Kotimaa

Poliisi otti kaksi henkilöä kiinni takaa-ajon päätteeksi, epäillään liittyvän Porvoon ampumisiin – tilanteessa ammuttiin poliisia kohti ja ajettiin poliisiautoa päin

Porvoossa ammuttiin yöllä kahta poliisia.
Kotimaa 25.8.2019 20:38 | Päivitetty 25.8.2019 21:33
Heikki Uusitalo, Taneli Koponen

Poliisi on kello 20.36 ottanut kiinni kaksi henkilöä Tampereen seudulla puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi.

Keskusrikospoliisi kertoo, että tilanteessa ammuttiin poliisia kohti.

KRP epäilee, että kiinniotetut henkilöt liittyvät Porvoossa viime yönä tapahtuneeseen ampumatapaukseen.

Takaa-ajon yhteydessä tapahtui kalustovaurioita epäiltyjen ammuttua poliisin ajoneuvoja kohti ja ajettua niitä päin.

Henkilövahinkoja ei poliisin tietojen mukaan ole.

KRP sanoo tiedottavansa tapauksesta lisää maanantaina.

Kahta poliisia ammuttiin hälytystehtävän yhteydessä sunnuntain vastaisena yönä Porvoon Koneistajantiellä. Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii tapauksia murhan yrityksinä. Poliisimiehistä toinen on haavoittunut vakavasti. Hengenvaaraa ei kuitenkaan ole ja hänen tilansa on vakaa. Toinen poliiseista on päässyt jo pois sairaalahoidosta.

KRP:n tiedotustilaisuudessa Vantaalla kerrottiin sunnuntaina iltapäivällä tapahtumien kulusta. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi, että suojavarusteet saattoivat pelastaa Porvoon ampumisessa poliisien hengen tai ainakin säästivät heidät vakavilta vammoilta.

Kahta ampumisista epäiltyä miestä etsitään parhaillaan. Tiedotustilaisuudessa kerrottiin tapahtumien saaneen alkunsa, kun poliisi sai hälytystehtävän Porvoon Eestinmäen teollisuusalueelle kello 00.30 sunnuntain vastaisena yönä.

Tapahtumapaikalla poliisipartiota uhattiin lähes välittömästi aseella. Poliisit yritettiin saada luopumaan aseistaan. Poliiseja kohti avattiin tuli ja he loukkaantuivat.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Älkääpä ryhtykö neuvomaan poliisia näissä asioissa, kun tilanne on hallinnassa. Poliisin ei kannata kertoa julkisuuteen kaikkea sitä mitä tietää. Muistatteko, kun Ruotsissa Olof Palme ammuttiin? Suomalainen media koko leveydeltään hehkutti Ruotsin poliisin tiedotustoimintaa ja käski suomalaisen median ottaa esimerkkiä. Murhaajaa ei sitten saatu kiinni lainkaan eikä tapaus selviä koskaan. Erityisesti rikolliset hyötyvät siitä tiedosta, mitä poliisilla on tiedossaan tilanteen ollessa päällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos vastaava tilanne olis Venäjällä,niin ei siellä oltias tähdätty kun vain suoralla suuntauksella keskelle ohtaa.
Rikolliset kuriin ei paapomalla,ja kalliita asianajajan kuluja ei tulisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sitä polliisilta löytyy resursseja tuossa tilanteessa, mutta kun tavan tallaaja tarvisi poliisin apuna nii yksin jää...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä tätä ihikuntaa riivaa...lisää poliisia..mut ei nää kaistapäät vähene...suomedts tullut rikollisten valtakunta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei oltu enää niinkuin ö aapisen laidassa tiedotustilaisuudessa vaan varsin jämäkästi hoidettu kiinniotto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä sisäministeri aikoo tehdä, lisää poliiseja vihapuheen torjuntaan?
Vielä ei ole kerrottu keitä nämä ampujat ovat olleet, mutta silminnäkijän mukaan Ruotsin kilvissä oleva auto oli pysäytetty ja sieltä otettu kiinni kaksi henkilöä.
Kerrotaanko kansalle totuus, vai toimitaanko Ruotsin mallin mukaan....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Naapurimaissa ei edes uutiskynnys ylittynyt tästä tapahtumasta. Kotimaassa toitotetaan joka suunnalta kuin olisi tuomiopäivä tullut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinne lupasi 300 uutta poliisia. Jos se jaetaan kunnille tasaisesti, siitä tulee noin yksi poliisi per kunta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ottaa kiinni kun oikeus ei varmasti anna minkäänlaista rangaistusta? Nyt vaarantuu taas poliiseja ja sivullisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edelleen Poliisiylijohtajan tiedottaminen kompastelee ja yskii pahasti. Uutisankkuri kysyy suorassa uutislähetyksessä ovatko pakoon ajavat ja autosta ampuvat henkilöt Porvoosta paenneita niin eikö Poliisiylijohtaja Kolehmainen änkytä -" näin minun on annettu ymmärtää"...Voi taivahan jumala, kai nyt organisaation Ylijohtajan pitäisi osata ja uskaltaa ottaa vastuuta alaisistaan ja tapahtumista ja kertoa rehellisesti mitä on tapahtunut ja meneillään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä nyt eilen illalla mm. Iltasanomissa oli kuvaa niin aika valkoisia kavereita olivat pidätyskuvissa olevat. Auto oli ruotsin kilvissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:25
Ihmiskauppiaan tuomio lieveni hovissa – rangaistus neljä vuotta vankeutta
15:01
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
14:57
Sitran yliasiamiehestä dramaattinen äänestys – Jyrki Katainen voitti kilpailijansa vain yhden äänen erolla
14:39
Kolmen auton peräänajokolari hidasti liikennettä Pohjantiellä Oulussa – pyöräilijä ajoi moottoritiellä
14:31
Kokoomus syyttää hallitusta lupausten pettämisestä: "Lipposlaiset demarit ymmärsivät, että vahva valtiontalous on köyhän paras ystävä"
14:16
KRP:n tutkimassa Pohjanmaan haaran seksuaalirikosvyyhdissä nostettiin syytteitä
13:29
Viiteen päivään kolme kovaa vieraspeliä – Kärpät hakee viidettätoista perättäistä runkosarjavoittoa Ilveksestä kolmen tuoreen miehen voimin
52
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa – Pohjois-Suomi saa osansa historiallisesta investoinnista
39
Paikoin jäätyneet tienpinnat vaikeuttivat aamun liikennettä Pohjois-Pohjanmaalla, suola-autoja hälytettiin liikkeelle
25
Google jättikaupoilla Suomessa – yksi kohteista Pyhännän ja Kajaanin välillä
21
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
21
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
20
"Moottoritie ihan jäässä" – Henkilöauto pyörähti aamulla kaiteeseen liukkaalla Pohjantiellä Tupoksen kohdalla
19
Nykykoulun tragikoomiset funktiot Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivällä Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image