Kotimaa

Po­lii­si­po­mo­jen vir­ka­ri­kos­jut­tu hoviin, oikeus myönsi jat­ko­kä­sit­te­ly­lu­van – syytettyinä olivat muun muassa Jari Aarnio ja Mikko Paatero

Eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero (etualalla) on yksi syytteessä olleista korkeista poliisijohtajista. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 12.9.2019 9:58
STT

Syyttäjien mukaan käräjäoikeus tulkitsi virkavastuuta virheellisesti.

Helsingin hovioikeus on myöntänyt valtakunnansyyttäjälle jatkokäsittelyluvan poliisijohtajien virkarikosjutussa. Käräjäoikeus hylkäsi aiemmin kaikki syytteet. Hovioikeuteen tarvitaan jatkokäsittelylupa silloin, kun käräjäoikeuden tuomio on lievempi kuin kahdeksan kuukautta vankeutta.

Jutussa on kysymys Helsingin poliisilaitoksen tietolähteiden rekisteröinnistä ja poliisien virkatoimien valvonnan epäillyistä laiminlyönneistä.

Helsingin poliisilla oli 2000-luvun alusta ollut rekisteri, johon kirjattiin poliisin käyttämiä tietolähteitä – esimerkiksi rikollisissa piireissä liikkuvia henkilöitä, jotka antoivat poliisille vinkkitietoa alamaailman tapahtumista.

Käräjäoikeus katsoi, että huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio tuhosi tietolähderekisterin vuosien 2007–2008 aikana. Tämä oli syyttäjien mukaan laitonta. Syyttäjien mukaan tällaista valvomatonta ja dokumentoimatonta poliisitoimintaa ei voi oikeusvaltiossa olla.

Oikeuden mukaan poliisilla ei ollut laillista tapaa pitää rekisteriä

Käräjäoikeus katsoi, että poliisilaitoksella toimittiin vastoin säännöksiä ja määräyksiä, sillä laitoksella ei ollut vuosina 2008–2013 yhtään tietolähdettä rekisterissään. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan esimiesvalvonta petti Hän haki virkarikostuomiota sekä Aarniolle, kahdelle hänen alaiselleen että katsomalleen komentoketjulle aina entiseen poliisiylijohtajaan Mikko Paateroon asti.

Kaikki kahdeksan syytettyä kiistivät rikokset ja käräjäoikeus päätyi syytettyjen kannalle. Sen tulkinnan mukaan laki edellytti, että vinkkaajat rekisteröidään valtakunnalliseen rekisteriin, jota ei ollut olemassa.

– On selvää, ettei paikallista (poliisilaitoskohtaista) rekisteriä saanut perustaa, eikä sellaisen käyttäminen ollut sallittua, oikeus totesi.

Koska tietolähteiden rekisteröintiin ei ollut käräjäoikeuden mukaan laillista tapaa, rekisteröimättömyyteen perustuvat syytteet kaatuivat kuin korttitalo.

Syyttäjä: virkavastuuta tulkittu virheellisesti

Toinen jutussa valtakunnansyyttäjää edustavista syyttäjistä, Harri Tiesmaa, arvosteli käräjäoikeuden ratkaisua STT:lle kesällä kovasanaisesti. Hänen mukaansa oikeus tulkitsi virheellisesti, mitä virkavastuu on.

– Tuomiossa lähdetään siitä, että jos kuvittelet, että joku toinen tekee asialle jotain tai tietää jotakin, niin sinun ei tarvitse tehdä mitään, Tiesmaa sanoi.

– Me olemme sitä mieltä, ettei riitä että kuvittelee asioiden olevan kunnossa, vaan pitää tietää miten ne ovat. Nämä ovat aika simppeleitä asioita meidän mielestämme, Tiesmaa sanoi.

Syytettyinä jutussa olivat käräjäoikeudessa Aarnio, Helsingin entinen poliisikomentaja Jukka Riikonen, keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot, poliisipäällikkö Lasse Aapio, entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja ja Aarnion alaisena toiminut rikostarkastaja Petri Rainiala sekä rikosylikonstaapelina toiminut Aarnion alainen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Alkaisikohan korkeat johtajat pikkuhiljaa ymmärtää miten Suomessa on syytä toimia.
Poliisin, Tullin ja Puolustusvoimien korkeinta johtoa ollaan nyt puhdistamassa, mikä on erittäin hyvä ja välttämätöntä.

