Kotimaa

PAU:n Nieminen pos­ti­rii­das­ta: Kaikki asiat ovat vielä pöydällä – auto- ja kuljetusala aloittaa viikon tukilakon maanantaina, myös pos­ti­kul­je­tuk­set losseilla pysähtyvät

PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto istuivat neuvottelupöydässä vastakkain keskiviikkona. Uusi yritys sopuun on tänään perjantaina.
Kotimaa 15.11.2019 10:29 | Päivitetty 15.11.2019 15:26
Kirsi Turkki

– Ei ole minkäänlaista arvausta aikataulusta. Kaikki asiat ovat vielä pöydällä.

Näin kommentoi työntekijäjärjestö PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen, kun postiriidan osapuolet lähtivät lounastauolle neuvotteluista valtakunnansovittelijan toimistosta.

Niemisen mukaan valmiuksia on jatkaa neuvotteluja viikonloppunakin.

– Neuvotellaan ihan niin pitkään kuin sovittelija katsoo, että on järkevää tehdä, hän sanoi.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala totesi, ettei hän pysty ottamaan kantaa siihen, ovatko neuvottelut edenneet.

– Sitten nähdään, kun lounaan jälkeen ryhdytään käymään läpi listoja.

Työnantajien Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aartolla ei ollut tässä vaiheessa kommentoitavaa.

Tukilakko alkaa

Auto ja kuljetusalan AKT:n hallitus päätti perjantaina PAU:n työtaistelun tukilakkoon ryhtymisestä.

Tukitoimet alkavat maanantaina 18. marraskuuta ja päättyvät sunnuntaina 24. marraskuuta. Aikataulu pätee, jos PAU:n työnseisaus jatkuu.

Postin lakko on nyt jatkunut viisi päivää. PAU on ilmoittanut uudesta kahden viikon lakosta käynnissä olevan perään, jos ratkaisuun ei päästä.

Tukilakon aikana AKT:n jäsenet pidättäytyvät työstä Posti Kuljetus Oy:ssä. Tämän lisäksi AKT:n jäsenet pidättäytyvät muilla työpaikoilla Postin tavaroiden ja lähetyksien käsittelystä.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kertoi perjantaina, että Finferriesin losseilla työskentelevät JHL:n jäsenet eivät ota Postin kuljetuksia kyytiin ensi maanantaista alkaen. Losseilla ei kuljeteta Postin kuljetuksia eikä Postin alihankkijoilta tilaamia kuljetuksia, joissa on Postin kuljetuksia.

Muutoin JHL:n lossikuljettajat suorittavat työnsä normaalisti.

– Tukitoimet jatkuvat niin kauan, kunnes Postin ja PAU:n kesken saavutetaan ratkaisu, ellei myöhemmin toisin ilmoiteta, JHL kertoi.

Aiemmin JHL on ilmoittanut työtaisteluista postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevien jäsentensä osalta 11.–24. marraskuuta sekä tukilakoista tavaraliikenteen ratapihoilla 19. marraskuuta sekä junien kunnossapidossa 20. marraskuuta.

Rautatiealan Unioni RAU pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen turvaamisen ja ohjauksen ensi viikon tiistai-illasta alkaen. Saarto päättyy keskiviikkoiltana. Rautateiden henkilöliikenne liikkuu normaalisti työtaistelun aikana.

Paltan Aarto kommentoi aamulla, etteivät laajat kuljetusalan tukilakot luo Paltan näkökulmasta mitään paineita, vaan ratkaisut tehdään neuvotteluteitse.

Hän toivoi liittojen malttavan mielensä.

Torstai-illan iso käänne

Sopua postiriitaan yritetään perjantaina hakea neuvottelupöydästä toista kertaa sen jälkeen, kun Postin työntekijöiden lakko alkoi maanantaiaamuna. Ensimmäinen PAU:n ja työnantajien Paltan tapaaminen oli keskiviikkona.

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi torstai-illan A-studiossa, että nyt myös postilaisten vanhaa sopimusta on mahdollista käyttää pohjana.

– Olen tyytyväinen siihen, että sopimusta yritetään nyt nykyisen palkkarakenteen pohjalta. Se on iso käänne, emme voi ryhtyä pienipalkkaisten ihmisten palkkoja romuttamaan, PAU:n Nieminen kommentoi aamulla, kun neuvottelut alkoivat.

Aarto sanoi toivovansa, että vanhan sopimuksen käyttäminen pohjana olisi positiivinen asia neuvotteluihin.

– Tänään nähdään, onko tämä realistinen etenemispolku.

Aarto ei eritellyt, minkälaisia joustoja Palta postilaisilta vaatii, kun sopimusta tehdään vanhalta pohjalta. Tärkeintä on Aarton mukaan nyt löytää Postin murrokseen ratkaisuja.

Uusi sopimus tuhansille

Neuvotteluilla haetaan uutta työehtosopimusta tuhansille postilaisille. Työnantaja haluaa selvästi nykyistä joustavamman sopimuksen. Palkansaajien mukaan vaatimus tarkoittaa kymmenien prosenttien palkanalennuksia.

Paltan mukaan tulevalla sopimuskaudella henkilökohtaiset palkat säilyvät ennallaan.

PAU vaatii lisäksi, että noin 700 pakettilajittelijaa palautetaan PAU:n työehtosopimuksen piiriin. Posti on siirtänyt lajittelijat tytäryhtiöjärjestelyn avulla halvempaan Teollisuusliiton työehtosopimukseen.

