Kotimaa

Porokello-palvelu laukkasi hyvään alkuun

Poro tiellä. Tuttu näky Lapissa ja muualla poronhoitoalueella. KUVA: Heikki Uusitalo
Kotimaa 20.9.2016 12:04 | Päivitetty 20.9.2016 15:47
STT

Lapin teillä jolkottelevista poroista varoittava Porokello-sovellus toimii hyvin, kertoo tuore tutkimus. Lähes kaikki käyttäjät ovat sovellukseen tyytyväisiä ja suosittelevat sen käyttöä myös kollegoilleen. Lisäksi 62 prosenttia oli sitä mieltä, että sovelluksesta on jo hyötyä, vaikka laitteiden jako on osin vielä kesken.

Porokello on ammattiautoilijoille tarkoitettu älypuhelinsovellus, jossa kuljettajat varoittavat poroista ajaessaan pohjoisen teillä. Kuljettajalla on käytössään älypuhelin, jossa on Porokello-sovellus. Nähdessään poron tiellä kuljettaja painaa nappia ja varoitus välittyy järjestelmään.

Kuljettajan saapuessa porovaroitusalueelle puhelin hälyttää sekä äänellä että muuttamalla näytön väriä.

Laitteiden jakaminen aloitettiin juhannusviikolla, Tällä hetkellä palvelulla on jo yli tuhat käyttäjää. Porokellon on toteuttanut Lapin Ely-keskus.

Suomessa ajetaan vuosittain liki 4 000 porokolaria.

MAINOS

Kommentoi

Poroista varoittaminen onnistuu jo nyt navigointisovelluksella, joka on saatavilla yleisimmille älypuhelimille. Tässä(kin) olisi voitu säästää rahaa tekemällä yhteistyötä ko. sovellusvalmistajan kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minkä ihmeen takia siihen tarvitaa eri puhelin, joita jaetaan vain ammattiautoilijoille?? Eikö voi vaan jakaa ohjelmaa älypuhelimiin ja kaikkien käyttöön, niin ois todellistakin hyötyä tuosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pudasjärvi -Taivalkoski-välillä oli viikonvaihteessa runsaasti poroja 20-tiellä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tie 20 välillä pudasjärvi-pintamo sais painaa jatkuvasti hälytiin nappia loka-joulukuussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin tämä hyvä palvelu laajenee myös etelään päin hirvikolarialueille, etenkin VT 8 ja 20?

Kun riittävä määrä vapaaehtoisia kerää tietoa, voidaan varoitustieto jakaa kaikkien navigaattorin käyttäjien hyväksi TMC infona.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

113
Oulun punaiset pyöräilybaanat löydettiin ja todettiin heti liian kapeiksi – väylien erottuvuus kerännyt kiitosta
87
Iltalehti: Jani Toivola nostaa korotettua kulukorvausta tyhjillään olevasta Riihimäen-asunnostaan, vaikka asuu Helsingissä
46
Polttoainesuuttimiin on muodostunut suolaa – Nesteen bensiinin Mercedes-Benzeihin aiheuttamaa vikaa tutkitaan yhä
39
Lippo Pesiksen sarjapaikka siirtyy Lippo Junioreille – uusi yhtiö vastaa sarjapaikasta
34
Oulun kaupunki ei aio keskeyttää Move-testin tekemistä – sivistysjohtaja Mika Penttilä toivoo kuolemantapauksen avointa käsittelyä
32
Koodareista on Suomessa huutava pula – helpotusta haetaan sieltä, missä pippuri kasvaa
31
Maatilojen kriisituen valtaosa suunnattiin kuivuudesta eniten kärsineeseen Etelä-Suomeen – mihin kriisituki riittää?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Olen paremmin köyhästä, henkilökohtaisen konkurssin kokeneesta perheestä jossa ei paljon rahalla rellestetty. Otin opiks... Lue lisää...
Olen erimieltä!

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

18.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image