Kotimaa

Poliisi Rautavaaran per­he­sur­mas­ta: Äiti ajoi kolarin pi­kais­tuk­sis­saan

Kotimaa 30.12.2014 9:31 | Päivitetty 30.12.2014 9:59
STT,

Poliisin mukaan Rautavaaran perhesurmasta epäilty äiti ei ollut suunnitellut tekoaan. Esitutkinnan mukaan näyttäisi pikemminkin siltä, että nainen on tehnyt teon kiihtyneessä mielentilassa ja äkkipikaistuksissaan.

Henkilöauton ja linja-auton välisessä törmäyksessä menehtyi lokakuussa henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1981 syntynyt nurmeslainen nainen ja hänen 1-, 2- ja 6-vuotiaat lapsensa.

Nurmeksesta Kuopioon matkalla olleessa linja-autossa matkusti kahden pienimmän lapsen isä. Linja-autossa oli tapahtumahetkellä 14 matkustajaa. Kuljettaja ja neljä linja-auton matkustajaa loukkaantuivat lievästi.

Tapahtumaa edelsi teosta epäillyn naisen ja hänen avomiehensä välinen riita perheen asioista. Nainen seurasi linja-autoa lapset kyydissään ja pysäytti sen bussipysäkille. Kinastelu jatkui hetken bussissa, minkä jälkeen nainen ajoi uudelleen bussin ohi, teki u-käännöksen ja törmäsi bussiin.

Onnettomuustutkintalautakunnan selvityksen mukaan naisen kuljettaman henkilöauton nopeus on ollut 92–123 km/h. Törmäysjälkien ja henkilöauton keskinopeuden perusteella voidaan olettaa, että henkilöauton nopeus törmäyshetkellä on ollut kuitenkin lähempänä 123 km/h. Keskusrikospoliisin laboratorion tutkimuksen mukaan linja-auton nopeus törmäyshetkellä on ollut 47 km/h.

 
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

10:18
Toinen ajokaista suljettu liikenteeltä Kuusamontiellä Jäälin kohdalla
10:12
Ulkoministeriö: Suomen suurlähetystön toimintaa on tutkittu Turkissa jo kuukausien ajan: "Epäillään, että tätä järjestelmää on käytetty väärin"
10:09
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"
9:51
Korkein oikeus ei myöntänyt Nokian teippisurmaajalle valituslupaa
9:46
KRP ja Rajavartiolaitos tutkivat: Suomen Ankaran-suurlähetystöstä myönnetty Schengen-viisumeita väärin perustein – selviteltävinä satoja viisumeita
9:41
Matkailuporoksi koulutettu kesy poro varastettiin Ylitorniolla marraskuussa
9:34
Maailman kallein polttoaine synnytti väkivaltaiset protestit – väärinkäytökset tutkitaan, lupasi Zimbabwen presidentti Mnangagwa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

200 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalaisprofessorin väitös; Suomi olisi voinut välttää talvisodan

Jopas on herra Stephen Kotkinilla s.17.2.1959 puheet ja tutkimustulokset. Suomi oli itsenäinen maa, joten miksi Stalin h... Lue lisää...
Sotamies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image