Seuraavaksi on puhdistettava ainakin valtakuntamme teveydenhuollon todella suuret hajautetut korruptioverkostot.
Pienemmistä mainittakaan Postin lahjuskeisarit - myös koko sen hallitus/hallintoneuvosto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun virkamiesarmeijan jäsenent möhlivät, vastuu on tapana hajauttaa. Ihan hiljattain paljastui että ns oikeuslaitokselta oli unohtunut laittaa täytäntönpaanoon liki 500 tuomiota. Tutkitusti tietojärjestelmissä ei ollut mitään vikaa. Ja vastuun kantaa kuka? Vertilun vuoksi jos kirvesmieheltä olisi unohtunut rakentaa taloa työmaalla, vastuunkantaja olisi haettu. Jos kaupan kanssanhoitajalla olisi unohtunut palauttaa päivän kassa, taas olisi vastuunkantaja löytynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saako vuodesta 1970 veroja maksanut kantasuomalainen sanoa lyhyesti:
Jutun ainekset riittävät mennen tullen Valtionpetos -syytteen alle.
Miksi niin ei tehdä?
Koska kyseessä on vanha, iso-isän aikainen; Virkamies - Liiga, joka pelaa itseään ulos tilanteesta!
Liiga on verkostoitunut, kuten liigoilla on tapana.
Ei nuo pomot käsiään likaa, joten tilanteen purku on tapahduttava "pussinheittäjä" ja "paritus" tasolla, josta voi edetä ylemmäksi korruptiossa..
Valtiopetos -syyteen alla;
Viranomaisilla olisi liikkumatilaa toimia ja tutkia, sekä pidätellä vihdoin kyseisiä verkostoituneita liigoja, jotka tästä ajanpeluusta yhä hyötyvät ja ehkä eniten fyysisesti tavallista kansalaista uhkaavat.
Valtionpetos ei vanhene rikoksena koskaan.
Nyt tämä on kansalaisten perusälyn aliarviointia ja väärinpäin puuhun nousemista...
...ja veronmaksaja maksaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:55
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20:10
Reissusa: Roomasta leirintäaluemökin vuokrannut Päivi Kinnunen pääsi seuraamaan lempisarjansa Isä Matteon kuvauksia
19:17
Kuka kätki hopea-aarteen Inarijärven rannalle? Kysymys piinasi Seppo Saraspäätä 16 vuotta, kunnes hän ratkaisi sen Tilaajille
19:10
Talouden käänne heikompaan panee vipinää kinttuihin – Hallituspuolueet lähtevät sorvaamaan budjettia "kaikki mulle heti" -asetelmassa
19:01
Roope Korhonen onnistui supervuorossa – Sotkamon Jymy selvitti ensimmäisen ottelupallon
18:44
Espanja palasi ansaitusti koripallomestariksi – titteli heltisi puhtaalla pelillä
18:13
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?
86
Puheenaihe: "Myrkky, joka ei kuulu ympäristöön" – Kysyimme, pitääkö lyijy kieltää hauleissa ja luodeissa
44
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
29
EU harkitsee lentojen tai petrolin verottamista – Suomessa kokoontuneet EU:n valtiovarainministerit puivat ympäristöverojen lisäämistä
23
Rakennetaan omaleimainen Oulu – myös matala ja tiivis rakentaminen on tehokasta Lukijalta
22
Verkkokirjautuminen ja -maksaminen muuttuivat – puhelinpalveluissa ruuhkaa, osa asiakkaista näreissään
21
Sport juhli alussa, Kärpät lopussa – Hiljalleen täyttä pelikuntoa lähestyvä Jussi Jokinen kiteytti kotiavauksen: ”Ensimmäisen kympin olimme jaloissa, mutta pystyimme parantamaan”
21
Vieraslaji ottaa haltuun Venäjän Karjalan peltoja – ikääntyvät asukkaat eivät jaksa taistella jättiputkea vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

84 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image