Kotimaa

Pe­rus­suo­ma­lais­ten kannatus jatkaa nousuaan gallupeissa – professori Jokisipilä: "Voi nousta 30 prosenttiin"

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kertoo, että puolueella pitäisi olla mahdollisimman selkeä imago.
Kotimaa 5.12.2019 15:43 | Päivitetty 5.12.2019 16:07
Riina Rastas

Turun yliopiston tutkija ja professori Markku Jokisipilä sanoo, ettei perussuomalaisten nousun katkeamista ole tällä hetkellä näkyvissä. Korkeita kannatuslukuja selittää esimerkiksi selkeä periaate, joka lävistää koko puolueen politiikan.

Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaisten kannatus on noussut kannatusmittauksissa jatkuvasti ja puolue on ottanut kyselyissä kärkipaikan. Perussuomalaisten kannatus oli torstaina Ylen gallupissa puolueen historian suurin: 24,3 prosenttia.

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä arvioi, että perussuomalaisten kannatus voi nousta korkeimmillaan noin 30 prosenttiin.

– Suomen monipuoluesysteemissä 30 prosenttia alkaa olla puoluekannatuksessa maksimi, Jokisipilä sanoo.

Laskua perussuomalaisten kannatukselle ei professorin mukaan ole nyt näkyvissä, sillä politiikan asetelmiin ei ole tiedossa muutosta.

– Hallituspolitiikka tarjoaa oppositiossa olevalle perussuomalaisille loistavan mahdollisuuden tuoda esiin omaa teemaansa. Tällä hetkellä ei ole näkyvissä perussuomalaisten nousun katkeamista.

Puolue ei voi kuitenkaan nousta ikuisesti. Jokisipilä arvioi, että viimeistään hallitusvastuu taittaisi perussuomalaisten kannatuksen laskuun.

– Kannatus voi säilyä parhaimmillaan hallitusvastuun aikana ennallaan, mutta jo monta vuotta pääministeripuolueen kannatus on hallitusvastuun aikana laskenut.

Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa hallituspuolueiden kannatusluvut, vasemmistoliittoa lukuun ottamatta, laskivat. Pääministeripuoluetta sdp:tä kannattaa gallupin mukaan 13,2 prosenttia, keskustaa 10,6 prosenttia, vihreitä 13,9 prosenttia ja vasemmistoliittoa 8,4 prosenttia kansalaisista. Etenkin keskustan kannatus on laskenut gallupin mukaan hurjasti.

Perussuomalaisten lisäksi oppositiotoverin kokoomuksen kannatus on gallupin mukaan nousussa. Kokoomus ylti tuoreessa mittauksessa 18,6 prosentin kannatuslukemaan.

Puolueen imagon pitäisi olla kirkas

Perussuomalaisten menestystä on selitetty esimerkiksi sillä, että äänestäjät eivät enää välitä entiseen malliin oikeisto-vasemmisto-akselista, vaan valintaan vaikuttavat puolueen ideologiat ja arvot.

Jokisipilän mielestä ideologioiden tärkeyden lisääntyminen on osasyy perussuomalaisten nousuun. Sdp:n, keskustan ja kokoomuksen taustalla olevia, sata vuotta sitten selkeitä ryhmiä – työläisiä, maaseudun väestöä ja porvaristoa – ei ole enää samalla lailla olemassa, eikä puolueita enää äänestetä toimeentulon mukaan.

Perussuomalaisten ja myös vihreiden nousua selittää selkeä periaate, jonka läpi kaikkia politiikan alueita katsotaan.

– Perussuomalaisten selkeä periaate on kansanmielisyys ja vihreillä taas ekologisuus ja luontoarvot.

Myös sdp:llä, keskustalla ja kokoomuksella on Jokisipilän mukaan ollut joskus selkeä periaate, jonka mukaan puolueet ovat toimineet. Periaatteita ei pystytä kuitenkaan enää kunnolla havaitsemaan.

– Jos katsoo nyt kolmen suuren puolueen vaaliohjelmia, voi olla vaikea tietää, mikä niistä on kenenkin. Puolueen imagon pitäisi olla mahdollisimman kirkas.

Jokisipilä arvelee, että perinteiset puolueet saattavat tulevaisuudessa laajentua perussuomalaisten tontille. On hyvin mahdollista, että muut puolueet ottavat käyttöön samantyylisiä teemoja ja retoriikkaa kuin perussuomalaiset.

– Jos katsotaan kolmen suuren puolueen historiaa, niin ne kaikki ilmoittivat muutama vuosikymmen taaksepäin ajavansa Suomen etua ja olevansa Suomen valtion edunvartijoita. Siirtymä on ihan mahdollinen.

"Tällä hetkellä ei ole näkyvissä perussuomalaisten nousun katkeamista."

Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Ei ihmisiä jatkuvastivedetä nenästä tyhjillä lupauksilla. Näyttöjä on tultava pelkän poskensoiton sijaan. Toistaiseksi Perussuomalaiset eivät ole yhteistyöhaluinen puolue, rajat kiinni poliitikka on käytännönössä mahdoton julistus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tinuri. Eivät perussuomalaiset vaadi rajoja kiinni, vaativat rajavalvontaa, mikä onkin kaikkien suomalaisten yhteinen etu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina vain huudetaan pieni asia isoksi, Rajavalvonnan osuus maanasioiden hoidossa vain 0,5%. Pitäisi saada isompia ja tärkeämpiä asioita hoitumaan ja siihen ei ole luottoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voihan sitä muut puolueet tulla perussuomalaisten tontille, mutta uskooko kukaan siihen....siitä paistaa läpi pelkkä kannatuksen kasvattaminen.
Voiko joku uskoa näitä muita, kun mieli muuttuu jatkuvasti, eikä tiedä kenen asiaa ajetaan....
Aikahan tämän näyttää, mutta mikäli Marinista tulee pääministeri, niin 30 % rajapyykki lähenee entistä nopeammin ja keskusta kannatus laskee vastaavaa vauhtia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohimenevä ilmiö. Persut eivät itse tule kestämään omaa suosiotaan. Nyt taktiikkana on olla tekemättä mitään, mutta vastuun edessä eväät loppuvat ja kannatus hiipuu kympin pintaan. Tyypillinen persu on tunteella elävä nukkuva tai ajattelematon kannattaja, joka on valmis hylkäämään joukkonsa tosipaikan tullen. Ei löydy persuista Rokkaa, ei Koskelaa, vaan käpykaartilaisia ja muita sivareita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa kyllä Sdp ja keskusta saa ihmetellä omia laskevia lukujaan eikä taida paremmin mennä Vihreilläkään. Vihreät elävät epätodellisessa maailmassa eikä Suomen talouden tervehdyttäminen ole heidän arvoasteikoissaan tärkeimmällä sijalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aamulla uutiset kertoi, että kyselyssä persuja ovat kannattaneet sellaiset, jotka eivät ole käyneet äänestämässä. Onkohan hieman epävarmat kannatusprosentit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tilanne alkaa käydä kestämättömäksi, kun politiikan suunta ei muutu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se pitää mennä, kansa on huomannut kuka ajaa heidän etuaan.
Läp..Läp lää.... politikointi ei enää mene läpi.
Siinä saa Orpo porista ummet ja lammet ja sdp unhoon joutaa.
Keskusta hakee kannatusta alle 10% alapuolelta.
Ja eiköhän Ruottalaisten Piaudetinkin hymy vielä hyydy.
Hän on aina ollut ivallinen Perussuomalaisia kohtaan.
Heitä ei äänestä yksin köyhät ja raskautetut,heitä äänestää nyt myös parempiosaisetkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Puolue ei voi kuitenkaan nousta ikuisesti. Jokisipilä arvioi, että viimeistään hallitusvastuu taittaisi perussuomalaisten kannatuksen laskuun."
Näin on ja persu halla-aho ja muutkin tajuaa jopa sen ja eivät haluakkaan hallitukseen koska se olisi persuilun loppu koska totuus paljastuisi persujen touhuiluista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos erotettu pääministeri on kaikkien mielestä mainio hallitustunnustelija, niin 30 % on realiteetti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansan asiat on huonosti hoidettu vuosikymmeniä ja kansa haluaaa viimeinkin parantaa elinolot ja elämisen laaadun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista nähdä, kuinka alas hallituspuoluiden kannatus laskee ennenkuin paniikki iskee... No, Rinteellä se jo iski ja hän yritti Postin avulla saada sankarin mainetta. Pieleen meni

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tahansa, vaika 70% niin ei se muuttaisi mitään. Meillä on aikoja sitten varmistettu ettei aisan yli hypitä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Globalisaatio, EU-jäsenyys ja eurovaluutta loivat tilanteen otolliseksi perussuomalaisten suosion kasvulle ja Halla-Aho käyttää tilaisuutta taitavasti hyväkseen. EU:lle myötämieliset puolueet tekevät käytännössä varsin samantyylistä politiikkaa. Euron oloissa työttömyydestä ja julkisesta velkaantumisesta on tullut voittamaton ongelma, koska palkankorotukset ylittävät tuottavuuden kasvun eikä devalvaatiolla voida enää korjata tilannetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä sillä kannatuksella on virkaa, jos ei lähde hallitukseen tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuuta, eikä tee oppositiossakaan yhteistyötä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sanonta "se mikä menee ylös tulee myös alas" pitää myös tässäkin paikkansa. Vain ajan kysymys milloin alamäki alkaa. Jos vaikka Whatsapp jää auki niin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun Perussuomalaisten kannatus on 30% niin keskustan kannatus on silloin lähempänä viittä prosenttia kuin kymmentä eli RKP:n ja kristillisten kanssa samoissa lukemissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Populaation älykkyys Gaussin käyrällä ilmaistuna. 30% ei millään mahdu sinne ylimpään kohtaan; menee väkisellä keskitasoon. Buhahhaaaahhaaaaah.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsalaisten väärä solidaarisuus demareita kohtaan pissii kintuille. Henriksonin Maja saa kosteusvaurion, ja kannatus lähtee alamäkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

14:41
Kolttamuusikko Jaakko Gauriloff palkittiin elämän mittaisesta kulttuurityöstä Tilaajille
14:35
Finnair peruu lentonsa Pekingin Daxingiin ja Nanjingiin maaliskuun loppuun asti
14:15
Vanhemmat pakottivat 5-6 vuotiaan lapsen nukkumaan ja syömään kädet sidottuina, tutkimuksissa kyynärvarresta löytyi arpi: ”Äiti on tehny ton saksilla”
13:49
HS: Verkkojätti Amazonin saksalaisen sivuston ohjelmistovirhe jumittaa toimituksia Suomeen
13:30
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä
13:11
Valtuutettu Lokka tiistaina käräjillä, syytetään kahdesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta
12:56
Auto pyörähti penkkaan Pohjantiellä Kempeleessä – poliisi antoi suullisen huomautuksen
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
27
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
20
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamulla ja aamupäivällä maan keski- ja itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image