Valtion omistajaohjausyksikön virkamiehet keskustelivat torstaina Postin johdon kanssa vuokratyövoiman käytöstä lakon aikana.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) on sanonut, että valtionyhtiön ei tule käyttää rikkurityövoimaa.

PAU on syyttänyt postia lakon murtamisesta vuokratyövoiman avulla.

Juttua päivitetty 15.11.2019 kello 14.16 ja 15.26

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Posti on siis siirtänyt 700 pakettilajittelijaa konsernin tytäryhtiöön halvempaan työsopimukseen ja nyt PAU:n olisi hyväksyttävä tapahtunut nurkumatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paketit kulkee huippuvauhdilla kun tilaa oikein!
Tilasin eilen aamupäivällä XXL verkkokaupasta noudettavaksi liikkeestä, juuri tuli viesti, että paketti on noudettavana.
Paketti muuten tuli ruotsista :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta ei liiku paketit rajan yli, kun menee postirekat ja merimiesunioni lakkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paras, kun panisivat ovet lukkoon niin kauaksi aikaa, että sopimus on tehty. Postin palvelut ovat tarpeellisia suurimmalle osalle ihmisiä, vaikka jotkut luulevat pärjäävänsä ilman Postia. Ottaa päähän, kun joululahjoja ei voi lähettää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lähetä Matkahuollon kautta. Pieniä lähetyksiä kannattaa lähettää myös R-kioskin kautta, niillä palvelun nimi on Ärräpaketti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Loimaanliittolaisten tarvitsekaan neuvotella liittotasolla tai lakkoilla, siellä on ne jotka osaavat itse hoitaa omat asiansa. Eivät juokse toisten perässä ja huuda tai tee mitä käsketään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näytelmä on kesken, ei olla vielä puolia-aika tauolla. Kahvia ja konjakkia, edustettava tarjoaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Non niin! Sieltähän sitä sitten tuleekin, että PAU haluaakin tässä samassa lakkoilussa 700 työntekijää lisää omaan sopimukseensa. Mitä siihen sanoo niiden 700 työntekijän sopimuksen tekijä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä sitä hierotaan vuokrahenkilöidenkin palkkoja kohdilleen. Eikä se loimaanliitto neuvottele kenenkään palkkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin on..surkimukset on loimaan kassassa,,Oikeet duunarit siellä missä pitääkin!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen nähnyt monen "oikeen duunarin" saavan lähteä kun on käyty yt-neuvotteluita. Työnantaja nimittäin pitää niistä, jotka tekevät oikeati töitä ja ovat lojaaleja eivätkä vastarannan kiiskejä, saikkukuninkaista puhumattakaan.

Näkemystä on muutamista yt-neuvotteluista reilun 20 vuoden kokemuksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä 2002 kun työt jonkun verran väheni toimistolla niin selvitettiin toimitusjohtajan kanssa ketkä eivät kuulu liittoihin ja lomautettiin heidät. Eivät kehdanneet valittaa eikä ollut ollut liittoja takana. Jokunen noista lomautetuista ei kuulunut edes kassaan. Lomautukset kesti noin puoli vuotta niin eiköhän siinä hävinneet sen verran, että olisi aika monen vuoden jäsenmaksut kuitattu. Mutta hyvähän se oli, että näitä liittoon kuulumattomia on niin helppo valita lomautettavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:00
Seura hyllytti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi
18:15
Citroenin vetäytyminen oli rallille paha takaisku, Hyundai on MM-sarjan ennakkosuosikki – "Papereissani vahvin tiimi tällä hetkellä"
17:52
Eikö puhelinmyyntiä voikaan kokonaan estää? Kuluttajaviranomaisille tulvii vuosittain tuhansia yhteydenottoja Tilaajille
17:21
Miten Harry ja Meghan elättävät jatkossa perheensä, entä voiko Harry vielä muuttaa mieltään? Herttuaparin tulevaisuuteen liittyy yhä monia kysymyksiä Tilaajille
17:16
Trumpin virkarikosoikeudenkäynti käynnistyy tiistaina – syytetty presidentti puhuu samaan aikaan Davosissa Maailman talousfoorumin kokouksessa
17:13
Muuttuvat sääolot vaikuttavat merkittävästi yrityksiin – Suomessa teollisuus on yksi kovimmista kärsijöistä, ja siihen pitää varautua jo nyt
17:00
Sadoissa Kelan valituspäätöksissä voi olla virhe – järjestelmävian takia jäi toimittamatta yli 8 500 asiakirjaa
32
Tuore kysely: Ladattava hybridi tai täyssähköauto ladataan kotona tai työpaikalla – Julkiset latauspisteet saavat suomalaisilta kovaa kritiikkiä
24
Varusmiesliitto on puolustusministeri Kaikkosen kanssa samaa mieltä: Kutsunnat pitäisi kohdistaa koko ikäluokkaan
19
Lämpötila sahaa ensi viikollakin nollan molemmin puolin – maanantai-iltana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa myrskyää
18
Kiinan uudenlaisen virustaudin pelätään leviävän ympäri Aasiaa – Etelä-Koreassa vahvistettiin ensimmäinen sairastunut
15
Korkein hallinto-oikeus kielsi hakkuut Oulujärven Natura-alueen saarissa
14
Oululaiset eivät ole ottaneet kultuuripääkaupunkihanketta omakseen Lukijalta
12
Muhoksen kunta kannustaa kouluja ja päiväkoteja säästämään energiaa, puolet energiansäästöllä säästetystä rahasta palautetaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa länsituuli on voimakasta iltayöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image