Kotimaa

Presidentti Niinistö muis­to­pu­hees­saan: Koivisto tunsi kansan ja kansa tunsi hänet

Presidentti Sauli Niinistö aloitti puheensa sanomalla, että Mauno Koivisto on läsnä ajatuksineen, tapoineen, arvoineen ja periaatteineen. KUVA: Lehtikuva
Kotimaa 25.5.2017 14:38
STT, Kaleva

Presidentti Sauli Niinistön mukaan presidentti Mauno Koiviston ainutlaatuisuus oli siinä, että kansa tunsi hänet. Koivisto oli Niinistön sanoin suuri valtiomies, mutta ennen kaikkea suuri ihminen.

– Presidentti Koiviston ainutlaatuisuus ei ollut siinä, että hän tunsi kansan, vaan siinä, että kansa tunsi hänet, sanoi presidentti Niinistö muistopuheessaan Helsingin tuomiokirkossa.

Niinistö aloitti puheensa sanomalla, että Koivisto on läsnä ajatuksineen, tapoineen, arvoineen ja periaatteineen.

–  Pohdiskeleva, fundeeraava tapa lähestyä asioita toi tavallisen kansalaisen lähelle valtiomiestä, lähemmäs kuin Suomen historiassa kenties koskaan aiemmin oli koettu. Mauno Koiviston ytimekkäät ja analyyttisen terävät, usein myös humoristisen lämpimät tokaisut jäävät osaksi suomalaisuutta. Ne kuvastavat ajattelua, periaatteita ja arvoja, jotka yhä vaikuttavat teoissamme ja toiminnassamme, Niinistö sanoi.

"Tunsi suomalaisen työelämän kaikilla tasoilla"

Niinistö muisteli puheessaan Koiviston monipuolista uraa. Hän työskenteli nuorena muun muassa satamassa ja toimi myös kansakoulunopettajana. Hän toimi ennen presidenttiyttään muun muassa Suomen Pankissa ja ministerinä.

–  Näissä toimissaan Koivisto tuli tuntemaan kaikilla tasoilla suomalaista työelämää ja suomalaisen työntekijän. Kenties hän havaitsi, etteivät ihmisten vuorovaikutuksen lainalaisuudet kovinkaan paljon poikkea, oltiinpa rakennuksella haalareissa tai hallitusten pöydissä puku päällä, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan Koivisto tiesi "elinikäisen oppimisen" jo vuosikymmeniä sitten.

– Työnteon rinnalla Koivisto oli aikuisopiskelija: Ylioppilaaksi tulon jälkeen maisteriksi ja lopulta tohtoriksi. Lahjakkuutta se vaati, mutta myös tiedonjanoa ja vahvaa tahtoa oppia ja osata uutta.

"Loi tasapainoiset suhteet itään ja länteen"

Presidentti Niinistö lainasi muistopuheessaan Koiviston sanoja Euroopan parlamentin istunnossa vuonna 1993.

–  Me suomalaiset olemme vakavaa väkeä. Olemme vähäpuheista väkeä. Mutta epäilystä ei pitäisi olla siitä, että pidämme tavallisesti sanamme, Koivisto sanoi tuolloin.

Niinistön mukaan Koiviston sanoma oli, että luottamus on A ja O. Niinistö totesi myös, että Koivisto ei epäröinyt lähteä rintamalle taisteluun luottamuksensa puolesta.

Niinistön mukaan vakaa harkinta ja viisaus olivat Koiviston välineet, kun hän oli ulkopolitiikan johdossa.

–  Koiviston kauden lopputulema oli, että Suomi oli tiiviisti Euroopassa ja lännessä säilyttäen samalla tasapainoiset sekä tasavertaiset suhteet itään. Siitä on ollut hyvä jatkaa, Niinistö sanoi.

Puheen lopussa Niinistö muisteli hetkeä, jolloin he seurasivat katsomossa lentopallo-ottelua. Ottelussa Koiviston seniorijoukkue kohtasi Raision veteraanit.

– Olis sittenki pitäny ottaa ne pelikamppeet mukaan, sanoi Koivisto Niinistön mukaan aina, jos oma porukka oli alakynnessä.

–  Hänellä oli palavaa halua olla kentällä kuin kentällä antamassa osansa ja vaikuttamassa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

9:48
Ikääntyneenä kotona asumiseen voi varautua – Oulussa järjestetään avoin seminaari aiheesta
9:23
Itsenäisyyspäivää juhlitaan Oulussa sinivalkoisella valaistuksella, kaupunki kehottaa järjestämään kahvihetkiä
9:00
Mika Kojonkosken projekti Kiinan mäkimaajoukkueen kanssa jatkuu Taivalvaaran maisemissa – "Suurin työtehtävämme on saada urheilijat rakastumaan mäkihyppyyn" Tilaajille
8:38
Tesla valitsi Euroopasta Berliinin – Suomikin havitteli aluksi jättimäistä akkutehdasta, mutta haku jatkuu yhä
8:17
Oululaiset villinnyt Coca-Colan joulurekka ei saavu Ouluun tänä vuonna
8:02
Lapin teillä erit­täin huono ajokeli - Useita rekkoja jumissa Ro­va­nie­men Sy­vä­sen­vaa­ras­sa, onnettomuus Tervolassa ja Muoniossa
8:00
Vuoden 2025 Oulun asuntomessualue alkaa hahmottua – Kilpailutöissä korostuvat uusi silta yli Hartaanselän ja yhteisöllinen ympäristö Tilaajille
21
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
12
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
12
Uudet kaistat helpottavat Limingantullin liikennettä – uuden alikulun päällystys ja kivettäminen jäivät ensi kevääseen
11
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
9
Voisiko uusi yliopistokampus nousta Oulun keskustan lähelle? Yliopiston rehtori esittää, että yliopisto ottaa kiinteistönsä uuteen syyniin – "Pelkäämme, että tilavuokrat nousevat niin kalliiksi, että ne alkavat haittaamaan yliopiston toimintaa" Tilaajille
9
Oululaiset villinnyt Coca-Colan joulurekka ei saavu Ouluun tänä vuonna
8
Kärpissä loistaneelle Ville Leskiselle lähtöpassit Färjestadista – ”Hän on rehellisesti sanottuna liian kallis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihmisen pahuus

Ei ihminen jolla on psyyke tasapainossa tee kellekkää pahaa. Ei ei. Lue lisää...
Vai normaalia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image