Kotimaa

Oululainen net­ti­kirp­pu­to­ri loikkaa Euroopan markkinoille

Palvelu on toiminut Suomessa aiemmin nimellä Vähänkäytetty.fi. KUVA: Suomen Nettikirpputorit Oy
Kotimaa 31.1.2017 11:00 | Päivitetty 31.1.2017 14:48
Janne-Pekka Manninen

Oulussa vuonna 2014 perustettu nettikirpputori julkistaa uuden, Netflea.com-palvelun Euroopan markkinoille.

Suomessa aiemmin nimellä Vähänkäytetty.fi toiminut nettikirpputori avataan nyt uutena, englanninkielisenä versiona 12 maassa. Uuden kirpputorin ideana on tarjota sama valikoima kaikille käyttäjille ympäri Eurooppaa: kaikki myytävät tavarat ovat kaikkien ostettavissa, sanoo toimitusjohtaja Ossi Salo.

– Vaikkapa Rovaniemellä oleva myyjä voi pistää vaatteita myyntiin ja kirjoittaa ilmoituksensa suomeksi. Sitten esimerkiksi puolalainen ostaja näkee hänen myymänsä tuotteet ja tekee ostopäätöksen. Palvelu kääntää tekstit automaattisesti ja tavarat kulkevat myyjältä ostajalle meidän keskusvarastomme kautta, Salo sanoo.

Salon mukaan uuden palvelun kumppaneina ovat Posti sekä Google, jonka konekääntämistä on integroitu palveluun. Mukana pienen oululaisyrityksen kansainvälistymistä ovat olleet tukemassa myös Finpro ja Tekes.

Salon mukaan ostaminen ja myyminen on turvallista. Myyjä listaa myytävät tavaransa ja postittaa ne Oulussa sijaitsevaan Netflea.comin keskusvarastoon. Ostaja ostaa haluamansa tavarat ja saa ne keskusvarastolta itselleen Postin pakettipalvelun kautta. Peruutus- ja palautusajan päätyttyä kauppa saadaan päätökseen ja Netflea.com tilittää rahat myyjälle.

– Kirpputori toimii siten kuten mikä tahansa verkkokauppa. Ostaja voi ostaa monelta eri myyjältä, mutta rahaliikenne kulkee aina nettikaupan ja käyttäjän välillä, Salo sanoo.

Postikulut ovat Salon mukaan huokeat. Pakettien lähettäminen Suomessa maksaa 5,90 euroa ja ulkomaille 6,90 euroa. Netflea.com ottaa oman osuutensa bisneksestä myytävien tavaroiden hinnassa lisäämällä tuotteen myyntihintaan yhden euron. Eli jos myyjä listaa villasukat viiden euron myyntihinnalla, lopullinen hinta on kuusi euroa.

– Emme ota siis myyjän hinnasta mitään pois vaan lisäämme oman kulumme sen päälle, Salo sanoo.

Myyminen on pyritty tekemään Salon mukaan mahdollisimman helpoksi. Tuotteet ovat myynnissä 12 viikkoa ja kolmen viikon välein myymättömien tuotteiden hinta alenee automaattisesti. 12 viikon jälkeen myyjä voi lunastaa myymättömät tavaransa takaisin, ostaa jatkoaikaa tai lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.

Suomessa Salon nettikirpputorissa liikkuu noin 2000 pakettia kuukaudessa ja viime vuonna kävijöitä oli yli miljoona. Palvelua pyörittää Suomen Nettikirpputorit Oy ja yhtiö työllistää tällä hetkellä kymmenkunta työntekijää.

Uusi palvelu avataan ensin englanninkielisenä, mutta kieliversioita on tulossa nopeasti. Ensimmäisten kieliversioiden joukossa ovat saksa, puola ja hollanti. Euroopanlaajuinen nettikirpputori tavoittaa Salon mukaan mahdollisesti jopa 200 miljoonaa asiakasta.

