Kotimaa

Pääministeri Sipilä tuomitsee Immosen kirjoituksen: "En voi hyväksyä"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tuomitsee Immosen tekstin. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Kotimaa 26.7.2015 16:40 | Päivitetty 26.7.2015 16:57
Kaleva

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) otti sunnuntaina iltapäivällä kantaa kansanedustaja Olli Immosen (ps.) Facebook-kirjoitukseen.

Kirjoituksessa Immonen otti julistuksenomaisesta kantaa monikulttuurisuuteen, jonka hän kuvasi rumaksi painajaiseksi.

Sipilä tuomitsee Immosen tekstin.

– En voi hyväksyä Immosen kirjoituksia. Haluan kehittää Suomea avoimena, kansainvälisenä, kieliltään ja kulttuuriltaan rikkaana maana, keskustajohtaja kirjoittaa Twitterissä.

Jo lauantai-iltana kokoomusjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb kirjoitti Twitterissä monikulttuurisuuden puolesta.

– Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta, Stubb twiittasi.

Immonen itse on seissyt kirjoitustensa takana. Sunnuntaina julkaisemassaan Facebook-päivityksessä hän kirjoittaa, että "olen vastustanut massamaahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja sitä tukevaa ideologiaa, monikultturismia, avoimesti aina niistä hetkistä lähtien kun astuin mukaan politiikkaan ja perussuomalaisten toimintaan vuonna 2005 ja tulen vastustamaan niitä vastaisuudessakin."

Immosen käsityksen mukaan perussuomalaiset puolueena on suhtautunut tähän asti "yleisen kriittisesti monikulttuurisuuteen sekä suomalaisen kansan ja kulttuurin alasajoon." Immosen mukaan media ja vallanpitäjät pyrkivät vaientamaan hänet ja muut äänekkäät monikulttuurisuuden vastustajat.

Sipilän twiitti:

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (60)

Eihän monikultuurisuudessa sinänsä ole mitään vikaa. Asiat sujuvat hyvin, kunhan kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja osallistuvat parhaansa mukaan yhteisen kotimaan rakentamiseen.
Ongelmia tulee silloin, kun maahanmuutoa ei osata hoitaa oikein. Tämä sisältää ajatuksen, että tulijat on osattava integroida uuteen asuinmaahansa. Tarvitaan kielitaitoa, jonkinlaista osaamista työntekoon, jne.
Valitettavan usein meillä tuo integroituminen jää pahasti kesken. Siitähän ei voi tulla muuta kuin ongelmia. Monikulttuurisuus herättää sillloin pelkästään närää. Tavallinen kansalainen ei katso hyvällä vapaamatkustajia olivatpa he alunperin suomalaisia tai ulkolaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskon, ettei monikulttuurisuuskuplan rumuus itse monikulttuurisuudesta johdu, vaan siitä että sen kauneuden yksipuolinen vaaliminen tuottaa ahdinkoa, unohtamista ja ylimielistä vähättelyä aika suurelle kansalaisjoukolle. Tämä kantaväestön unohdettu osa näkee omassa tilassaan kokonaisuudesta varjopuolen ja kokee monikulttuurisuuden petoksena, rumana kuplana.

Vertaisin asiaa Suomen tilaan oikeusvaltiona. Meillä on muodollisesti hyvä perusta ratifioituneine ihmisoikeuksineen, muodollisesti vakaa vallan kolmijako ja muodollisesti riippumaton ja puolueeton oikeuslaitos. Perusoikeudet tunnustetaan kaikille kansalaisille, mutta oikeuslaitos kiistää joiltakin nämä perusoikeudet ja manipuloi niistä irvokkaita "oikeuksia" jollekin toiselle. Tämän irvokkaan tempun uhriksi joutunutta EI KUUNNELLA, joten ei hän voi pettyneenä nähdä Suomea oikeusvaltiona muuten kuin rumana kuplana. Se ei kuitenkaan ole oikeusvaltioTAVOITTEEN vika, vaan paremminkin sen vajavuudesta PIITTAAMATTOMUUDEN vika. Tuo piittaamattomuus loukkaa uhria eniten kuvottavana, ylimielisenä ja uhria vähättelevänä PETOKSENA.

Yhteiskunnassa on paljon kansalaisia, jotka eivät usko tulevansa kuulluiksi muuten kuin kiroilemalla tai muita törkeyksiä latelemalla. Ehkä Immonen edustaa tätä yhteiskuntaluokkaa. Se ei taida olla kovinkaan pieni. Suomen kiiltokuvavaikutelma riippunee paljon siitä, miten se hoitaa rupusakkilaisensa myös monikulttuurisena.

