Kotimaa

Pikku Kakkonen juhlii - Kössi Kenguru palaa ruutuun

Kotimaa 8.3.2002 10:13 | Päivitetty 8.3.2002 10:15
Pasi Punkari
TV2:n Pikku Kakkosen 25-vuotisjuhlat alkavat perjantaina. Juhlavuoden kunniaksi on koottu ohjelman alusta lähtien 25 koosteohjelmaa, jotka nähdään perjantaisin.

Ensimmäisen Pikku Kakkosen juonsi Pekka Salo 11.1.1977.

Ensimmäisessä nostalgiajaksossa katsotaan, millainen oli Pikku Kakkosen posti.

Käytöskukan kotiporsaan poikanen Hinku ja piikkiporsaan poikanen Vinku antavat käytöskukan värikkäät pyrstösulkansa menettäneelle riikinkukolle, joka Ylpeys-nimisessä jaksossa joutuu myös Suursyömärin takaa-ajamaksi.

Käytöskukan on suunnitellut ja ohjannut Heikki Partanen.

Kössi Kengurun saa helle liikkeelle niin sukkelaan, että Allu Alligaattorikin saa jäädä rauhassa rannalle makoilemaan.

Anselmi Avaruusapinan taivaalta putkahtaminen saa Kössin haaveilemaan avaruusmatkasta. Kössin on suunnitellut ja ohjannut Heikki Prepula.

Puolalaisessa nukkeanimaatiosarjassa Nalle Luppakorvan yllättää kevät. Nalle muistelee viime kevättä, jolloin lumiukko pyöriteltiin ystävien Iso-Jussin, Mustin, Mirrin ja Kukkelin avustuksella. Heikki Määttänen muistetaan mm. tämän sarjan äänenä, tunnuslauluja myöten.

Ohjelman päättää Lasse Pöystin kertoma satu lampaasta, joka syö vain kukkia.

Pikku Kakkosen juhlat alkavat perjantaina 8.3 kello 17.20.

Pikku Kakkosen virallinen 25-vuotisjuhlatapahtuma on Tampereen lyhytelokuvajuhlien erikoisnäytös Tampere-talolla 8.3.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
63
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
51
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
31
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image