Kotimaa

Pääministerin yli sadan tonnin Tesla nousi keskusteluun eduskunnassa: "Teitä ei haittaa, mitä polttoaine tankilla maksaa"

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli itse rakentamaansa häkäpönttöautoa Pirkkalassa vuonna 2013. Sitäkään eivät bensan ja dieselin hinnan nousut koske. KUVA: Jukka Vuokola
Kotimaa 10.1.2019 19:03
Aki Taponen

Sipilän mukaan Suomesta tehdään öljyvaltio, kun dieseliin ja bensiiniin sekoitetaan männystä tehtyä biopolttoainetta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto otti eduskunnan kyselytunnilla torstaina puheeksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yli satatuhatta euroa maksaneen sähköauto Teslan. Aiheena oli polttoaineverotus.

– Pääministeri Sipilä, te ajatte "Jumalan selän taakse" yli sadan tuhannen euron Teslalla, sähköautolla. Teitä ei haittaa, mitä polttoaine maksaa tankilla, Lehto sanoi.

Sipilä pysyi rauhallisena, vaikka välihuudossa Lehdon puhetta pidettiin halventavana.

Pääministeri luetteli ajaneensa Oulusta Helsinkiin puulla, turpeella, dieselillä, bensalla ja sähköllä kulkevilla autoilla.

– Kaikilla hyvin kyllä sieltä tänne kulkee.

Rami Lehto syytti hallitusta siitä, että se ajoi läpi biopolttoaineiden sekoitevelvoitteen, joka on yli tuplasti kireämpi kuin mihin EU:n direktiivi olisi velvoittanut. Hän arvioi, että tämä nostaa ensi vuosikymmenellä huomattavasti polttoaineiden hintoja tankilla.

– Mitä haluatte sanoa pienipalkkaiselle duunarille, kun palkasta entistä suurempi osa menee työmatka-autoiluun ensi vuosikymmenellä, hän tivasi pääministeriltä.

Sipilän mukaan se, että bensiiniin tai dieseliin sekoitetaan esimerkiksi männystä tehtyä biopolttoainetta, tuo suomalaiselle töissä kulkevalle duunarille työtä.

– Me emme ole öljyvaltio niin kuin naapurimme Norja. Mutta näin Suomestakin tehdään öljyvaltio, kun teemme biopolttoaineita, joita sekoitamme fossiilisiin polttoaineisiin, Sipilä vertasi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ollut keskiviikkona vaalitentissä suositellut sähköautoa "Jumalan selän takana" asuville. Tähän tarttui eduskunnassa sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

– Teidän puheenjohtaja sanoi paneelissa, että maaseudun ihmiset asuvat "Jumalan selän takana". Meille sinisille maaseutu on "Luojan silmäterä" eikä "Jumalan selän takana".

– Ilmasto on tärkeätä, mutta ilmastohysteria ei ole. Vähäpäästöinen Virtanen haja-asustusalueella ei ole se, jolta pitäisi eniten nyhtää, Elo korosti.

Autoilun verot hallitusneuvotteluihin

Valtiovaranministeri Petteri Orpo (kok.) piti selvänä, että Suomessa yksityisauto on välttämätön arjen elämän pyörittämisessä pitkälle tulevaisuuteen.

– Pitkällä tähtäimellä pitää pyrkiä siihen, että autot ovat mahdollisimman päästöttömiä, jotta tärkeisiin ilmastotavoitteisiin päästään.

Jari Ronkainen (ps.) peräsi polttoaineverotuksen kohtuullistamista ja viittasi myös siihen, että kansalaisaloite diesel-veron eli käyttövoimaveron poistosta sai ennätysajassa 50 000 allekirjoitusta.

Orpon mukaan hallitus on ohjelmassaan tehnyt ennustettavaa veropolitiikkaa, ja polttoaineveron keventäminen ei ole siihen kuulunut.

– Mitä tulee käyttövoimaveroon, niin yksittäisen veron poistaminen kansalaisaloitteessa esitetyllä tavalla ei ole mahdollista, vaan autoilun verotus pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Siihen on hyvä mahdollisuus kevään hallitusneuvotteluissa.

