Kotimaa

Pu­heen­joh­ta­jat saivat käsiinsä hal­li­tus­neu­vot­te­lui­den euromäärät, mutta Rinne ei hiiskunut luvuista – tiistaista tulossa ratkaiseva päivä

Hallitustunnustelija Antti Rinteen mukaan talouspolitiikassa päästiin sunnuntain neuvotteluissa pitkälle. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 19.5.2019 20:18
Petteri Lindholm

Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) lupaa hallitusta yhä perjantaiksi, vaikka eurovaalit sitovat puolueita ja niiden puheenjohtajia.

Hallitusneuvotteluja jatkaneet puolueiden puheenjohtajat saivat sunnuntaina käsiinsä taloustyöryhmän raportin.

Raportti sisältää euromäärät, jotka asettavat taloudelliset raamit muiden työryhmien työlle.

Hallitustunnustelija, demarien puheenjohtaja Antti Rinne kieltäytyi kertomasta euromääriä julkisuuteen.

– En nyt käy yksityiskohtia läpi, mutta talouspolitiikassa mentiin tänään merkittävästi eteenpäin, Rinne sanoi.

Runsaat kaksi tuntia kestäneen puheenjohtajien tapaamisen jälkeen Rinne sanoi, että työtä on vielä jonkin verran jäljellä veropolitiikan, työllisyystoimien ja hallitusohjelman rahoituksen suhteen.

Sunnuntaina valmistuneet talousraamit sovitetaan muiden 17:n hallitusohjelmaa valmistelevan työryhmän laatimiin papereihin Rinteen mukaan tiistaihin mennessä.

– Tiistaina siellä on sitten keinoja tavoitteineen ja hintalappuineen, ja ne kaikki ovat silloin puheenjohtajien käytettävissä, Rinne lupaa.

700 miljoonan veronkorotukset?

Sunnuntaista odotettiin ennalta kireää päivää juuri talousraportin vuoksi, mutta vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan keskustelut ovat edenneet hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Kriittiset asiat ovat varmasti suuret infrastruktuuri-investoinnit, jotka ovat ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tärkeitä, kuten nopeat junayhteydet, Haavisto sanoi.

Julkisuudessa on puhuttu, että Säätytalolla rustataan ainakin 700 miljoonan euron verokorotuksia.

Veronkorotuksilla oltaisiin rahoittamassa lupauksia esimerkiksi koulutuksen, eläkkeiden ja hoivatyön parannuksiin.

Rkp:n Anna-Maja Henriksson korosti lausunnoissaan sunnuntaina talouden tasapainottamisen tärkeyttä.

– Meille vastuullinen talouspolitiikka on sellaista politiikkaa, joka käytännössä tarkoittaa, että talous on tasapainossa vaalikauden loppuun mennessä, ja että saadaan työllisyysaste kasvamaan.

Rinne lupaa valmista ohjelmaa perjantaiksi

Hallitusohjelma olisi Rinteen sunnuntaisten povailujen mukaan yhä valmistumassa perjantaiksi.

– Jos hyvin käy, pannu vislaa perjantaina. Hallitusohjelmalla on hyvä mahdollisuus tulla silloin valmiiksi, Rinne totesi.

Vaikka ohjelma olisi kasassa perjantaina, hallitusta ei tuolloin vielä Rinteen mukaan muodosteta.

Ennen hallituksen muodostamista Rinne haluaa sen sijaan käydä valmiin hallitusohjelman läpi siihen sitoutuneiden puolueiden kesken kahden päivän mittaisessa "seminaarissa".

– Seminaariin tulevat eduskuntaryhmät mukaan, ja sillä varmistetaan se, että jokainen hallituspuolueiden kansanedustaja on selvillä siitä, mitä on sovittu, ja on valmis viemään sovittuja asioita eteenpäin.

Muiden Säätytalolla puhuneiden puoluejohtajien sanoista kuului vähintään hienoinen epäilys Rinteen lupailemaa aikataulua eli perjantaiksi valmistuvaa hallitusohjelmaa kohtaan.

Epäilykset johtuvat ensi sunnuntaina koittavista europarlamenttivaaleista.

Vaalit mietityttivät neuvotteluaikataulun näkökulmasta etenkin rkp:n Henrikssonia ja vihreiden Haavistoa.

– Nyt on viikko vaaleihin, ja meidän jokaisen puheenjohtajan pitäisi myös osallistua vaalikeskusteluihin, Henriksson totesi.

Rinne: Talousasioita tänään otsikolla "ei ole vaikeaa"

Rinne naljaili Säätytalolle saapuessaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän perjantaista ulostuloa, joka hämmästytti muita neuvottelevia puolueita.

– Vaikeaa on, Sipilä tokaisi perjantaina ja sanoi, että neuvottelut etenevät hitaasti ja tavoitteista ollaan vielä kaukana.

Kun asiasta kysyttiin Rinteeltä sunnuntaina, hän tekeytyi ensin tietämättömäksi.

– En tiedä mitä tarkoitatte, Rinne vastasi toimittajille.

Jatkokysymyksiin neuvottelujen vaikeuksista Rinne vastasi myöhemmin Sipilän sanoihin viitaten:

– Tänään käydään talousasioita läpi otsikolla: ei ole vaikeaa.

