Kotimaa

Paavo Väyrynen uskoo lisäävänsä keskustan kannatusta: "Minulla on sellainen käsitys, että minut valitaan puolueen johtoon"

Paavo Väyrynen palata keskustan puheenjohtajaksi.
Kotimaa 5.3.2018 14:28 | Päivitetty 5.3.2018 14:45
Kaleva

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen sanoi maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän aikoo kampanjoida tosissaan keskustan puheenjohtajakisassa.

– Teen vakavan yrityksen nousta keskustan johtoon ensi kesän puoluekokouksessa, Väyrynen sanoo.

Hän kertoo kiertävänsä kevään aikana aktiivisesti keskustan puolueväen tapahtumissa eri puolilla maata.

Väyrynen kertoo olevansa hyvin tyytymätön hallituksen maakunta- ja sote-uudistuksiin, mutta kertoo silti tukevansa niiden hyväksymistä nykyisen valmistelun pohjalta.

Linjaansa Väyrynen perustelee sillä, että seuraaviin eduskuntavaaleihin ei pitäisi mennä sekasortoisissa oloissa, ja korjausliikkeet pitäisi jättää seuraavalle vaalikaudelle.

–  En halua ryhtyä tukemaan (hallituksen) uudistusten kaatamista. On parempi hyväksyä ne nyt meneillään olevan valmistelun pohjalta. Samalla on ryhdyttävä valmistelemaan niiden korjaamista heti uuden eduskuntakauden alussa, Väyrynen sanoi.

Väyrynen uskoo mahdollisuuteensa

Keskusta valitsee puheenjohtajan ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa. Nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä on kertonut lähtevänsä kisaan mukaan.

Paavo Väyrynen luottaa kuitenkin menestykseensä puheenjohtajavaalissa.

– Minulla on sellainen käsitys, että minut valitaan Sotkamossa puolueen johtoon. Jos puolueessa ollaan järkeviä, näin tapahtuu.

Väyrysen mukaan hänen valintansa lisäisi keskustan kannatusta. Kantaansa hän perustelee sillä, että hänen mukanaan tulisi kannattajia kansalaispuolueen piiristä sekä heidän joukosta, jotka äänestivät häntä presidentinvaaleissa.

– He hyväksyvät Kekkosen-linjan ulkopolitiikan, Väyrynen toteaa.

Tällä hetkellä europarlamentissa vaikuttava Paavo Väyrynen kertoi palaavansa eduskuntaan syksyllä.

Väyrysen oma puolue repeytyi

Väyrynen on aiemmin perustanut kansalaispuolueen, jonka ehdokkaana hän pyrki presidentiksi tammikuun vaaleissa.

Lauantaina kerrottiin, että kansalaispuolue erotti Väyrysen puoluekokouksessaan lauantaina. Päätöksen taustalla on Väyrysen tilinkäyttöön liittyviä väärinkäytöksiä ja vaaliraharikkomus.

Väyrysen mukaan puoluekokous ja hänen erottamisensa olivat laittomia. Kansallispuolueen kokouksessa puolueen puheenjohtajaksi valittiin Sami Kilpeläinen.

Väyrysen joukot pitivät kuitenkin oman kokouksensa eri paikassa, ja siellä puoluehallitukseen valittiin Seppo Hauta-aho, Akseli Erkkilä ja Paavo Väyrynen.

Väyrynen kertoi maanantaina, että hän on tehnyt poliisille tutkintapyynnön. Hänen mukaansa kolme henkilöä on syyllistynyt kunnianloukkaukseen tai törkeään kunnianloukkaukseen, kun Väyrysen erottamista on perusteltu tilinkäyttöön liittyvillä väärinkäytöksillä, vaaliraharikkomuksella ja luottamusaseman väärinkäytöllä.

Väyrynen toteaa, että häntä ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Hänen mukaansa oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on säännönmukaisesti katsottu, että väite henkilön syyllistymisestä rikokseen ilman, että häntä on siitä tuomittu, täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Väyrynen on ollut sekä keskustan että itse perustamansa kansalaispuolueen jäsen. Tässä vaiheessa on edelleen epäselvää, onko Väyrynen erotettu kansalaispuolueesta vai ei.

Maanantaina pitämässä tiedotustilaisuudessaan Väyrynen yritti toistuvasti kääntää median huomiota pois kansallispuolueen ristiriidoista. Siitä huolimatta Väyrynen joutui ottamaan kantaa myös viikonlopun tapahtumiin.

Katso Paavo Väyrysen tiedotustilaisuus:

Paavo Väyrynen järjestää tänään tiedotustilaisuuden sen jälkeen, kun hänen perustamansa Kansalaispuolue ilmoitti viikonloppuna erottaneensa hänet puolueesta.
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (88)

Kuinkahan monella Keskustan puoluekokousedustajalla on sama käsitys kuin Paavolla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistelen Paavon puhuneen Pressan vaaleissa, että Venäjän lentoliikenne Pietarin suunnalla ja Suomen alue loukkausen ei ole merkittäviä, sattuuhan niitä. Minun ja kuulemma Rajavartiolaitoksen (Suomen) kanta selkeästi jyrkempi. Suomen alueelle ei saa tulla lentelemään.

Kuinka tällaisillä mieleipiteillä voi olla johtajahaaveita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ny alkaa olla Paavon langat siis solmussa, että tarvitaan oikein lehdistötilaisuus selvittelemään kuinka kävivään, Paavon mukaan .
Jo muutamassa viikossa saadaan niin mutkikasta asia tehtyä, että ei pysy enää kärryllä.

Jos Paavo olisi keskustan puheenjohtata (Paavon kuvitelma), niin kukaan ei pysyisi seivillä mikä puolue milloinkin on Paavon puheenaiheena.

