Kotimaa

Poliisi: Puu­ko­tuse­päil­ty piti laitonta rekisteriä

Kotimaa 18.2.2013 13:23 | Päivitetty 18.2.2013 13:53
STT

Yksi Jyväskylän kirjastopuukotuksen epäillyistä on poliisin mukaan kerännyt ja tallentanut satojen henkilöiden valokuvia ja henkilötietoja. Internetistä kootut tiedot kuvaavat näiden henkilöiden yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta.

Keräily täyttää poliisin mukaan henkilörekisteririkoksen tunnusmerkit. Asianomistajia, joiden tietoja on kerätty, on Keski-Suomen poliisin mukaan yli 300. Poliisin on määrä ottaa heihin yhteyttä lähiviikkojen aikana.

Yksi kolmesta puukotusepäillystä on edelleen etsintäkuulutettuna. Muista toinen on ollut vangittuna, mutta hänet on sittemmin päästetty vapaaksi.

Puukotukseen johtanut nujakka syntyi tammikuun lopulla tilaisuudessa, jossa esiteltiin kirjaa Äärioikeisto Suomessa.

Vapaaehtoiset järjestyksenvalvojat pyrkivät estämään kolmen henkilön sisäänpääsyn, joiden pelättiin aiheuttavan häiriötä. Ovimiehiä auttamaan tullut mies sai puukoniskun ylävartaloonsa, mutta vamma ei ole vakava.

Poliisin mukaan myös ovimiehiä epäillään pahoinpitelystä. Tunkeutujia lyötiin teleskooppipatukalla, ja heidän peräänsä heitettiin tuoli.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Käsittämätöntä, että tällaiset rikolliset voivat suomessa elää muina miehinä, ilman että heitä edes "saadaan" kuulusteltavaksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ai, nekö ovat luopuneet jo sirpistä ja vasarasta??? Kehitystä on tapahtunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäs laitonta tuossa on jos laittaa ylös netissä vapaasti olevaa tietoa?. Tekaisen listan, jossa on naapurini nimi, puoluekanta ja kenties valokuva. Mitä laitonta tässä oikein on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olis kirjoittanu kirjan noista samoista henkilöistä ja heidän kytköksistään niinkuin vasemmisto teki. Siinähän ei ole mitään pahaa, vissiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaako tämä nyt sitä vasureiden ylläpitämää laitonta rekisteriä joka on ollut tiedossa jo pitkään vai mikä tää juttu nyt oikein on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän tämäkin pääty siten, että ovimiehiä rangaistaan siinä missä "kolmen koplaakin". Niin sen on tapana tässä maassa käydä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

84
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
68
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
60
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
50
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
24
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"
20
Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun kymmenen viime vuoden aikan" – Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria
20
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

232 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image