Orpon mukaan täytyy pitää huolta siitä, että kotitalouksille aiheutuvat kustannukset pysyvät kohtuullisina, kun tehdään tärkeitä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Se koskee myös autoilua.

Hän muistutti, että autoveroa ja ajoneuvoveroa on hallituksen aika kevennetty ja kahteen otteeseen on käytetty myös romutuspalkkiota autokannan uusimiseksi.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (207)

Miksi autoilua rahastetaan, paitsi sen helppouden takia? Enemmän pienhiukkasia päästää vanhat puulämmitteiset tulisijat, saunat ja takat. Verotetaan niitä. Samoin laivaliikenne, raskaalla öljyllä kulkevia paatteja on liikaa. Verotetaan laivaliikennettä "tietulleilla". Pienet moottoriveneet, perämoottorilla kulkevat bensakoneet, suurin osa huvikäyttöön hankittuja, verotetaan niitä. Autot ovat olleet Suomessa hevosten kaltaisia välttämättömyyksiä pitkien välimatkojen takia. Jos pitäisi maksaa lisää veroja, maksaisin sellaisesta, mikä ei ole välttämättömyys, esim asuntoautot, moottorilla kulkevat huvi/vapaa-ajan veneet, yksityiset moottorilentokoneet pitäisi kieltää kokonaan. Autot on pienhiukkasten osalta pieni ongelma, joten aloittakaapa vaikka ensin hiilivoimaloista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun lämmität taloa sähköllä olet ympäristön turmelia. Kun ajat sähköautolla olet ikivihreä🤑🤑🤑🤑🤑
🛢🔋🛢🔋🔋🛢🔋🛢💥💥👏🏻

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa sitä on taas oltu Ladalla sudittelemassa, nythän on siihen tehtävään sopiva keli kun kerrankin Lada sutii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan sama mitä se polttoaine maksaa. Töissä käyn. Kauppias saa vähemmän, sähköyhtiö saa vähemmän, vesilaitos saa vähemmän, vakuutusyhtiöt saa vähemmän.
Duunarilla on X euroa rahaa kuukaudessa ja se jaetaan sitten tiettyjen periaatteiden mukaan, joku ottaa enemmän niin joku toinen sitten vähemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän insinööri pääministeri kehuu kaikkea mikä koskettaa itseä. Kun on kyse tavallisesta työttömästä pitää syyttää ja rangaista, vaikka työttömiä on viisinkertainen määrä avoimiin työpaikkoihin verrattuna. Työttömällä ei koskaan ole varaa ostaa uutta pienipäästöisempää autoa, saati sitten jotain Teslaa. Polttoainevero ja käyttövoimavero pitävät huolta siitä ettei työmatkatkaan yli 50 km pituudella ole kannattavia, varsinkin jos jollakin työvoimaviranomaisten "lahjoittamalla" 9€ päivärahalla pitäisi kulkea ja maksaa ruoka. Pitää muistaa suomen kansaa kun äänestää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun terrorismiraiskauskatastrofin kommentointi sitten piti mennä lukitsemaan. Ihan ssma, millä litkulla joku auto kulkee, kun Suomi on rikki

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häkäpönttöauto oli pelkkä julkisuuskikka. Oikeasti nykyinen pääministeri ajeli VW:llä jossa oli 5.0 l moottori. Ja kummasti Kempeleen Ekokorttelissa on alettu liittää taloja kaukolämpöön koska "häköpönttövoimala" on todellisuudessa tehoton, äänekäs ja kitkerää savunhajua levittävä härveli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä ei taida ymmärtää tavallinen palkansaaja ostaa auton koska tarvitsee sitä työmatkoilla etenkin täällä pohjoisessa, pääministeri miljonäärinä voi tietenkin ostaa teslan sekuvain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjoisesa mitään töitä ole, joten suurinosa autoilusta on täysin hupiajoa. Ja kaikki hupiajo voidaan lopettaa turhana saastuttamisena.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

.. ostaa uuden auton ilman uutta velkaa. Silläkö Suomi nousee, kansalaisten velkaantumisella!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksinkertaiselle voin vielä toistaa, että puhuttiin velasta joka ei makaa tilillä🤑🤑🏦💶💴💵💸💰🛢💷🔋

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja vielä yksinkertaisemmalle voin vielä toistaa, että maailman talous ei perustu siihen, että raha makaa tilillä, vaan velka on se mikä taloutta pyörittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilän ei kannattaisi puhua mitään, kun vertaa tuloja suhteutettuna. Jos Sipilällä on vaikka 50 miljoonaa säästössä, jolla 10% korolla saa vuodessa 5 miljoonaa ja normaali keskituloiselle on hyvä saada kasaan edes vuodessa 50 000 euroa, niin suhde on 100 kertainen.