Hallitusneuvottelut jatkuvat Säätytalolla tänään maanantaina aamuyhdeksältä.

MAINOS

Kommentoi

Missä se viipyy se luvatttua satanen, että pääsisi apteekkiin ostamaan lääkkeitä, vai kerkeääkö tässä kuolla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä rahat??velkaannumme 600000 euro tunnissa"Super-kiky tiedossa työväestölle"Paperiliittokin Oulun Nuottasaaressa hyväksyi leikkaukset kilpailukyvyn nimissä 100 miljoonia vuositasolla mitä vaikutti 350 Papermiestä saa kenkää syksyllä ja Efora ajettu nurkkaan.Mistä Antti riepu kehittää vappusatasen.Mistä 7-10 mrd rahat hävittäjiin 62 kpl pari tullut alas jo'Ilta-lukemista.Hyvä muistaa Suomen liittyessä 1995 Eurounioon omatalous maassamme jäänyt retuperälle sukupolvet maksaa kovanhinnan itsenäisyyden menettämistestä...
2019 Eduskunta, Tasavallan presidentti ja Valtioneuvosto 0,4 mrd
Ulkoasiainministeriö 1,1 mrd
Oikeusministeriö 1,0 mrd
Sisäministeriö 1,5 mrd
Puolustusministeriö 3,1 mrd
Valtiovarainministeriö 17,5 mrd
Opetus- ja kulttuuriministeriö 6,4 mrd
Maa- ja metsätalousministeriö 2,6 mrd
Liikenne- ja viestintäministeriö 2,9 mrd
Työ- ja elinkeinoministeriö 2,5 mrd
Sosiaali- ja terveysministeriö15,0 mrd
Ympäristöministeriö 0,2 mrd
Valtionvelan korot1,2 mrd
Budjettitalouden menot yhteensä, mrd. euroa 55,5
Puskin Itä-rajalta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä ja mistä? Puhut nyt kyllä edellisen hallituksen jutuista velkoineen kaikkineen.
Mistä rahat hävittäjiin? No mitäs luulet tarvitaanko niitä edes? No ei on vastaus. Se siitä, Sitten jääkin aika iso miljardi määrä käytettäväksi ihmisten hyväksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, montakohan pidempää matkaa Haavisto matkustaa junalla , tai ylipäätään politikot??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinkahan paljon tämä tuleva hallitus aikoo ohjata verovaroja ulkomaille niihin tyhjiin aukkoihin?Olisi kiva tietää euromäärät,jotka ohjautuu ventovieraisiin tapahtumiin ulkomaitten hyväksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viime kaudella puhuttiin porvarihallituksesta. Onko nyt oikea termi sosialisti vai kommunistihallitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustalla on nyt mahdollisuus pelastaa Suomi!

Pyydän, kävelkää ulos neuvotteluista ja annetaan seuraavalle hallituksen muodostajalle mandaatti jatkaa Suomen kuntoon laittamista.

Kesk pääsee PS ja Kok kanssa rakentamaan terveeltä pohjalta uutta hallitusta.

Vetoan henkilökohtaisesti Juha Sipilän velvollisuudentuntoon tässä tilanteessa Suomen hyväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun nyt ei tulisi mitään sotesoppaan verrattavaa sotkua tästä hallituksenkin muodostamisesta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sotea sotkettiin kaikkien puolueiden voimin ja kaikin tavoin puolesta ja vastaan.
Nyt koossa on nippu kerjäläisiä vakuuttamassa että raha riittää ja miksei se riittäisi. Sovitaan vain paljonko tarttetaan ja takavarikoidaan kansalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On kokoomusveijarilla vaikeaa. Kyllä se lääkäri kirjoittaa nukahtamislääkkeitä. Voivat tosin aiheuttaa painajaisia. Suo siellä, vetelä täällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai nippu kerjäläisiä!! kuule,kyllä sitä Sipilän hallitus takavarikoi oikein urakalla köyhien taskusta rikkaiden taskuun.
Nyt jos tehdäänkin oikeudenmukaisempaa politiikkaa otetaan sieltä missä sitä on eniten otettavista, eli nämä verottomat
osingot ym. vääryydet korjataan verottamalla oikein. Minusta on väärin, rikkain kansanosa pääsee pienemmällä verotuksella. Kaikki käyttävät yhteiskunnan palveluita!! Palvelut rahoitetaan verovaroin. ESIM. koulutus, tiehankkeet,terveyspalvelut ynm..ynm..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

50
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
15
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
12
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
8
Kauppa yritettiin ryöstää Oulun Koskelassa, teko keskeytyi toisen myyjän tultua paikalle – poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta
7
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä
6
Oulun kaupunki myy kaksi määräalaa Vaaranpihasta – Rintamäen paikalle rakennettavien tornitalojen rakentaminen etenee
5
Kati Leinosen kuvissa hevosharrastajat eivät pyynnöstä hymyile: "Koen, että hymy on maski, joka peittää alleen jotain"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaleva rikkoo

Kaikilla suomen kansalaisilla on myös oikeus valittaa. Myös mediassa. Mikä ihmeen pyhä lehmä on eri uskonnot. Saako sitt... Lue lisää...
jussijuonio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image