Rahoitus tuntuu olevan heikko paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Paavo. On aikakin muuttaa keskustan kokoomustakin oikeistolaisempi politiikka perinteiseen keskustaan. Sipilän tie on katsottu loppuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Paavo. Teet arvokasta työtä, jotta puhdasta ruokaa saadaan jatkossa suomesta omilta pelloilta.
Lisäksi osaamista tarvitaan valtiotieteessä, jota sinulla on.
Porukalla äänestämme
Paavo takaisin keskusta nousuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka Paavo olisi hyvä johtaja (omasta mielestään), tarvittausi myös Paavon kannattajia, enempi kuin toisten vaihtoehtojen kannattajia.
Sama homma kuin pressa vaalissa. Saulia kannatto 80% Suomalaisista.
Sotkamon vaaliin mennessä Paavolla ehtii tapahtua monet kiemutat kansalaispuolueen selvittelyissä (poliisitutkimuksissa).

Ei nämä kiemurat lisää ainakaan Paavon kannatusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavolla ei ole muita kuin vääriä käsityksiä. Käsitti jopa pääsevänsä Suomen presidentiksi. Istuu europarlamentaarikkona, eikä edes käsitä, että se on väärin hänen EU-vastaisuutta kohtaan. Mutta eurot kelpaavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi oikeastaan sanoa että hän istuisi europarlamentaarikkona.
Hänhän huseeraa koko ajan Suomessa ainakin kolmen puolueen asioilla, joista ainakin kahden kohdalla hän on riidoissa itsensä kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavosta syntyisi mahtava elokuva. Maalaiskomedia "Paavo Puupää".

Pätkä olisi vielä hakusessa. Timo Soini on liian iso mies siihen rooliin. Talonmies Pikkaraisen rooliin kyllä sopisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missähän maailmassa se tämä Paavo parka elää.Lieneekö unta nähnyt.Sipilälle häviää 100-1.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää siltä, että Väyrynen vedättää tiedotusvälineitä pahemman kerran. Miten media voi mennä näin retkuun? Väyrynen näkyy tänään olevat esillä kaikissa tiedotusvälineissä. Melkoinen peluri näkyy olevan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän nimetä linja samalla Kekkosen-Väyrysen linjaksi!

Paavolla on ylivoimainen kokemus siitä miten suuren itäisen naapurimme kanssa tullaan rauhallisesti ja ystävällisissä väleissä toimeen. Ilman eurooppalaista ulkopuolista käskijää.

Suomen kansa pystyy pian taas seisomaan itsenäisenä ja toteaan miten kulunut 23 vuotta on ollut paha uni, haihattelua joka ei saanut mitään hyvää aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minuakin kiinnostaa, kuinka iso osa keskustapoliitikkoja kannattaa kekkos-linjaa. Tällaiset asiat olisi ensiarvoista äänestäjien tietää vaalien tullen, olettaen että vaaleissa vielä äänet oikeasti lasketaan. Asia tietysti muuttuisi, jos tämä 23 vuotta paha unesi loppuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä oli paras ja asiantuntevin kommentti. Kyllä nuorisoseuroissa tiedetään, että Väyrynen on paras Neuvostoliiton tuntija - se on erittäin tärkeää jotta ulkopolitiikkamme pysyy kuosissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö sipilä tosiaan ymmärrä minkä kuopan on Keskustalle kaivanut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavolla totuuden aika on enää kaukaisena etiäisenä menneisyydessä.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Suomalaisen puoluekentän ykkösrivin poliitikko on ryssinyt oikein urakalla maineensa.

Tätä huonommin ei enää olisi voinut käydä. Puolueen perustaja erotetaan puolueesta jo ennen kuin toimintaa on edes saatu kunnolla käyntiin.

Kukahan nämäkin sotkut selvittää? Hovioikeus?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väyrysilmiö on enemmän lääketieteellinen ongelma kuin poliittinen kupla, ja ratkaisua pitäisi hakea sieltä kautta, Tulisi rauha Keskustapuolueeseen ja mies saisi mielenrauhan, että koko perhe.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakinoitsija Bisquit aikanaan totesi miten Kaiharin Seniliteetti-instituutissa on risteytetty palokärki ja Paavo Väyrynen ja saatu aikaan olio joka pystyy lyömään jatkuvasti päätään seinään itse lainkaan sitä huomaamatta.

Vitsi on vanha sillä viittaukset kaihariin ja instituuttiin vievät kekkosen ajalle, vuoteen 1980. Mikään ei ole väyrysen osalta muuttunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (88)

Uutisvirta

92
Sisäministeri vaatii uutta tulkintaa YK:n pakolaissopimuksesta – Haluaa estää rajan yli tapahtuvan hallitsemattoman maahantulon ja turvapaikanhaun
71
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
48
Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa – Sipilän mukaan keskustasta on luotu iljettäviä mielikuvia
42
Ylitöillä korvataan tuhansia työntekijöitä teollisuudessa – "Äijät menevät loppuun, kun joka viikonloppu ruuvaavat"
27
Pohjois-Pohjanmaalla varaudutaan voimistuvaan tuuleen – palomestari kehottaa tarkastamaan veneiden kiinnitykset
25
Soinin luottamus säilyi, mutta jälkilöylyt jatkuvat – keskustalla keitti yli kokoomuksen "kestämätön toiminta"
23
Kärppien ilta venyi voittomaalikisaan Mikkelissä, Pyörälällä kolmen maalin peli – katso kooste ottelusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Dilemma on sama kuin tilanteessa jossa köyhä saa ruuan ilmaiseksi ja muut maksavat siitä 10 euroa. Hyvän taloudellisen t... Lue lisää...
Holy s

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image