Kotimaa

Pe­las­tus­lai­tok­sil­le sataa jout­sen­hä­ly­tyk­siä

Kotimaa 28.12.2014 13:45 | Päivitetty 28.12.2014 15:01
STT

Pelastuslaitoksille on sadellut tänään runsaasti hälytyksiä pulaan joutuneista joutsenista.

Joutsenhälytyksiä on tullut ainakin Helsingin, Juankosken, Jyväskylän, Siikaisten ja Suonenjoen pelastusviranomaisille.

Runsaat joutsenhälytykset johtuvat pelastusviranomaisten mukaan lintujen myöhäiseksi venähtäneestä syysmuutosta ja nopeasti kiristyneestä pakkasesta. Hälytysten runsautta selittää myös viikonpäivä ja sää, sillä pakkassunnuntaina suomalaiset ulkoilevat mielellään ja tarkkailevat luontoa, jolloin hälytyksiäkin tehdään herkemmin, arvioidaan Helsingin pelastuslaitokselta.

Muutamat hälytyksistä ovat olleet aiheettomia, kun joutsenet ovat pulikoineet kaikessa rauhassa sulissa virtapaikoissa. Jotkut joutsenet ovat aiheuttaneet useitakin hälytyksiä, kuten esimerkiksi Suonenjoen Rantakadun läheisyydessä uiskennellut lintu, jonka vointia pelastuslaitos on käynyt katsomassa jo kolmesti tänä viikonloppuna.

Joutsenkannat kasvaneet

Jyväskylän Makkarajoentien lähettyvillä asustelleiden joutsenten tarina päättyi surullisemmin, sillä emojoutsenen todettiin kuolleen. Viime kesänä syntynyt poikanen tuotiin pelastuslaitokselle, josta se pääsee "kruununkyydillä" Heinolaan eläinhoitolaan, jahka sopiva pahvilaatikko löytyy.

- Ruokaa on joutsenille heikosti saatavissa, kun paikat jäätyvät, sanoo palomestari Pentti Partanen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Myös Siikaisissa pelastettu joutsen toimitetaan eläinhoitolaan. Poriin kuljetettavan linnun siivet olivat jäätyneet lentokelvottomiksi.

- Kevyt pakkaslumi saattaa tarttua linnun siipiin siten, ettei se enää pääse ilmaan, selvittää palomestari Antti Teelmäki Satakunnan pelastuslaitokselta.

Partasen mukaan lisääntyneitä joutsenhälytyksiä selittävät myös Suomen selvästi kasvaneet joutsenkannat.

- Niitähän on paikoin ihan riesaksi asti, Partanen summaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

piruko ne toilottaa koko ajan kasvihuone ilmiöstä että joutsenetkin uskovat sen, eikä lähe muuttomatkalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä noita joutsenia pelastelemaan, antaa luonnon hoitaa sen mikä luonnolle kuuluu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hanhet kiittäisi jo joutsenkannat hieman taantuisi, sitten vaikka pakkasten vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmiset ovat näköjään aika herkkiä ilmoittamaan 112:een, jos he näkevät että joutsen ´´värjöttelee´´ jonkun vesistön tuntumassa. Mutta jos joutsenen tilalla olisikin joku ns. ´´laitapuolen kulkija´´, elikkä joku ihminen olisi tuupertunut luontoon, niin monenkohan sympatiat heräisivät niin paljon, että he pirauttaisivat 112:een? Tulipahan vaan mieleen kun äskettäin jonkun naisen auto oli hyytynyt pakkasessa tienposkeen, ja sadat autoilijat olivat vaan kylmästi painelleet ohitse, huolimatta siitä, että naisen autossa oli ollut peräti (HÄTÄVILKUT PÄÄLLÄ!!)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika korni loppukommentti. Jos ihminen kokee joutsenen riesaksi niin kannattaa katsoa peiliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä joutsen pärjää tavallisesti Suomessa talvellakin aika pitkään ....mutta tulee joskus erehdyksiä uljaalle linnullekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:50
Ukrainan presidentiksi nouseva Volodymyr Zelenskyi on oligarkin tukema näyttelijä ja yrittäjä
22:43
Pikkuleijonien taival MM-mitalipeleihin mutkistui entisestään – tappioputki kolme ottelua
21:41
Kalevalan Aino on nähty uhrina ja kuuliaisena sisarena, kirjailija Tiina Piilola näkee hahmon toisin – "Tällaiset tulkinnat kuulostavat nykynaisen korviin älyttömiltä"
21:14
Volodymyr Zelenskyi on voittamassa Ukrainan presidentinvaalit murskaluvuin – presidentti Poroshenko on tunnustanut tappionsa
20:51
Ensi viikolla ilmassa on kesän tuntua: Aurinko paistaa, lämpötilat nousevat Oulussa noin 16 asteeseen – "Lämpötilat selvästi tavallista korkeampia"
20:02
Tuntematon mies pahoinpiteli alaikäistä tyttöä Pudasjärvellä, Rukalla pahoinpitelyn uhriksi joutui eteläsuomalainen mies
19:51
Mies kelkkaili Pudasjärvellä pelkkä pyyhe päällään ja putosi kelkan kyydistä – puhalsi 1,9 promillea
89
Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "Osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"
41
Isot ja pienet jäähyt värittivät Kärppien ja HPK:n finaaliavausta – Ulosajoon johtaneen taklauksen alle jäänyt Michal Kristof:” Vähän tuli verta, mutta tällaisia nämä pudotuspelit ovat”
28
Japanilaiset tulivat vain saunaan, eritoten savusauna sai suuren arvostuksen – Tuleeko Kuusamosta nousevan auringon saunamekka?
19
Pääsiäiskokko palaa taas lankalauantaina Oulun Lammassaaressa – parhaimmillaan kokon loimua on seurannut parikin tuhatta ihmistä
15
Syömäsä: Ideaparkin Chef’s Salad, Kebab & Pizzassa saa rahalle vastinetta – lounalla saa syödä mahan täydeltä
11
Reissusa: Sveitsissä Skier's Haute Routella edetään suksilla laskien ja skinnaten upeassa maisemassa
9
Sri Lankassa kahdeksan räjähdystä hotelleissa ja kirkkojen jumalanpalveluksissa – lähes 200 kuollut ja useita satoja haavoittunut

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Perintövero pois!

ainakin tuli selväksi minkä aatteen mies olet ei muuta kun muutat pohjois koreaaan siellä valtio omistaa kaiken oikea pa... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image