Kotimaa

Oulu kauppaa Intiön vesitornia - myös kauppahallin myynnistä keskusteltu

Myös kauppahallirakennuksen myymisestä on keskusteltu Oulussa. KUVA: Ukko-Pekka Peura
Kotimaa 9.10.2014 8:23 | Päivitetty 9.10.2014 15:28
Kaleva

Oulun kaupunki pistää myyntiin ensi vuoden alussa Intiön vesitornin ja muitakin tunnettuja kiinteistöjään.

Oulun Tilakeskuksen johtaja Jouko Leskinen kertoo, että esimerkiksi kauppahallin myymisestä on keskusteltu. Toistaiseksi sitä ei kuitenkaan laiteta myytävien kiinteistöjen listalle.

Oulun omistamat kiinteistöt on jaettu kolmeen luokkaan: säilytettäviin, kehitettäviin ja myytäviin.

Säilytettäviä rakennukset ovat arvorakennuksia, joilla on selvä kaupungin organisaatioita palveleva pitkäaikainen
käyttö. Tällaisia rakennuksia ovat esimerkiksi kaupungintalo, Byströmin talo ja Torikatu 10. Lisäksi kaupunki pitää omistuksessaan muun muassa uudet tai peruskorjatut koulut ja päiväkodit, monitoimitalot, hoivakodit, kirjastorakennukset ja Oulun uimahallin.

Kehitettävät rakennukset päätetään erikseen palveluverkkosuunnitelmien mukaisesti. Näihin kuuluu esimerkiksi Kontinkankaan vanha sairaala, joka peruskorjataan hyvinvointipalvelujen toimitiloiksi.

Myytävät rakennukset ovat teknisesti huonokuntoisia tai sellaisia rakennuksia, joiden käyttötarkoitus ei kuulu kaupungin perustehtäviin. Ne eivät toiminnallisesti tai sijainniltaan vastaa kaupungin palveluverkon tarpeita.

Ensi vuoden alussa Oulu pistää myyntiin 11 kohdetta, joista tunnetuimpia ovat Intiön vesitorni, Taidekoulu, De Gamlas Hem sekä Oulunsalon vanha kunnantalo ja Yli-Iin kunnanvirasto.

Myyntiin menevät rakennukset:

De Gamlas Hem, Puistokatu 28, rakentamisvuosi 1906, pinta-ala 717 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, rakennus on tyhjä. Aikaisemmin talossa toimi monikulttuurikeskus Villa Victor.

Taidekoulu, Kansankatu 54, rakentamisvuosi 1961, 1995 neliötä, taloudellisesti ei ole järkevää korjata, tontti on kaavoitettu asuntorakentamiselle.

Intiön vesitorni, rakentamisvuosi 1925, 422 neliötä, taloudellisesti ei ole järkevää korjata, vuokrattu DNA:lle vuoden 2022 loppuun.

Meriheinän päiväkoti, Koskitie, rakentamisvuosi 1981, 262 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, päiväkotitoiminta päättynyt.

Päiväkoti Store, Koskitie, rakentamisvuosi 1920, 202 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, päiväkotitoiminta päättynyt

Sanginsuun lastenkoti, rakentamisvuosi 1920-54, 581 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, tyhjillään.

Oulunsalon vanha kunnantalo, rakentamisvuosi 1946, 175 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, vuokrattu Kahdeksikkojen kerho ry:lle ja Ultramarin ry:lle.

Päiväkoti Vekkulit, Oulunsalo, rakentamisvuosi 1985, 228 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, päiväkotitoiminta päättynyt.

Annalankankaan varikko, Haukipudas, yhteensä 10 rakennusta, rakentamisvuosi 1984-89, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, Tekli vuokrannut neljä hallia, mutta on siirtymässä pois. Muutamia muita vuokralaisia.

Yli-Iin kunnanvirasto, rakentamisvuosi 1978, 681 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, suurin osa tyhjänä, muutamia vuokralaisia.

