Kotimaa

Po­lii­si­hal­li­tus: varautumista al-Holilta palaavien osalta tehty jo kuukausia – mahdollisista rikoksista vaikea saada luotettavaa näyttöä

al-Holin leiriltä aikanaan Suomeen palaavista poliisi tekee jokaisesta esiselvityksen, jonka perusteella arvioidaan syyllistymistä mahdollisiin rikoksiin. KUVA: AHMED MARDNLI
Kotimaa 11.12.2019 18:10 | Päivitetty 11.12.2019 18:16
Pekka Mauno, Antti Karvonen

Poliisihallituksen mukaan poliisissa on tehty varautumissuunnittelua al-Holin leiriltä saapuvien suomlaisten osalta jo useamman kuukauden ajan. 

Poliisin näkökulmana on ollut sisäisen turvallisuuden varmistaminen.

– Poliisin tehtävänä on puuttua kaikkiin palaamisesta mahdollisesti aiheutuviin turvallisuusuhkiin Suomessa, oli kyse sitten palaajista, heidän lähipiiristään tai muista toimijoista, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo tiedotteessa.

– Olen aiemmin todennut, että minulla ei ole ollut tiedossa ulkoministeriön suunnitelmien sisältöä al-Holissa olevien suomalaisten hakemiseksi. Poliisihallitus ei ole myöskään saanut virallista ulkoministeriön virka-apupyyntöä tai muuta pyyntöä aiheesta. Poliisihallituksen asiantuntijat ovat luonnollisesti olleet mukana ulkoministeriön vastuulla olevassa suunnittelussa, Kolehmainen kertoo.

Julkisuudessa on viitattu Poliisihallituksessa valmisteltuun asiakirjaan, jonka allekirjoittajana on ollut poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kyseessä on salassa pidettävä poliisin omaan varautumiseen liittyvä suunnitelma.

Kun al-Holin leirillä Syyriassa olevia suomalaisia naisia ennemmin tai myöhemmin palaa Suomeen, heistä jokaisesta tehdään esiselvitys. 

– Poliisi selvittää kaikkien suomalaisten aikuisten osalta, onko heitä kenties syytä epäillä rikoksesta tai rikoksista, kertoo sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

– Näissä tapauksissa kyseeseen saattavat tulla lähinnä sotarikokset tai terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset. 

Tutkinta ja syyteprosessi poikkeaa normaalista

Koska mahdolliset rikokset on tehty ulkomailla, rikostutkinnallinen ja oikeudellinen prosessi poikkeaa jossain määrin normaalista.

– Jos henkilöä on esiselvityksen perusteella syytä epäillä ulkomailla tehdystä rikoksesta ja hänet voidaan asettaa syytteeseen Suomessa, esitutkinta alkaa vasta, kun valtakunnansyyttäjänvirasto antaa luvan, Tarja Mankkinen selittää.

– Se on se ero. Kun epäilty rikos on tapahtunut ulkomailla, tarvitaan valtakunnansyyttäjänviraston lupa.

Tämän jälkeen prosessi on normaali. Asia etenee oikeuteen, jos on edetäkseen.

Muut maat saman näyttöongelman edessä

Tässä tapauksessa ulkomaat tarkoittavat lähinnä Irakia tai Syyriaa. Mahdollisessa rikostutkinnassa se tietää hankaluuksia luotettavan oikeudellisen näytön saamisessa, sillä todisteet ovat siellä.

– Lisäksi lainsäädännössä on tapahtunut viime aikoina muutoksia. Joudutaan kysymään, mikä teko on milloinkin ollut rangaistavaa, muistuttaa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

Hänen mielestään luotettavan näytön hankkiminen on epäillyissä rikostapauksissa todella hankalaa, ellei peräti mahdotonta.

Myös Tarja Mankkinen pitää oikeudessa kestävän näytön saamista ongelmallisena. Hän muistuttaa kuitenkin, että kansainvälinen viranomaisyhteistyö on kehittynyt.

