Kotimaa

Pe­rus­tus­lais­ta tehty selvitys ei esitä muutoksia – tu­le­vai­suu­des­sa muu­tos­tar­pei­ta voi tulla

Perustuslain noudattamisen valvonnassa nykyinen eduskunnan perustuslakivaliokunnan suorittama etukäteisvalvonta toimii selvityksen mukaan hyvin eikä siitä ole syytä luopua. KUVA: Silja Viitala
Kotimaa 15.5.2019 12:59
Ossi Rajala

Kaiken muun lainsäädännön pohjana oleva perustuslaki on ollut selvityksen alla.

Selvityksen tehnyt Helsingin yliopiston emeritusprofessori Mikael Hidén ei näe aihetta perustuslain muuttamiseen. Sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia ei ole Hidénin selvityksen mukaan tapahtunut, joiden vuoksi perustuslain muuttaminen olisi tarpeen.

Perustuslaista ja sen tulkinnasta väännettiin kiivaasti viime hallituskaudella erityisesti sote-uudistuksen yhteydessä. Sote-uudistukseen liittyvää lainsäädäntöä oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemien linjausten pohjalta vaikea sovittaa yhteen perustuslain kanssa ja aika valmistelusta loppui kesken.

Sote-jupakan yhteydessä heitettiin hieman ajatuksia ilmaan myös siitä, voiko mikään uudistus olla täysin perustuslain mukainen. Esimerkiksi yhdenvertaisuuden toteutuminen voi olla vaikeata.

Kaatuneen sote-mallin kriitikot olivat puolestaan sitä mieltä, että perustuslailliset ongelmat johtuivat sote-lakien hätäisestä valmistelusta ja erityisesti valinnanvapauslakiesityksen puutteista.

Oikeusministeriö teetti selvityksen pohjaksi harkinnalle siitä, pitäisikö perustuslain tarkistamista varten asettaa valmisteluhanke tulevalla hallituskaudella.

– Selvitystoimeksiannon tavoitteena oli saada perusteltu käsitys siitä, antaako erityisesti viime vaalikaudella perustuslain merkityksestä lainsäädäntötyössä käyty keskustelu aihetta arvioida perustuslain sisältöä. Selvityksessä ei itse laista johtuvia ongelmia tunnistettu, joten huomio on kiinnitettävä lain soveltamiskäytäntöihin sekä perustuslakikysymysten parempaan tunnistamiseen ja niihin liittyvien vaihtoehtojen arvioimiseen, toteaa oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen tiedotteessa.

Perustuslakivaliokunta toimii

Perustuslain noudattamisen valvonnassa nykyinen eduskunnan perustuslakivaliokunnan suorittama etukäteisvalvonta toimii Hidénin arvion mukaan hyvin eikä siitä ole syytä luopua.

Hidénin mukaan erillinen valtiosääntötuomioistuin voisi periaatteessa toimia nykyisen valvonnan täydennyksenä, mutta käytännössä tarvetta tällaiseen on vaikea nähdä.

Joskus myöhemmin voi kuitenkin ilmetä tarvetta muuttaa perustuslakia.

– Yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset voivat kuitenkin tuoda mukanaan myös perustuslain säännösten muuttamistarpeita, Hidén toteaa.

Perustuslaki määrittelee muun muassa yksilön ja julkisen vallan välisen suhteen perusteet. Se sisältää myös säännökset julkisen vallan käytön periaatteista, valtion järjestysmuodosta ja ylimpien valtioelinten suhteista.

MAINOS

Kommentoi

Yhdenvertaisuuteen ja jopa lain edessä yhdessä yhdenvertaisuuteen kuuluu luonnollisesti ideaalitapauksessa myös rikollisten keskinäinen yhdenvertaisuus. Selvästi tämän päivän Suomessa tuota ideaalitapauksen tavoittamattomuutta käytetään häikäilemättömästi oikeutuksena polkea ihmisoikeuksia aina, kun ne häiritsevät tavoiteltavaa tuomiota.

