Kotimaa

Pettääkö tämäkin hallitus kou­lu­tus­lu­pauk­set? – So­peut­ta­mis­toi­met jatkuvat yli­opis­tois­sa, jos vaa­li­lu­pauk­set eivät toteudu

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) esitteli viime keskiviikkona VM:n budjettiehdotuksen, jossa yliopistoille esitettiin 10 miljoonan ja ammattikorkeakouluille 5 miljoonan euron lisäystä. perusrahoitukseen. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 19.8.2019 17:00 | Päivitetty 19.8.2019 17:08
Jaana Mattila

Yliopistoissa pelätään, että hallituksen vaalilupaus jää jo ensi vuonna 30 miljoonaa euroa vajaaksi. Ammattikorkeakouluille VM:n viimeviikkoinen esitys viidestä lisämiljoonasta olisi toteutuessaan kuin kylmää vettä niskaan.

Lisää rahaa koulutukseen! Kunnianpalautus korkeakouluille!

Ennen vaaleja oppositiopuolueet lupasivat lähes yhteen ääneen palauttaa Suomen korkeakoulutuksen kunnian.

Viime hallituskaudella Juha Sipilän (kesk.) hallitus teki koulutukseen laskentatavasta riippuen yli 690 miljoonan euron leikkaukset, jotka kohdistuivat erityisesti yliopistoihin (Lännen Media 17.3.). Ennen vaaleja Sipilä ja kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Alexander Stubb olivat kiertäneet yliopistoissa ja luvanneet, ettei koulutuksesta leikata.

Tällä vaalikierroksella SDP ja RKP ovat puhuneet riittävän tason varmistamisesta korkeakoulujen perusrahoitukseen.

Vihreät kertoi tavoittelevansa yliopistoille jopa 180 miljoonan ja ammattikorkeakouluille 80 miljoonan euron lisärahaa, kun taas vasemmistoliitto oli nostamassa suomalaisen tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden rahoitusta "maailman huipputasolle".

Sopeuttamistoimien jatkuminen uhkaa yliopistoja

Viime viikolla valtiovarainministeriö (VM) kertoi lisäävänsä ensi vuonna yliopistojen perusrahoitusta 10 miljoonalla ja ammattikorkeakoulujen 5 miljoonalla eurolla.

Hallitusohjelmassa yliopistoille lupailtiin vielä 40 miljoonan ja ammattikorkeakouluille 20 miljoonan euron vuosittaista korotusta.

VM:n esitys oli yliopistoille valtava pettymys. Suomen yliopistojen rehtorineuvoston UNIFI:n toiminnanjohtaja Leena Wahlforsin mukaan heidän katseensa on nyt tulevassa budjettiriihessä.

– Meillä on suuri huoli siitä, että saamme 30 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallitusohjelmassa esitettiin. Se on ihan hirveän iso raha, varsinkin kun yliopistot ovat olleet todella tiukoilla viime vuodet.

Wahlfors laskee, että kahden edellisen hallituksen aikana yliopistokoulutuksesta on leikattu 300 miljoonaa euroa. Henkilöstö on vähentynyt kuudessa vuodessa noin 3 700 työntekijällä.

– Tuntiopetusta on jouduttu leikkaamaan runsaasti, joten opetustarjonta on vähentynyt merkittävästi. Laitehankintoja on jätetty tekemättä. Tutkimuksessa se näkyy viiveellä, mutta sen taso tulee laskemaan, jos tämä trendi jatkuu.

VM:n esittämällä pienellä summalla ei rahareikiä juuri tukita. Kymmenen miljoonaa tarkoittaa Walhforsin mukaan sitä, että aloituspaikkoja ei saada lisättyä tarvetta vastaavaksi eikä jatkuvaan oppimiseen ja tutkimukseen pystytä satsaamaan.

– Sopeuttamistoimet jatkuvat, sitähän se tarkoittaa.

"Jos VM:n esitys toteutuu, se on taas kylmää vettä niskaan"

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen haluaa uskoa, että he saavat budjettiriihessä enemmän kuin nyt esitetyt viisi miljoonaa euroa.

Valtiovarainministeriön esitys oli pettymys, kun vielä kesäkuussa heille kirjattiin hallitusohjelmaan 20 miljoonaa euroa vuodessa. Lempinen muistuttaa, että vaalipuheissa koulutus nousi todella vahvasti esiin.

