituksessa tekemässä", Pulliainen alleviivaa.

"Jos se johtaa täydelliseen sotaan ympäristöministeriä vastaan, antaa mennä vaan", Pulliainen usuttaa. Hallituksessa on äänestytettävä, jos asiat sitä vaativat.

Tarvittaessa vihreiden on kutsuttava eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta koolle miettimään, mihin ollaan valmiit, Pulliainen lisää.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sen puntarointia, ollaanko hallitusyhteistyötä valmiita jatkamaan.

Pulliaisen oma linja on se, että ennen on lähdettävä vaikka hallituksesta kuin menetettävä se kaikki, mitä itse on vuosien saatossa rakennettu.

"Ei kaikkien ihanteiden ja pyrkimysten voi antaa menettää arvostustaan hallituksessa olon takia."

"Lehtomäki aukaisi myös heti ministeriksi paluunsa jälkeen allaspelinkin, vaikka ne asiat on sovittu hallitusohjelmassa. Hän kumosi kaiken saman puolueen pätkäministerin tekemän ", Pulliainen pihisee.



Tiilikainen oli
toista maata


Pätkäministerinä toimineelle Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) Pulliainen jakaa auliisti kiitosta.

"Tiilikainen oli täysin toista maata, loistava ympäristöministeri, aidosti kiinnostunut ympäristöstä ja luonnon suojelusta. "

"Kun keskusta on ympäristökysymyksissä liikkeellä kahdella eri linjalla, se on selvä signaali vihreille, että nyt on pato auki. Vihreät eivät enää saa lillutella eteenpäin", Pulliainen sanoo.

Hänen mukaansa seuraukset ovat kohtalokkaat, jos puolue ei tajua ryhdistäytyä.

Kehuja Pulliainen antaa myös asuntoministeri Jan Vapaavuorelle (kok.).

"Hän teki oikean ja todella vihreän teon torpedoidessaan Vihdin Ideaparkin rakentamisen. Minusta peltomarketit ja ideaparkit pitäisi kieltää."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Suojelu on hyvä asia, mutta järjen käyttö ei siinäkän ole kielletyä. Joku tolkku pitää siinäkin olla . Suojelkaa jotain siellä etelässäkin, mutta kun sinne pitää kaikkien "ryyssätä", ellei halua jäädä suojelun jalkoihin. Pian ollaan loput asukit varmaan "häkissä" ja turistien töllisteltävinä. Kuka alkais meitä suojelemaan?? Viherpiipertäjätkö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Erkki! Lehtomäki on siirrettävä muihin hommiin. Esim. paskanluontiministeriksi kun suustaan jo sitä itseään tuppaa päästelemään... Lehtomäki on käsittänyt kyllä ympäristöministeriön ja ennen kaikkea Kansallispuistojen tarkoituksen täysin päin mäntyä. Kas kun ei Tokmannia tai Ideaparkkia ala ajamaan Nuuksion kansallispuistoon...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi kamala... Jos sinne tulee itse puistoon lisää hotelleja, pilalle menee, eikä siellä viitsi enää käydä. Rakennettakoot hotellit kylille ja perustakoot paikalliset äijät kuljetusfirmoja ja kyörätkööt turistit kansallispuiston portille ja takas. Bisnestä saa olla mutta hyvin säilynyt kansallispuisto on sen bisneksen edellytys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voitelurahat täytyy ehdottomasti maksaa Lehtomäelle että päästään rakentamaan kansallispuistoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiskos sitä sinne Kekkosenkin puistoon ympätä jotakin rakennelmia, kyllä se varmaan Lehtomäkeskä suostuu siihen. Vaikka hotelli sinnekin. Ja Suomessahan on noita kansallispuistoja että rakentamaan vaan kaikki puistot täyteen. Nehän on vaan turhan panttina. Kyllä se keskustan Lehtomäkeskä varmaan suostuu. Että ei muutako joukolla rakentamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vieläkö se Pulliainenkin häärii, ei ole kuulunut aikoihin mitään, mikä lie herättänyt?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:42
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
10:23
Kaleva oikaisee
10:18
Molemmat ajokaistat avattu liikenteelle Kuusamontiellä Jäälissä
10:12
Ulkoministeriö: Suomen suurlähetystön toimintaa on tutkittu Turkissa jo kuukausien ajan: "Epäillään, että tätä järjestelmää on käytetty väärin"
10:09
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"
9:51
Korkein oikeus ei myöntänyt Nokian teippisurmaajalle valituslupaa
9:46
KRP ja Rajavartiolaitos tutkivat: Suomen Ankaran-suurlähetystöstä myönnetty Schengen-viisumeita väärin perustein – selviteltävinä satoja viisumeita

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

200 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalaisprofessorin väitös; Suomi olisi voinut välttää talvisodan

Jopas on herra Stephen Kotkinilla s.17.2.1959 puheet ja tutkimustulokset. Suomi oli itsenäinen maa, joten miksi Stalin h... Lue lisää...
Sotamies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image