Kotimaa

Orpo: "Hallituksen ministerien määrää pohdittava"

Eilen valittu uusi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pitää linjapuhettaan. Kuva eiliseltä. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 12.6.2016 1:40 | Päivitetty 12.6.2016 16:01
STT, Kaleva

Kokoomuksen puheenjohtajaksi valitun Petteri Orpon mukaan hallituksen ministerien määrää on syytä pohtia.

- Minusta on itsestään selvää, että erityisesti joidenkin ministereiden työkuorma on niin valtava, että tätä pitäisi oikeasti pohtia, Orpo sanoi puoluekokouksen lehdistötilaisuudessa sunnuntaina.

Orpo tapaa maanantaina pääministeri Sipilän ja he keskustelevat hallituksen kokonaisuudesta

- Hallitusohjelmasta, kuinka pitkälle sen kanssa on päästy. Mitä uupuu, miten sitä toimeenpannaan. Keskustellaan varmasti hallituksen toimintatavoista, Orpo sanoi.

Hänestä on hyvä pysähtyä miettimään, että hallituksella on erittäin paljon töitä.

- Koska se on suoraan yhteydessä siihen, miten hallitus saa pantua toimeen niitä omia hallituksen tavoitteita, Orpo sanoi.

Asian nosti aiemmin esille Helsingin Sanomat.

Jo tehdyt työllisyystoimet eivät riitä

Orpon mukaan tähän mennessä tehdyt työllisyystoimet eivät riitä. Valmistelussa jo olevien toimien lisäksi Orpon mielestä pitää katsoa myös, löytyykö uusia toimia työllisyyskehityksen parantamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmistelussa uusia työllisyystoimia.

- Myöskin minä haluan valtiovarainministeriössä käydä momentti momentilta läpi valtion budjetin ja arvioida hyvin tarkkaa, onko irrotettavissa jotain, että voidaan vielä enemmän tukea työllisyyskehitystä, Orpo sanoi.

Linjapuheessaan Orpo sanoi haluavansa, että budjettiriihessä hallitus päättää uusista työllisyyttä lisäävistä toimista, joilla päästään lähemmäs tavoitetta 110 000 työpaikasta.

"Emme pysy hallituksessa hinnalla millä hyvänsä"

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo lupasi ensimmäisessä linjapuheessaan puolueväelle, että hän aikoo pitää hallituksessa vahvemmin kiinni kokoomuksen tavoitteista.

Kokoomus ei Orpon mukaan pysy hallituksessa hinnalla millä hyvänsä. Hallitusohjelma on hänestä hyvä, mutta sen toimet on laitettava tehokkaammin täytäntöön.

- Esimerkiksi sote-uudistus, työllistämisen kynnystä madaltava lakipaketti ja koulutusuudistukset ovat vielä kesken.

Kokoomus aikoo hänen mukaansa pitää kiinni myös siitä, että työehdoista ja palkoista on mahdollista sopia yrityksissä.

Orpo haluaa, että budjettiriihessä hallitus päättää uusista työllisyyttä lisäävistä toimista, joilla päästään lähemmäs tavoitetta 110 000 työpaikasta.

Keskustaa ja kokoomusta repineestä sote-uudistuksesta Orpo linjasi, ettei keskustan haluamaa maakuntauudistusta tule ilman kokoomuksen tavoittelemaa valinnanvapautta. Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että yritysten ja yhteisöjen rooli palveluiden tuottamisessa kasvaa.

Puoluekokous hyväksyi aiemmin linjauksen, jonka mukaan Suomen kannattaa hakea Nato-jäsenyyttä lähivuosina. Kokoomus on kannattanut Nato-jäsenyyttä vuoden 2006 puoluekokouspäätöksestä saakka.

Kokoomus arvioi, että sotilasliiton jäsenyydellä olisi ennaltaehkäisevä vaikutus ja se parantaisi turvallisuutta.

Kokoomuslaiset haluavat säilyttää Maamme-laulun

Kokoomuksen puoluekokous on hylännyt aloitteen kansallislaulun vaihtamisesta Maamme-laulusta Finlandia-hymniksi.

Pohjanmaan ja Pirkanmaan Kokoomusnuorten aloitteilla oli puoluehallituksen tuki, mutta satapäinen puoluekokousväki oli eri linjoilla.

Nuorisojärjestöjen mielestä Finlandia-hymni olisi edustanut paremmin suomalaisten luonnetta ja kuvannut historiaa. Jean Sibelius sävelsi Finlandian sortokausien aikana.

Kansallislaulun vaihtaminen olisi nuorten mielestä poistanut myös hämmennyksen siitä, että Suomella ja Virolla on sama sävelmä kansallislaulunaan.

Linkki juttuun

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kylläpä Orpo alkoi heti uhoamaan.Siis "pysymme hallituksessa ,mutta ei hinnalla millä hyvänsä".Eiköhän olisi parempi ensin keskustella hallituspuolueiden kans ja sitten tehdä johtopäätökset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tämä viikonloppu oli nato-lobbareille se viimeinen takaisku. Ainoat puoluejohtajat, jotka ovat viime vuosina natottaneet Suomea, ovat häipyneet takavasemmalle! Haglund ymmärsi väistyä itse, mutta stubbi ei ymmärtänyt, vaan hänet äänestettiin tylysti pihalle omien toimesta. Voitaskohan nyt keskittyä Suomen etuihin, eikä jenkkien mielistelyyn?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

131
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
101
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
41
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
39
Työministeri Harakan ensi toimet työllisyyden parantamiseksi – työttömille yksilöllistä valmennusta ja palkkatukeen lisää rahaa
38
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
38
Kalevan kesäterassiäänestyksen voitosta käytiin kova kilpailu – voittajaksi nousi kauppatorin Keltainen Aitta, hopeaa Tuiraan
28
Pohjola Sairaala keskittyy ortopediaan – Oulussa loppuvat syksyllä lastentautien, korvatautien ja yleislääketieteen palvelut

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

184 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi suuri osa suomalaisista vastustaa velkakattoa?

Kyllä velkakatto olisi järkevää. Jos ei pysty hoitamaan asioitaan. Toisethan siinä ovat maksajina muodossa tai toisessa.... Lue lisää...
Dr. Feelguud

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image