Menestystä pääministerille ihanteidensa toteuttamisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilät, Soinit ja Immoset eivät taida päästä edes vuoden loppuun asti. Keskitytään epäolennaisiin asioihin Suomen kannalta. Monet asiat jäävät "leijjumaan" ilmaan esim. Talvivaara konkassa?, Pyhäjoen ydinvoima rakennusluvat ?, Kreikan tukeminen?
Listaan tulee koko ajan uusia asioita ja herrat vaan twiittailee toisten sanomisia. Todellisten ongelmien peittelyäkö? Saadaan ihmisten huomio toisaalle, pois ongelmista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minulla on kesävieraita jööteborista Ruotsista ja kok ajan he ovat kertoneet ahdistuksestaan sieltä eli maahanmuuttajista joita siellä on liian paljon. Ruotsi on mennyt jo ajat sitten liian pitkälle ja sen kansalaiset kärsivät siitä. Pitäskö meidän ottaa jälleen kerran oppia sieltä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä Immosen puheet eivät aiheuta tavalliselle suomalaiselle mitään haittaa.
Juha Sipilän teot aiheuttavat monelle suomalaiselle taloudellista ahdinkoa ja kärsimystä.
Varsinkin kun Juha Sipilä kohdistaa leikkaukset kaikkein köyhimpiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neljäkymmentä luvulla kahdeksankymmentä prosenttia miehisistä miehistä oli Immosen kaltaisia ja jos ei olisi ollut niin kaikki olisi mennyt aivan plörinäksi . Nykyään vain noin 20% on Immosen kaltaisa miehisiä miehiä ja loput on mitä lie ilman aikuisia vätelöitä ja sluipia jotka ei ole paljon minkään väärtejä jotka eivät pystyisi olemaan edes käpykaartissa tosipaikan tullessa .Aikamoista tekstiä mutta valitettavsti osapuilleen totta .Se että Immonen puolustaa rohkeasti suomalaisuutta ei ole häpeällistä mutta ne jotka häntä koittavat nyt pöllyttää saisivat todella hävetä silmänsä päästä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisuutta voi puolustaa, mutta ei noin natsihenkisesti. Siinä on se raja, jota ei näytetä kaikkien ymmärrys tajuavan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eivät tunnu myöskään ymmärtävä uhohöyryissään sitä, että Immosen ja muiden tuonkaltaiset lausumat ovat Suomen perustuslain vastaisia. Mitä isänmaan puolustamista se sellainen on? Perustuslakia kai sitä ensisijaisesti pitää demokratiassa kunnioittaa. Ei näillä höyrypäillä ole historiantuntemusta, viisautta eikä näkemystä perusteltuihin kannanottoihin, siksi sortuvat uhoon ja populismiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos monikulttuurisuus on rikkaus niin miksi maa köyhtyy ja velkaantuu koko ajan lisää .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä siis haluaa olla mm. avoin, olkoonpa sitten itse esimerkkinä ihmisyyden avoimuudessa ja kunnioittamisessa. Hän on itse ahdasmielinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Sipilä ei kunnioita jo elämäntyönsä tehneitä eläkeläisiiä vaan on leikkaamassa heidän asumistukiaan ja toimeentuloaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilä älä vie meitä samaan tilanteeseen kun Ruotsissa on käynyt. Ottakaa vastuu näistä tärkeistä päätöksistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harrastaako Unkari vihatekoja kun rakentaa korkeaa aitaa maansa rajalle, jotta pakolaiset eivät pääse maahan? Tekeekö Itävalta vihatekoa kun ei ota yhtään pakolaista vastaan, joita on päätetty jakaa Eu-maiden kesken?
Voisiko pääministeri Sipilä kertoa miksi näin on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

olisi, että "en hyväksy!"
Ja mitä nyt seuraa?
Pääministeriltä odotan toimintaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soini on vellihousu.Ei uskalla puhua ei pukahtaa.Ja vielä ulkoministeri!No ulkona on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääministerikin voisi keskittyä todella tärkeisiin asioihin kuten työttömyyden ja leipäjonojen poistamiseen, eikä tuollaisten toisarvoisten asioiden kommentoimiseen! Ei ihme jos tavalliset ihmiset pelkäävät olojen vain huonontuvan ja kaikkea vastustetaan, joka kysyy verorahoja! Ei ollut leipäjonoja ennen EU:ta ja nytkin Keski-Euroopan pankit ryöväävät meitä Kreikan kautta - siis todella pelottavaa ja asioihin odotetaan muutosta ja tavallisen suomalaisen taloudellista turvallisuutta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (60)

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image