Kotimaa

Pekka Haavisto olisi toivonut vetoapua muilta ehdokkailta

Pekka Haavisto oli pienoisesti pettynyt vaalitulokseensa.
Kotimaa 28.1.2018 23:00 | Päivitetty 28.1.2018 23:01
Juho Mäkelä

Haavisto oli pienoisesti pettynyt siihen, että toista kierrosta ei tullut presidentinvaaleissa.

Vihreiden Pekka Haavisto on presidentinvaalien selkeä kakkonen, mutta hän ei pystynyt uhkaamaan Sauli Niinistön suoraa valintaa presidentiksi heti ensimmäisellä kierroksella.

Haavisto myöntää Lännen Medialle, että vaalitulos on jonkinlainen pettymys, koska vaalikentällä oli hyvä intensiteetti ja hytinä.

- Toista kierrosta ei tehdä yksinään. Siihen olisi tarvittu vähän talkoilla muiltakin ääniä. Väyrysen nousu esimerkiksi näytti pysähtyneen, Haavisto sanoo.

Yli 12 prosentin vaalitulos on silti Haaviston mielestä kohtuullinen. Hänen mukaansa kansalaiset toivoivat nyt ulkopoliittista jatkuvuutta, mikä selittää Niinistön ylivoimaa. Jatkuvuuden toive johtuu maailmanpolitiikan turbulenssissa kuten Venäjän tilanteesta ja Britannian Brexit-päätöksestä.

- Viimeisen vuoden aikana tämä vielä korostui. Presidentin verkostot, Trumpin tapaaminen ja muut. Ihmiset antoivat sille arvoa.

Haaviston mukaan istuvaa presidenttiä haastettiin esimerkiksi arvokysymyksissä, jotka eivät ole Niinistölle aina mieluisia. Presidentinvaalien lähtöasetelma oli kuitenkin vaikea.

- Kun istuvalla presidentillä on 80 prosentin kannatus, se ei oikein innosta vaalityöhön. En kannata gallupien kieltämistä, mutta ne vaikuttavat siihen haluavatko ihmiset lähteä alun perin vaalityöhön. Sillä on passivoiva vaikutus demokratian kannalta.

Haavisto jatkaa presidentinvaalien jälkeen normaalia kansanedustajan työtä. Hän ei kommentoinut, riittääkö hänellä kilpailuintoa asettua ehdolle kuuden vuoden kuluttua. Esimerkiksi silloista terveystilannetta on mahdotonta vielä tietää.

- Kannattaa elää tätä päivää. Tänään aion tavata Tavastialla niitä kannattajia, jota on vielä jäljellä ja sitten rauhallisesti kiittää kampanjatiimiä, Haavisto sanoo.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Miksei Pekka kehottanut kannattajiaan äänestämään vaikka Paavoa, olisi varmaan vetoapu kelvannut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pekka. Kyllä sinne presidentiksi haetaan ja noustaan omilla kyvyillä. Ei toisten vipuvoimalla. Ei kannata yrittää kuudenkaan vuoden päästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

133
Puheenaihe: Tarvitseeko Oulu lisää korkeaa rakentamista? – "Torni on torahammas muuten yhtenäisessä hammasrivissä"
29
Käännytykset Afganistaniin keskeytettävä Lukijalta
24
Unettomuutta ei kannata vähätellä – pahimmassa tapauksessa koko elämä saattaa kulua pienessä väsymystilassa
24
Uutisanalyysi: Putinin ja Merkelin tapaaminen käytiin epäluottamuksen ilmapiirissä – Putin saapui tapaamiseen Karin Kneisslin häistä
20
Elintärkeidenkin lääkkeiden saatavuudessa yhä enemmän jatkuvia ongelmia - SDP:n Tytti Tuppurainen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle
19
Nämä taidot jokaisen koiran pitäisi hallita, "Koulutustaso näkyy jo lenkillä" – katso kuvia tokon SM-kisoista Limingasta
15
Sirkkaleipää saa jo – missä viipyy sääskileipä? Tutkija kertoo sopivatko sääsket ihmisravinnoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta aluksi, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Työttömien joukossa on lukematon määrä luuseri loisijoita, mutta suotakoot se heille. Tuskin heistä mitään hyötyä työelä... Lue lisää...
Veronmaksaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image