– Meillä on jatkuva rekry päällä. Tarvitsemme verkkokauppaosaajia, asiakaspalvelijoita, sähköisen markkinan osaajia, varastotyöntekijöitä ja niin edelleen. Kotipaikkamme säilyy Oulussa, mutta keskusvaraston sijaintia mietitään sitten uudestaan, kun näemme, missä markkina lähtee liikkeelle, Salo sanoo.

Juttua korjattu 14:46: Myymättömien tuotteiden hinnanalennus ei riipu myyjän päätöksesta kuten jutussa aiemmin kerrottiin, vaan se tapahtuu automaattisesti.

MAINOS

Kommentoi

Miten ulkomaiset myyjät lähettää tuonne tavaraa myyntiin? Suomen Postin kautta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kaikki näin hyvin kuin luvataan niin tämä on halpa ja turvallinen tapa toimittaa postipaketteja Eurooppaan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätä on tarvittu.

Huutonetit ja torit ovat ilmoitustauluja, eivät kauppapaikkoja jotka mahdollistavat laajatkin huijaukset.

Tuo keskusvarasto on kyllä täysin turha välikäsi, varsinkin kun ottaa huomioon Postin palvelut. Jatkossa varmaan siirtyy Baltiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin on Tori.fi toiminut eikä Huuto,net ole pettymystä tuottanut. Noissa olen viimeisen 3 kuukauden aikana myynyt tavaraa yli 1000 € edestä eikä ole mitään petosta tapahtunut. Tori on kokemukseni mukaan ollut nopeampi kauppapaikka, tavara on vaihtanut omistajaa jopa tunnin pari sisällä. Huutonetin hyvä puoli on huutopaketin halpa hinta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ne uutisiin päätyneet petokset tapahtuvat kuitenkin juuri noissa. Myös maksaminen on usein hankalaa ja itse kaupanteko on ihan toisen osapuolen ällistä kiinni.

Ebayn kautta uskaltaa ostaa Kiinasta tai Romaniasta. En uskaltaisi jos siellä toimittaisiin huutonetin säännöillä ja kommunikaatiolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei muuten toimi Tori.fi Oulussa. Jos pyytää vaikka neljänneksen käyvästä hinnasta, niin kukaan ei osta. Jos antaa ilman, niin heti haetaan kauempaakin. Sitten on vielä se jaaritteleva "ostaja", joka haluaa tietää puhelimessa kaiken mahdollisen kohteesta, vaikka se jo näkyy ilmoituksessa, mutta ei kuitenkaan koskaan osta mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saapa nähdä miten myynti alkaa pelittämään-verottajalla on tunnetusti terävät kynnet ja kun se iskee niin jälki on sen mukaista.Onko mahdollisesti alkamassa myös kansainväliset varkaiden markkinat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Posti on mielellään mukana, onhan tavaran toimittamisessa myyjältä ostajalla 2 eri postitusta. Ei kovin taloudellista jos sattuisi löytämään 4€ paidan ja myyjäkin olisi samalla paikkakunnalla :/

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No silloin kannattaa tietenkin käyttää paikkakunnan omia kirppiksiä.

Jos tavaralla on euroopan laajuiset markkinat, tuo on paras tapa saada myydyksi ja asiallinen hinta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:41
Kolttamuusikko Jaakko Gauriloff palkittiin elämän mittaisesta kulttuurityöstä Tilaajille
14:35
Finnair peruu lentonsa Pekingin Daxingiin ja Nanjingiin maaliskuun loppuun asti
14:15
Vanhemmat pakottivat 5-6 vuotiaan lapsen nukkumaan ja syömään kädet sidottuina, tutkimuksissa kyynärvarresta löytyi arpi: ”Äiti on tehny ton saksilla”
13:49
HS: Verkkojätti Amazonin saksalaisen sivuston ohjelmistovirhe jumittaa toimituksia Suomeen
13:30
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä
13:11
Valtuutettu Lokalle luettiin syytteet kahdesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta
12:56
Auto pyörähti penkkaan Pohjantiellä Kempeleessä – poliisi antoi suullisen huomautuksen
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
27
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
20
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamulla ja aamupäivällä maan keski- ja itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image