Yli-Iin entinen terveystalo, rakentamisvuosi 1950, 170 neliötä, rakennukseen pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, neljä asuntoa vuokrattu.

 

Juttua muokattu kello 10.14: Korjattu Villa Victorin nimi De Gamlas Hemiksi. Monikulttuurikeskus Villa Victor toimii nykyään Asemakadulla.

Juttua muokattu kello 15:27: Listalla oleviin rakennuksiin pitäisi tehdä mittava perusparannus 10 vuoden sisällä, sitä ei ole siis vielä tehty, toisin kuin jutussa aikaisemmin luki.

Lue lisää 09.10.2014 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (68)

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, ettei kaupungilla ole halua säilyttää vanhaa ja sijoittaa asioihin, joiden (taloudellinen) hyöty ei näy heti. Näin on esimerkiksi taidekoulun kohdalla: päättäjät eivät koe lasten ja nuorten harrastustoimintaa tukemisen arvoisena asiana, joten siitä on hyvä leikata. Jos taidekoulu ajetaan nykyisistä tiloistaan, vähintä mitä kaupunki voi tehdä, on antaa taidekoululle uudet tilat. Muutoin taidekoulun tie on vaarassa päättyä, koska ei missään muualla ole tilaa kaikelle taidekoulun toiminnalle muutoin kuin hajautettuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ai Kauppahalli ei muka ARVOKAS? joo sammutellaan vaan katuvalot ja myydään kauppahalli! just joo

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Oulun kaupunki osaa bisneksen. Se osaa sen vaan aika tyhmällä ja ahneella tavalla. Millaiset ihmiset oikeastaan ovat nykyään päättämässä tuolla, kun tuntuu, että järjettömyyksiä tehdään koko ajan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä mielestäni kauppahalli on arvokas vanha rakennus, joka tulisi säilyttää kaupungin omistuksessa ja hoidossa.
Eihän yhtä hienoa saada enää millään jos tämä myydään ja puretaan pois. Monet uudet rakennukset ovat rumia.
Ulkomailta tulevat ihmiset ihastelevat kauppahalliamme, käytiinhän sen edessä taannoin kuvaamassa jonkun ulkomaisen yhtiön mainostakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä. Minä olen ollut siinä uskossa, että kauppahalli on jo suojeltu. Nyt kiireesti tekemään suojelupäätös, ennenkuin rahanahneet päättäjät tekevät elämänsä suurimmam virheen myymällä kauppahallin jollekin grynderille. Kaupungin kauneimpia rakennuksia on kauppahalli.

Mikä ihmeen hinku päättäjillä on saada hävittää kaikki vanha ja arvokas?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hyvä oulu, jos vaikka kaikki muut rakennukset puratte / myytte, niin pitäkää huoli että edes kauppahalli pysyy nykyisen näköisenä ja toiminnassa, omistaa sen sitten kaupunki tai kuka tahansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kunnilla ja kaupungeilla on velvollisuus ja vastuu säilyttää alueensa kulttuuriperintöä ja huolehtia siitä. Vaikka ajat olisivat kuinka tiukat ei se oikeuta mihin vain. Jos ennen vanhaan, kun elämä on ollut tiukkaa ja elintaso alhainen, on pystytty nämä upeat rakennukset rakentamaan, on suorastaan häpeällistä luopua niitä nyt. Vaikka tiukkaa on, elämme kuitenkin vaurasta aikaa. Ollaan ylpeitä niistä kauniista asioista joita ympäristössämme on, uusista ja vanhoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hehheh... Nyt olisi paikallaan myydä kaupungintalo pois keskustasta. Lämmitettyjen portaiden ansioista paikka soveltuisi hyvin talviasunnoksi hyvin menestyvälle liikemiehelle. Kaupungin kokoukset voitaisiin pitää paikallisilta hotelleilta vuokratuissa tiloissa. Eikö ole käsittämätöntä, että kaupunki kilpailee verovaroin hotellien kanssa omistamalla kokoustiloja, kun kokoustilojen tarjoaminen ei ole kaupungin ydinosaamisaluetta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kallioparkin takia Oulu joutuu myymään vaatteetkin päältä! Mutta eipä tuo liene suuri yllätys? tätä osattiin odottaa ja siitä saadaan nauttia vielä vuosikymmeniä. Ensiksikin, se monttu jää tyhjilleen koska ei ole käyttäjiä, olen tästä 120% varma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvät tähystyspaikat kannattaa ennen kansanäänestystä myydä maanmiehille, ennenkuin NATO intoilijat iskevät niihin imperialistisen pääomansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kallioparkkiin saadut ulkopuoliset rahat eivät riitä edes ylläpitokuluihin. Voisiko edes rakennusvirasto esittää miten on eritelty tämä rakennushankeen viranomaiskulut? Taitaapa vaan olla siellä veronmaksajien kukkarossa muutaman kymmenen miljoonan lovi ennekuin yhtään autoa on parkkeerattu.

