Kotimaa

Ope­tus­mi­nis­te­ri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat var­hais­kas­va­tus­mak­su­jen alentamiseen

Opetusministeri Li Andersson (vas.) uskoo, että varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta voitaisiin keskustella kevään kehysriihessä.
Kotimaa 19.10.2019 16:51
Vanessa Valkama

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, ettei kotihoidon tukeen kosketa. Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mielestä yli 3-vuotiaiden sisarkorotuksen poisto ei olisi linjausta vastaan.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) ehdottaa, että kotihoidon sisarkorotus poistetaan yli 3-vuotiailta ja samalla alennetaan varhaiskasvatusmaksuja. Andersson nosti ajatuksen esiin Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, ettei kotihoidon tukeen kosketa, eli mahdollisuus hoitaa lasta 3-vuotiaaksi asti kotihoidon tuella säilyisi.

– Itse ajattelisin, että tämä ei koske varsinaista pihviä kotihoidon tuesta, vaan liittyisi nimenomaan yli 3-vuotiaisiin sisaruksiin. Nostin sen esiin, koska tästä ei ole sovittu mitään suuntaan tai toiseen, Andersson sanoo Lännen Medialle.

Kotihoidon tuen sisarkorotuksista ei ole ollut Anderssonin mukaan puhetta hallituksessa, eikä hallitusohjelmassa ole vielä mitään linjausta varhaiskasvatusmaksuista. Asiasta ei ole keskusteltu vielä yksityiskohtaisella tasolla sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, jonka hallinnonalaan kotihoidontuki kuuluu.

– Nyt kun käsitellään keinoja lisätä työllisyyttä, pitäisi ottaa tämäkin vaihtoehto mukaan tarkasteluun. Ideani on, että yli 3-vuotiaiden sisarkorotuksen poisto pitäisi kytkeä siihen, että alennetaan varhaiskasvatusmaksuja. Maksujen alentamisella saadaan positiivisia työllisyysvaikutuksia, Andersson sanoo.

– Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen lisäisi työllisyyttä, sillä se kannustaisi monia ihmisiä töihin, kun palkasta käteen jäävä osuus kasvaisi nykyisestä.

Anderssonin mielestä varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta voitaisiin keskustella työllisyystoimien yhteydessä.

– Sillä on vaikutuksia myös julkistalouteen. Luonnollinen paikka tälle keskustelulle voisi olla ensi kevään kehysriihessä.

Säästöt alhaisempiin varhaiskasvatusmaksuihin

Opetusministerin mukaan kotihoidontuen sisaruslisän kohdalla puhuttaisiin 16 miljoonan säästöistä.

– Saman rahan ja vähän enemmänkin kannattaisi samassa yhteydessä käyttää varhaiskasvatusmaksuihin. Silloin saadaan paketti, jossa raha ohjataan takaisin toimenpiteisiin, jotka parantavat perheiden toimeentuloa, eli maksujen alentamisiin, Andersson sanoo.

– Samalla saadaan positiivisia työllisyysvaikutuksia ja saadaan yli 3-vuotiaat osallistumaan nykyistä vahvemmin varhaiskasvatukseen.

Anderssonin mukaan kotihoidontuen sisarkorotus on osasyy varhaiskasvatuksen matalalle osallistumisasteelle, kun taas sen poistaminen toisi lisää lapsia varhaiskasvatuksen piiriin.

– Pidän varhaiskasvatuksen alhaista osallistumisastetta ongelmana koulutuksen ja oppimistulosten näkökulmasta. Olemme alle eurooppalaisen ja pohjoismaalaisen keskiarvon osallistumisessa, Andersson toteaa.

Hänen korostaa, että osallistumisasteen nousuun tarvitaan muitakin toimenpiteitä.

– Maksujen alentamisella voi olla vaikutusta. Vaikutusta on myös kuntien palvelunohjauksella ja sillä, että pienennämme nyt ryhmäkokoja yli 3-vuotiaiden osalta, eli parannamme laatua.

Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kelan yhteistyönä tekemä tutkimus vuodelta 2018 kertoo, että kotihoidon tuen sisaruskorotuksen käyttö, eli siirtyminen suoraan kotihoidosta peruskoulun ensimmäiselle luokalle, on yhteydessä heikompaan koulumenestykseen peruskoulussa.