– Tässä vaiheessa täytyy olla optimistinen, että hallitus haluaa tehdä hyviä päätöksiä koulutuksen kunnianpalauttamiseksi. Jos VM:n esitys toteutuu, se on taas kylmää vettä niskaan.

Esitetyt viisi miljoonaa euroa uppoaa Lempisen mukaan siihen patoutuneeseen rahoitusvajeeseen, joka seitsemän vuoden aikana on syntynyt. Sinä aikana ammattikorkeakoulujen rahoituksesta on vähentynyt 200 miljoonaa euroa.

Lempinen huomauttaa, että 5 miljoonaa euroa jakautuu 23 organisaatiolle.

– Kauhean suuria summia siitä ei tule per talo. Jossain voidaan ehkä rekrytoida henkilöstöä, joissain investoidaan laitteisiin – se tulee varmasti vaihtelemaan ammattikorkeakouluittain.

Siihen hän on kuitenkin tyytyväinen, että indeksikorotukset on otettu uudestaan käyttöön. Sipilän hallituksen aikana ne jäädytettiin väliaikaisesti.

– Tämä tarkoittaa sinänsä 20 miljoonan euron korotusta ammattikorkeakouluille ja 40 miljoonaa yliopistoille.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

Kokoomuksen Henna Virkkunenhan se yliopistot tuhosi, häipyi sitten tekosensa tehtyään vaivihkaa Brysseliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä koulutuksen saavat vanhemmat maksaa,jättäköön opiskelijat soppailun vähemmälle ja kuppiloissa istumisen.Läskisoosin pystyy tekemään edullisesti viikonkin annoksen kerralla ja muistaa ylimääräiset pakastaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaksoisraide Ouluun on tulevaisuusinvestointi. Koulutus on tärkeä käyttömeno. Hallitus ei saa yrittää huijata kansaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

690 miljoonaa euroa on ihan järkyttävä leikkaussumma! Ei ihme että pisatulokset syöksyvät ja nuoret syrjäytyvät. Erittäin lyhytnäköistä toimintaa, eipä paljoa auta pieni valtionvelan vähennys jos tulevaisuudessa osaamistason laskun myötä talous sakkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on demaripomoilla verissä. Älyttömän kapinayrityksen jälkeen demariherrat luikkivat OV Kuusisen johdolla venäjälle Suomen Pankista pöhlityt kultaharkot mukana, yksinkertaiset rivimiehet jätettiin vastaamaan herrojen hullutelusta, ainoallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiede-ja kulttuuriministeri Kosonen jakaisi yliopistoille 60 miljoonaa euroa jo tulevan vuoden alusta. Saman puolueen valtiovarainministeri haraa vastaan, joten äänestykseen menee. Kysymys onkin Vihreiden koulutuslupauksen pitävyydestä. Verkkopankissa ei voi äänestää tyhjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepu pettää aina - miksi se siitä muuttuisi? Edellisessä vaaleissa lupasivat koulutukselle lisärahaa ja päinvastoin tekivät kun vallassa olivat edellisenä pääministeripuolueena. Nyt sama kaava. Luvataan - petetään. Äänestäjät vihdoin ovat alkaneet tajuamaan kupletin juonen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puoluetukia kyllä nostetaan ja hyvävelijärjestelmää paisutetaan suorastaan armeijaksi, se vaan piilotetaan avustajien ja valtiosihteerien nimien taakse, kustannuksista viis, ny otetaan surutta kaikki, mitä irti saadaan. Korruptio rehottaa ja hallitus näköjään viis veisaa vaalilupauksistaan, kyllä sdp puolustaa kynsin ja hampain omia vihapuhe-edustajiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tämä hallitus on todella pettänyt kansalaiset,ja myös äänestäjätkin.
Demarit ovat se petturien linjaa vetänyt täysin,ja toivottavasti kansalaiset tämä muistaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syntyneiden lasten määrä on vähentynyt noin 20% viimeisen 10 vuoden aikana. Opiskelioiden määrä tulee laskemaan samaa tahtia, niin mihin sitä lisärahaa tarvitaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harva tänä vuonna syntynyt aloittaa suoraan amk:ssa tai yliopistossa. 60 miljoonaa on vain pieni palautus tehtyihin leikkauksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Palkkojen korotukseen. Suomen takapajulassahan ei rahaa jaeta oppilaitoksille oppimistulosten mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jostakinhan ne on rahat otettava puoluetukiin ja kavereiden palkkaamiseen. Tässä nähdään taas kerran poliitikkojen asioiden tärkeysjärjestys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti vähät ymmärretään sentään kohdistaa oikein johonkin oikeasti hyödylliseen ja tuottavaan koulutukseen, kuten tekniikka, lääketiede, luonnontieteet, kasvatustiede jne. Teoreettiset maailman- ja taivaanhalailutieteet tuottavat valitettavasti lähinnä hiekkaa yhteiskunnan rattaisiin ja näennäisintellektuelleja elämänkokemattomia kovaäänisiä broilereita, joiden ainoa kontribuutio yhteisölle on loputon lista toisten kustantamia perusteettomia oikeuksia ja vaatimuksia, ja joiden elättäminen tulee yhteiskunnalle (yksityisen sektorin veronmaksajille) järkyttävän kalliiksi.

