Kotimaa

Parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riip­pu­vuusoi­rei­ta – tutkimuksen mukaan varsinkin hu­ma­la­ha­kui­nen juominen vähenee, mutta vain miehillä

Tutkimuksen mukaan parisuhde tuo sosiaalista kontrollia muun muassa alkoholin juomiseen. KUVA: Teija Soini
Kotimaa 17.11.2019 12:13 | Päivitetty 17.11.2019 12:18
STT

Parisuhde on tutkimusten mukaan hyväksi erityisesti miesten terveydelle. Mutta ulottuuko parisuhteen suojaava vaikutus myös niihin, jotka ovat perinnöllisesti alttiita liialliselle alkoholin käytölle? Kansainvälinen tutkimus selvitti asiaa suomalaisen geeniaineiston pohjalta.

Addiction-tiedelehdessä lokakuussa julkaistun tutkimuksen vastaus on kyllä. Tulosten perusteella parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riippuvuusoireita molemmilla sukupuolilla. Voimakkaimmin parisuhde kuitenkin suojaa humalahakuiselta juomiselta, mutta vain miehiä.

Tutkimusaineistona oli 1  200 miestä ja naista Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksesta. Osallistujat olivat 20–26-vuotiaita. Tutkijoiden käytössä olivat kaksosten geenitiedot ja haastattelut, joissa oli kysytty muun muassa parisuhteista ja alkoholin käytöstä.

Tutkimuksessa esiin tullut sukupuolten välinen ero vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että miehet saavat parisuhteista enemmän terveyshyötyjä kuin naiset.

Parisuhteesta tukea ja kontrollia

Tutkimusta oli tekemässä yhteensä yhdeksän henkilöä Yhdysvalloista, Suomesta ja Turkista. Suomesta mukana ollut kansanterveystieteen professori Jaakko Kaprio kertoo STT:lle, että kaksostutkimuksen osallistujilta laskettiin geeniperimän pohjalta todennäköisyydet alkoholin riskikäyttöön. Tuloksia vertailtiin kaksosten haastatteluihin.

Miksi parisuhde sitten vähentää juomista? Parisuhde tuo mukanaan esimerkiksi lisääntyvää sosiaalista kontrollia. Osapuolet tarkkailevat toisiaan ja voivat puuttua asiaan, jos kumppani juo liikaa.

– Sinkkumiehen on helppo mennä yksiöstään ulos kaveriporukan kanssa ja lähteä vielä seuraavaan paikkaan jatkoille. Parisuhteessa oleva saattaa samassa tilanteessa sanoa, että lupasin mennä kotiin rouvan luokse yhdeltätoista.

Parisuhteisiin liittyy myös erityisiä odotuksia. Runsaan alkoholinkäytön ei katsota kuuluvan asiaan, jos haluaa olla hyvä kumppani ja perheenisä tai -äiti.

– Parisuhde voi tarjota myös emotionaalista tukea. Jos ihminen käyttää alkoholia pärjätäkseen negatiivisten tunteiden kanssa, läheinen uskottu voi tarjota paremman tavan käsitellä niitä, täydentää tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja Peter Barr STT:lle sähköpostitse. Barr työskentelee Virginia Commonwealth -yliopistossa Yhdysvalloissa.

Sekä perimä että ympäristö vaikuttavat

Barrin mukaan tutkimus osoittaa, että geneettinen riski liialliseen alkoholinkäyttöön ei esiinny eristyksissä. Sosiaaliset kontekstit voivat muuttaa sitä, miten alttius toteutuu.

Syytä sille, miksi parisuhde suojaa enemmän miehiä kuin naisia liialliselta juomiselta, ei tarkkaan tiedetä. Taustalla voi kuitenkin vaikuttaa osaltaan se, että miehet ovat juoneet varsinkin aiemmin enemmän kuin naiset, jolloin myös heidän riskikäyttönsä on ollut yleisempää.

Barrin mukaan sosiaalinen kontrolli voi myös vähentää impulsiivista riskikäyttäytymistä erityisesti nuorilla miehillä, joilla alkoholinkäyttö voi karata käsistä.

Kaprio toivoo jatkotutkimuksia parisuhteen, geenien ja alkoholin välisistä yhteyksistä. Niissä olisi hyvä olla mukana vielä suurempia otoksia ja erimaalaisia ihmisiä. Näin saataisiin lisää todisteita siitä, kuinka laajalti nyt saatuja tutkimuksia voi yleistää.