Kukas se on takaajana loputtomassa rahamontussa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullinen uutinen. Nimittäin mm.kauppahalli varmasti puretaan kun se rumilus laajennus on valmistunut viereen. Se ruma laajennus kun on valmis niin toki löytyy joku syy, että kauppahalli pitää purkaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikein hyvä. Tarpeetonta on turha pitää itsellä ja kiinteistöbisnes ei varmastikaan ole kaupungin ydintehtäviä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Tilakeskus itse pitää konttoriaan ja henkilöstöään ulkopuoliselta vuokratuissa tiloissa. Menkää vaikka sinne Oulunsalon kunnantalolle, niin säästyy kaupungin rahat turhalta vuokranmaksuun!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohoh, kukahan haluaa ostaa Oulunsalon kunnantalon kun se on vielä suojeltu rakennus? Mitään ei saa muuttaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (68)

Uutisvirta

16:55
Mäkäräiselle kuusi ohilaukausta yhteislähdössä – jäi viimeisten joukkoon
16:38
Lukijoiden lempilapaset - lähetä kuva suosikkilapasistasi
15:35
Iivo Niskanen sivakoi 15 kilometrin kisan voittoon Otepäässä, antoi vahvan kuntonäytteen kohti MM-latuja
15:27
Kansanedustajat yrittävät estää brexitin ilman sopimusta – Britannian parlamenttiin tuodaan maanantaina kaksi uutta lakialoitetta
14:50
VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi
14:00
Pariisista Kittilään lentänyt Boeing-matkustajakone ilmoitti laskusiivekkeen viasta ja laskeutui Rovaniemelle, kyydissä noin 150 matkustajaa
13:22
Tuhkapussi terassilla sytytti mökin Posiolla, Kolarissa haisi käry kukkakaupassa
44
Oulussa herättiin talven tähän asti kylmimpään päivään, maan hyytävin pakkanen Ylitorniolla – Oulussa voidaan hätyytellä pian -30 asteen lukemia
42
Kärpät virittelee raskaan sarjan täsmähankintaa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä
30
Analyysi: Yli tuhannen NHL-pelin Jussi Jokinen olisi Kärpille loistava lisä, mutta toisi päävalmentaja Mannerille yhden ison haasteen
27
Puheenaihe: Tuliko Oululle seksuaalirikoksista mainetahra? – "Yhtä vähän Turkua on puukotusten jälkeen pidetty terrorismin tyyssijana"
26
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
24
Ilmastonmuutos laskee Reinin vedenpinnan tasoa – Kuljetusongelmat Reinillä hidastivat viime vuonna Saksan talouden kasvua
16
Trumpin kompromissiehdotus hallinnon avaamiseksi: 370 kilometriä teräsaitaa riittää, 2 750 uutta rajavalvojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Alkoholin käyttäjillä huono itsetunto

Juoppoja ikäni seuranneena heidän itsetuntonsa on ylikehittynyttä. Siksi viisaan neuvot lopettaa juominen ei mene jakelu... Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image