Kotihoidon tuki

  • Kotihoidon tukeen kuuluvat hoitoraha ja hoitolisä. Lisäksi kotikunta saattaa maksaa kuntalisää.
  • Kotihoidon tukea voidaan myöntää perheen nuorimmalle alle 3-vuotiaalle lapselle, jota hoidetaan kotona.
  • Alle 3-vuotiaan kotona hoidettavan lapsen muista alle kouluikäisistä sisaruksista voidaan myös maksaa kotihoidon hoitorahaa, eli niin sanottua sisarkorotusta.
  • Sisarkorotus on alle 3-vuotiaasta 101,29 euroa kuukaudessa ja yli 3-vuotiaasta alle kouluikäisestä 65,09 euroa kuukaudessa.
  • Kotihoidon tukeen kuuluu hoitorahan lisäksi hoitolisä, johon vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisää maksetaan vain yhdestä lapsesta enintään 181,07 euroa kuukaudessa.
  • Etuuden maksaminen päättyy viimeistään, kun perheen nuorin lapsi täyttää 3 vuotta.
  • Vuonna 2018 kotihoidon tukea sai noin 88 900 naista ja noin 6 900 miestä.

Lähde: Kela, Tilastokeskus

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (99)

Jos ostan auton tai asunnon, minulla pitää olla realiteettien tajua. On osattava laskea, minkä verran rahaa voin käyttää, että selviän kustannuksista. Vaikka hankinta on minulle tunnepohjainenkin arvovalinta, en odota, että yhteiskunta (muut veronmaksajat) sitä mitenkään tukisivat. Miksi ihmeessä lasten hankinta, heidän hoitonsa ja kasvatuksensa erityisesti kotona pitäisi poiketa tästä? Jos halutaan pitkä kotihoito, satsataan siihen myös taloudellisesti. Voihan olla, että joissakin tapauksissa saadaan ihan tolkkuja lapsiakin. Mikään takuu se ei tietenkään ole, mutta jos tuo hyvän mielen, suotakoon. Omalla kustannuksella tietysti, jos kotihoito kerran arvotetaan niin korkealle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajatuksesi perustuu siihen väärään käsitykseen, että lapsen hoito päiväkodissa 8-10 tuntia päivässä maksaa 200 -500 euroa kuussa minkä vanhemmat maksavat. Tällähän ei makseta kuin pieni osa palkka - ruoka - ja kiinteistökuluista. Päivähoito on kallista, ja siksi kotihoidontuki alunperin on kehitetty. Kunnalle on paljon edullisempaa maksaa muutama satanen kuussa äidille lastenhoidosta, kuin maksaa tuhat euroa per lapsi kuussa päivähoidosta. Saat realistisemman kuvan siitä, millaisesta massiivisesta taloudellisesta tuesta on kysymys, kun katsot paljonko päivähoito muissa maissa maksaa. Siihen voi mennä koko toisen vanhemman palkka eikä riitäkään. Tilanne olisi sama Suomessa ilman yhteiskunnan avokätistä tukea. Siis ihan niitä sinun maksamiasi veroeuroja. Kotihoito käytännössä kustannetaan itse, koska tuki on niin pieni, ja päivähoito käytännössä kustannetaan yhteiskunnalla.