Perustuslain päätarkoitus lienee kuitenkin suojella ihmisarvoa. Ilman tätä päämäärää kaikki yhteiskuntamallit perustuslakineen ovat turhia. Tämä päämäärä tiedostettuna merkitsee, että lakia rikkoneen epätasavertaisuutta ei kuulu nostaa oikeutukseksi tölviä kaikkien lakia rikkomattomien ihmisarvoa.

Kun lain rikkojien keskinäinen tasavertaisuus lain edessä nostetaan samalle viivalle kuin lakia rikkomattomien keskinäinen tasavertaisuus, päädytään tilanteeseen, jossa millään lailla ei ole merkitystä. Mihinkään lakiin ei pidä kuulua sen rikkomisoikeutta.

Lainrikkojiakin on tietenkin pyrittävä kohtelemaan keskenään tasavertaisesti, mutta tällä pyrkimyksellä ei kuulu tärvätä itse lain tarkoitusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perustuslaki suojaa kansaaa sipilän kaltaisilta epäpäteviltä hetkellisen hyödyn tavoittelijoilta. Ei ole peilin vika jos naama on vino.

Perustuslain muutoksissa pitäisi olla vähintään 5 vuoden valmistelu ja harkinta sekä vähintään 5 vuoden karenssi ennen muutoksia, silloin 4 vuotiset hätähousut eivät edes yrittöisi pikavoittoja vaan saattaisivat jopa ajatella kansan etuja 10 - 15 vuoden päähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:31
Kolumni: Kun pääministeri lupasi pelastaa Paavo Posteljoonin, on hänen pelastettava ensi keväänä myös Sari Sairaanhoitaja
16:51
Suomi ei saa rangaistusta "pitch invasionista" – UEFA armahti kannattajien kentälle ryntäyksen, joka johtui historiallisesta miesten EM-kisapaikasta
16:50
Yle: Rami Hietaniemen painiura päättyy itsenäisyyspäivän Ruotsi-otteluun –  "Se on vähän niin kuin yhden elämän hautaisi"
16:34
Pääministeri Antti Rinne: Työehtoshoppailun kitkeminen työryhmiin – "Tietenkin tämä on työmarkkinatoimijoiden asia"
16:34
Pohjantien rampin ja Poikkimaantien risteyksessä peräänajo – liikenne jonoutui väliaikaisesti
15:10
Hallitus esittää kolmen miljoonan euron lisämäärärahaa Oulun pääpoliisiaseman väliaikaistilojen kustannuksiin
15:05
Kokoomuksen Talvitie: Hallituksen latauspistevaatimus kaatuu yritysten ja taloyhtiöiden niskaan
56
"Siihen loppui kasvilihan tarina" – Poutun käyttämä termi joutui pannaan, päätöksestä isot kulut ja toimitusjohtajalta kova purkaus
54
"Haastava, haastava" – Postilakon selvitysryhmällä on edessä hikinen viikonloppu, sillä maanantaina voi rysähtää tukilakkojen suma
33
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
32
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
14
Rekat seisovat terminaaleissa ja jotkin aluksetkin satamissa – postilakon tukitoimet vaikuttavat varsinkin Pohjoismaiden ja Länsi-Euroopan liikenteeseen
13
Haapavedeltä lähtöisin oleva sketsiryhmä tekee paluun Yle Areenassa – Justimus lyö ronskisti sovinnaisuuden yli
13
Telian matkapuhelinverkossa perjantaina laajoja häiriöitä – ongelmat saatiin korjattua ennen viittä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

194 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Mistähän johtuu kaunasi oikeasti ay-liikettä kohtaan? Olet työnantaja joka on määrätty lakituvassa maksamaan lain mukais... Lue lisää...
tämä on jo vainoamis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.11.

Fingerpori

22.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image