– Sitä paitsi kaikki maat joutuvat miettimään näitä samoja asioita. Sitä kautta voimme saada yhteisiä menettelyjä ja käytäntöjä, Mankkinen arvelee.

Suomen itse ratkaistava, miten rikostutkinnassa toimitaan

Euroopan unionin foorumeilla Suomen ja muiden jäsenvaltioiden edustajat ovat käyneet aiheesta lähinnä epävirallisia keskusteluja.

– Tämä on kansallisesti ratkaistava ja päätettävä asia. EU:lla ei ole tässä asiassa toimivaltaa, Tarja Mankkinen muistuttaa.

– Normaalia keskustelua ja kokemusten vaihtoa on kuitenkin harjoitettu.

Juttua päivitetty kello 18.16: lisätty Seppo Kolehmaisen kommentit.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

En ymmärrä suomen nykypoliitikkojen intoa tuoda kotimaahan varta vasten yhden maailman suurimman terroristijärjestön jäseniä, ikään katsomatta.
Ei terroristijärjestötkään katso ikää, pommin voi köyttää alaikäisenkin uumille ja on nähty esiteinejä ak-47 kourassakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä näitä ministereitä tulee ?
Mitä se presidentti oikein lymyilee, pitäisi jo konahtaa ulkoministerille, tämä asia kuuluu myös pressan hommiin,eli EU:n ulkopuolinen ulkopolitiikka?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomuksen Mykkänen sanoi keväällä sisäministerinä ollessaan, että valmistelut palautukselle ovat valmiina. Nyt oppositiossa on omia toimia vastaan. Mitä mieltä Mykkänen on huomenna?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin kallis. Jos rikoksesta epäillyt rikoksista lähdetään etsimään todisteita ja todistajia Syyriasta tai sen naapurimaista, tuolle kohtalaisen sekavissa oloissa tehtävälle salapoliisityölle tulee paljon hintaa. Siinä taitaa jäädä toiseksi jopa sen afrikkalaisen kansanmurhasta epäillyn (ja tuomitun) Suomessa käydyn oikeudenkäynnin hintalappu, joka sekin lienee ollut monen monta miljoonaa euroa. Miksi ihmeessä sekin rikollinen piti tuoda Suomeen, kun paikalliset tuomioistuimet olisivat voineet hoitaa oikeudenkäynnin paljon halvemmalla ja paikalliset todistajat olosuhteet suomalaisia paremmin tuntien?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on, mutta laki ei ole kaikille sama,jos onkin ,tulkinta on sitten tapauskohtainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei riitä, että suomalaiset joutuvat vaaraan, mutta se on törkeää, että SOTARIKOLLISET pääsevät turvaan ja täydelliseen hoitoon Suomen veron maksajien rahoilla. Tämä on rikollista toimintaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenkähän tämä eroaa esimerkiksi moottoripyöräkerholaisten pidätyksistä?? lähtökohtaisesti kaikkia kerholla olevia pidetään rikollisina.. näitä taas ei..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häh mitä, miten tämä liittyy moottoripyöräkerhoihin. Jutustakin tuli esille että rikoksia tiedetään tapahtuneen, vain näyttökynnys on korkealla, vaikeasti toteennäytettävissä. Joidenkin ns. moottoripyöräkerhojen "velallisten" äiteihin ja mummoihin kohdistuneet uhkailut ja kiristämiset on kuitenkin toteennäytettävissä tavalla jolla nämä raukkisrikokset on tuomittavissa niiden ansaitsemalla tavalla. Toki, vain tekijöiden julkinen näyttö jalkapuissa puuttuu rangaistuskäytännöistä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on. Meillä toki joutuu kristityt poliisikuulusteluihin, mutta tiedä siitä. Uskonnonvapaus ja sananvapaus antaa aika paljon suojaa. Ketään ei voida tuomita vankilaan ääri-islamin takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
28
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
21
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image