Surullisinta on se, ettei koulutuksen jälkeen älytä edes sitä, että vaikka itse onkin saatu kaikki ilmaiseksi, niin ei ymmärretä, että yksityisen sektorin veronmaksajat ovat sen maksaneet, eikä sitä osata arvostaa, vaan toisten työtä ollaan jalomielisesti ja omaksi "saavutukseksi" jakamassa aina vain reilummin pitkin universumia. Reipas oikea yhteisölle hyödyllinen työ toisi kummasti syvyyttä pumpulissa kasvatetun intellektuellin höttöiseen idealismiin, ja kun itsekin tehtäisiin jotain rahanarvoista yhteisön eteen, niin oltaisiin ainakin se aika pois vailla ymmärrystä tuhlaamassa toisten työn tuloksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millä tavalla kasvatustiede auttaa Suomen taloutta? Kaikki muu mainitsemasi on oikealla tavalla tuettuna hyvää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sen avulla kansankynttilät saavat oivallisia keinoja ja konsteja ohjata varttuvia kansalaisia oppimaan viisauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

10:46
Google jättikaupoilla Suomessa – yksi kohteista Pyhännän ja Kajaanin välillä
10:36
Google investoi Haminaan 600 miljoonaa lisää sekä kahteen uuteen tuulivoimaprojektiin Suomessa - Kainuu saa osansa historiallisesta investoinnista
10:27
Samuli Alapuranen tekee elektronista musiikkia nimellä O Samuli A, musiikkiharrastus alkoi kempeleläisestä örinämetallibändistä – Katso video kappaleesta Torspopipo
10:26
Luke lopettaa Ruukin tutkimusnavetan ja keskittyy peltotutkimukseen – nautoja käy navetassa vielä kaksi erää
9:57
Jukka Jalonen avautuu IS:lle liigavalmentajille asennettavista mikrofoneista: ”SM-liiga ei saisi olla mikään BB-talo!” – Kirosanoja kuultiin jo Kärppien pelissä
9:56
Kaleva oikaisee
9:34
Saudi-Arabian johtama koalitio pysäytti ja tuhosi huthien lähettämän räjähdealuksen Punaisellamerellä
25
Paikoin jäätyneet tienpinnat vaikeuttivat aamun liikennettä Pohjois-Pohjanmaan, suola-autoja hälytettiin liikkeelle
18
Siltatyömaa hidastaa liikennettä Pohjantiellä lähes kahden vuoden ajan – järjestelyn ensimmäisinä päivinä odotettavissa ruuhkaa
14
Kokoomus arvosteli ankarasti hallitusta keskituloisten verotuksen kiristämisestä, Rinne vieritti vastuun edelliselle hallitukselle
10
"Moottoritie ihan jäässä" – Henkilöauto pyörähti aamulla kaiteeseen liukkaalla Pohjantiellä Tupoksen kohdalla
7
Rehnin madonluvut poikivat heti rajun ehdotuksen keskustan riveistä: Massiivinen 50 miljardin euron velkaelvytyspaketti – Kärnä valmis harkitsemaan valtion omaisuuden myyntejä uudestaan
7
Nykykoulun tragikoomiset funktiot Lukijalta
6
Oulun poliisi nappasi kiinni Rotuaarilla häiriköineen pyörävarkaan – toinen pyörää vohkinut jäi kiinni itse teossa Myllytullissa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä Enontekiön kunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Rahastoon sijoittaminen...

Aloittaja tietenkin sijoittaa omat rahansa valitsemallaan tavalla, vaikka aloitus onkin melko pahasti virheellinen. Bu... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image