Eli näillä tuloilla suhteutettuna auton hintaan, niin keskituloisen 1000 euron autolla Sipilä saa sen Teslan joten kuten (100 000 euroa). Eli jos me ostamme 5000 euron auton, niin Sipilä voi laittaa autoon 500 000 euroa.

Puheet on siis puheita ja teot tekoja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä minäkin ajaisin sähköautolla , varsinkin Teslalla jos olisi varaa ja eläkkeestä jäisi löysää rahaa. Pitäisi määrätä Kempeleeseen ja Helsinkiin ylimääräinen 5 % tulovero palauttamaan ed.mainitut paikat takaisin realielämään. Muuten eläkeläisten veroprosentti nousi 0,5 % kun eläke nousi ns. indexin vuoksi 5 e. e. EI riitä enää edes Teslaan , jos ostaisi sen 100 vuoden päästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se pohjoisen pitäisi ainakin se 20% ylimääräistä veroa maksaa, kun kuitenkin Etelä- Suomi teitä elättää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten sitten Valtio tukee rahallisesti laivaliikennettä joka on ulkomaalaisomistuksessa. Eiköhän se ole ollut jo pitkään täysin selvää että Juha Sipilä on eduskunnassa ajamassa suuryritysten etua ja siniset, persut ym. perässä juoksijat äänestävät näiiden päätösten puolesta. Ihmisten toimeentulo, koulutus ja hyvinvointi ovat toisarvoisia asioita ja jos niistä mainitaan aina voi valehdellaja vääntää asian niin että "ne tuovat työpaikkoja" niillä työpaikoilla työskentelevien oikeudet on jo vedetty vessanpöntöstä alas eikä niitä takaisin saa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (207)

Uutisvirta

22:00
Oulussa voi taas hakea erikoisluokille – Myllytullin kuvataideluokalla pääsee mukaan isoihin projekteihin ja kokeilemaan uusia tekniikoita
21:53
Tyrnävä täydentää Murron alueen kaavaa
21:52
Oulun kaupunki esittää viisivuotiaiden varhaiskasvatuskokeiluun reilut miljoona euroa lisämäärärahaa
21:17
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
20:51
Mayn vaihtoehto kaatuneelle brexit-sopimukselle oli pelkkää hienosäätöä – brittipääministeri ei halua pidentää neuvotteluaikaa eikä toista kansanäänestystä
19:37
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
19:00
Täydellinen kuunpimennys herätti keskustelua Kuun vaikutuksesta ihmiseen – unettomuudesta ja kuuhulluudesta puhutaan, mutta tutkittua tietoa on vain vähän Tilaajille
200
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
31
Pohjois-Suomeen annettu talven ensimmäinen pakkasvaroitus: pakkanen voi kiristyä yli 30 asteeseen – katso miten kiehuva vesi kiteytyy kylmässä
29
Oulun yliopistossa on kehitetty ennätysluja ekobetoni – valmistetaan kuivista raaka-aineista ja vedestä
28
Pakkasjakso jatkuu Oulussa ensi viikolla – alkuviikosta kylmyys hellittää hiukan
27
Oulu10:stä remontoidaan tukikohta palvelu-uudistukselle, joka toimii yhden luukun periaatteella – ajattelutapa palvelukonseptissa uusiksi
23
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
22
Intercityjunan mystisestä pamauksesta jäi jäljet junan pohjaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan pohjoisosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

169 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuka on juoppo

Omasta vankasta juopon kokemuksestani sanon, että juoppo on henkilö joka löytää syyn alkoholin hankkimiseen ja juomiseen... Lue lisää...
juoppo evp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image