MAINOS

Kommentoi

Hyvin jaksaa pilettää vaikka on melkein 60v mittarissa. Enää ei tuu käytyä diskoissa. Se olis mautonta. Mutta baarissa joskus. Ja kotona saa aikaseksi aikamoiset bileet jos haluu. Lapset aikuisia. Miksi pitäs elää lapsi perhe elämää kun on aikuinen. Aikansa kutakin. Töissä käydään ja joskus täytyy rentoutua!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää oon vähän erimieltä ja ite asiasa aika palijonki erimieltä tutkimuksen kansa ku nimitäin äijäppisten huppelihakkuisuus lissääntyy eksponentiaalisesti aviokiipelimuijien mäkätyksen lissääntyesä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän ainakaan iltajuoksuihin jaksa enää lähteä kun on parisuhteessa ja perhettä, ei mitenkään enää jaksaisi niin raskasta elämäntapaa että pitäisi lähteä baariin jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tai sitten ei! Mukavampi resuta yhdessä. Talossamme pari joilla 2 koiraa. Ei jakseta käyttää ulkona, sivullisten piti puuttua hoitoasiaan, kun parilla oli koko ajan niin kova jano.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nollatutkimus. Olisin voinut kertoa saman ilmakseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tutkimusaineistona oli 1  200 miestä ja naista Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimuksesta. Osallistujat olivat 20–26-vuotiaita. Tutkijoiden käytössä olivat kaksosten geenitiedot ja haastattelut, joissa oli kysytty muun muassa parisuhteista ja alkoholin käytöstä." Näin pienestä ja vielä rajatusta kohderyhmästä tehty tutkimus ei kyllä anna mitään laajempaa tietoa. Taas yksi turha nollatutkimus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se parisuhde vähentää varsinkin humalahakuista kännäämistä. Mutta kun menee vuosia niin muuttuu tissutteluksi. Eli alkoholin viikko kulutus pysyy samana. Ja jos ei ota koko viikkona niin silloin menee viikonloppuna reilummin. Alkoholin kulutus on siis vakio ja tämä on semmoinen luonnonlaki. Varmaan jossakin vaiheessa joku tiedemies saa Nobelin palkinnon tästä kun todistaa sen jollakin laskukaaviolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska on niin paljon heikkoja ihmisiä jotka sortuvat alkoholin suureen kulutukseen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On olemassa myös kääntöpuoli, joskus juuri se parisuhde ajaa ihmisen juomaan ja käyttäytymään harkitsemattomasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastuu on juojalla, ei siinä parisuhdetta tarvi syyttää.Jos on probleema, se keskustellaan eikä paeta pulloon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, keskustellaan jolloin voidaan todeta miehen hakevan juomiselleen tekosyitä, kun taas nainen juo sietääkseen huonoa parisuhdetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei pidä paikkaansa.kyllä meillä juodaan enempi kun vaimo on kotona.ei sitä selvinpäin jaksa katsella .ja nukuttaa päisällään paremmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viina , kontroli parisuhde ei lienee toimiva malli koskaan. Nuorilla ei kumppania pitkään yltyneen juomisen jälkeen. Markinaalinen havainto ongelmavyyhdissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei geeneihin voi vaikuttaa, ne on perimän ja evoluution aiheuttamia ominaisuuksia solussa. Tee geeni sitä, älä tee tätä, mutta ei geeni kuuntele.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Geneettinen perimä on eri asia, kuin ihmisen käytös. Ihminen ei ole geenien ohjaama robotti. Käytöstä ohjaavat yhteisön normit jopa geneettistä perimää enemmän. Samat alkoholiriippuvuteen altistavat geenit periytyvät sekä miehille että naisille, kuitenkaan naisilla ei ollut alkoholiongelmaa ennen 80 -lukua, koska kulttuuri ei sallinut naisten juomista. Jos teoria geenien ohjaamasta ihmisestä olisi tosi, myös naiset olisivat juoneet, koska eivät olisi voineet kontrolloida käytöstään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

125
"Näyttää että tiistaina äänestetään pääministeristä" – Hallitusneuvottelut käynnistyivät odotetusti entisellä hallituspohjalla, Rinne jatkaa ainakin sdp:n puheenjohtajana
102
Sanna Marinista on tulossa uusi pääministeri, Marin voitti äänestyksessä Antti Lindtmanin täpärästi
86
SDP:n yllätysveto: Eronnut Sirpa Paatero palaa kuntaministeriksi – omistajaohjaus siirtyy Tytti Tuppuraiselle, Antti Rinteestä varapuhemies
73
Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: "Luottamus Haavistoa kohtaan horjunut erittäin pahasti"
70
Leskinen pääsi pisteille heti voittoisassa HIFK-debyytissään – Raksilan yleisön luopiohuutelu ei jäänyt ex-kärpältä huomaamatta: ”Eihän se hyvältä tunnu, mutta ymmärrän yleisön reaktion”
44
Puheenaihe: Pitääkö nuorten lukutaidosta olla huolissaan? – "Jatkossakaan mekaaninen lukutaito ei tietenkään riitä, vaan on ymmärrettävä myös sisältöä"
41
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image