Tämä on se syy, miksi kotihoidontuesta ei tulla lähivuosina luopumaan, sen enempää kuin omaishoidontuestakaan. Molemmat tuottavat kunnille runsaasti säästöjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hillitsehän nyt vähän hevosiasi äläkä pane päähäni ajatuksia tai suuhuni sanoja, joita siellä ei ole. Olen hyvinkin tietoinen kunnallisen hoidon todellisista kustannuksista koskevatpa ne sitten lapsia, vanhuksia tai sairaalahoitoa. Niistä maksan veroa ihan mielelläni.
Mutta luehan nyt tarkasti: Kritisoin tätä lasten kotonakasvattamista siksi, että sitä puolustetaan niin tekopyhin perustein. Itsekin vetosit juuri siihen, että yhteiskunnalta säästyy rahaa ja kotona lapsiaan hoitavat äidit ovat suorastaan hyväntekijöitä. Tämähän ei ole kotonaolon motiivi, vaan mukavuudenhalu, lasten suojeleminen pahalta "maailmalta" ja monesti myös äidin kouluttamattomuus.
Ensinnäkin lapsiluku pitäisi mitoittaa niin, että heistä kyetään huolehtimaan. Jos haluaa ylimääräistä luxusta - sellaisenahan kotiäidit kotihoitoa pitävät - kustannettakoon se itse. Ei sen kummempaa. Eihän se lapselle tai yhteiskunnalle ole hyväksi, mutta ei sitä kieltääkään voi; moraalitonta kuitenkin ruinata muilta sen kustantamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mitään järkeä.
Poliitikon pitäisi nähdä suuria linjoja eikä askarrella pisteiden keruussa lillukanvarsistossa. Li keräämässä irtopisteitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa ministeri sooloilla, mue nei menekkään hallitussuunnitelman mukaan.
Onko omat intohomot pelissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sisarkorotuksen poisto perustellen, että saadaan lapsia enemmän varhaiskasvatuksen piiriin on höpö puhetta. Jo tälläkin hetkellä perheen yli 2 vuotiaat lapset voivat osallistua ilmaiseksi kaupungin järjestämään avoimeen ja laadukkaasti toteutettuun varhaiskasvatukseen kolme kertaa viikossa. Tämä on täysin riittävä määrä varhaiskasvatusta pienelle lapselle kotihoidon vastapainoksi. Eli leikkauksen todellinen syy on jossain muualla. Tällä leikkauksella todellisuudessa lisätään lapsiperheiden taloudellista ahdinkoa entisestään. Outoapolitiikkaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta. Nämä säästetyt miljoonat eivät ole mitään siihen verrattuna, paljonko kunnille maksaa tuhansien uusien lapsien päivähoito. Äidit kun edelleenkin siis olisivat kotona pienemmän sisaruksen kanssa. Meillä on runsaasti ihmisryhmiä, jotka tarvitsevat laitoshoitoa eivätkä sitä saa. Kotihoidetut lapset eivät tarvitse kallista laitoshoitoa - siihen heidät kuitenkin ollaan pakottamassa. Varhaiskasvatus kun ei tarvitse päiväkodin seiniä ympärilleen, se voidaan toteuttaa myös halvemmilla keinoilla kerhojen muodossa.

Kunpa lapsettomat nuoret poliitikkonaiset lakkaisivat näkemästä äidiksi tulleet naiset yksinkertaisina, holhottavina olentoina, jotka täytyy pelastaa itseltään pakottamalla, kiristämällä ja uhkailemalle heidät pois omien pienten lastensa luota. Kunpa he alkaisivat ajamaan vaikka lapsettomien nuorten naisten ja miesten oikeuksia - niissä olisi huomattavasti parannettavaa. Käyttäisivät energiansa muuhun kuin perheiden turhanpäiväiseen kiusaamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aktiivimallia ja pientä töihin patistamista kaipaisivat nimenomaan kotiäidit. Kyllä se työkyky ja ammattitaito katoaa, eikä työllisyysastekaan nouse, jos yksi poppoo on aina kotiäitelemässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kotihoidosta pitäisi maksaa mitään. En ymmärrä nuita "kotirouva"-maksuja ollenkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minäpä laitan kaikki kothoidossa olevat 5 lastani hoitoon niin kaupungin kulut ovat heistä kuukaudessa sen 3000e. Jos kotona ollessa saan sen 400e kk.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja niin täytyy kaikkien yli 3v sisarustenkin kanssa toimia, jolloin säästöstä ei tarvi enää juuri puhua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistaakseni vasemmistokin on peräänkuuluuttanut ns. lapsiperheiden valinnanvapautta, niin mitä sitten nämä puheet ovat?
Eikö tähän valinnanvapauteen kuuluu juuri se, että halutaanko lapset kasvattaa kotihoidossa vai viedäänkö heidät päiväkotiin?
Lisäksi ihmettelen puheita siitä, että kotihoidossa olevat lapset menestyvät heikommin koulussa, ei ainakaan omien kohdalla tunnista asiaa, jokainen menestynyt äärimmäisen hyvin peruskoulussa, lukiossa ja ammattikorkean jälkeen töitä on riittänyt.
Ymmärrän toki sen närästyksen, joka tulee näiden monilapsisten perheitä kohtaan, mutta asia on arvovalinta jokaisen perheen kohdalla oma, joten asiaa on kunnioitettava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se kuule noiden mallissa kuulu. Päiväkoti oli Suomen vasemmiston ihaileman Itä-Saksan yhteiskunnan perusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toki valinnanvapaus säilyy ja toki arvovalintaa kunnioitetaan, jos se on kunnioituksen arvoista. Tarkoittaa sitä, että hoidetaan sitten kotona omalla kustannuksella eikä yhteiskunnan kustannuksella. Tällä lastesi tuloksekkaalla kotihoidolla viet/olet vienyt rahoja esimerkiksi vanhusten hoidosta. Vanhuksella kuin harvoin on tarjolla laadukasta kotihoitoa. Tarjoatko sitäkin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistähän se Li meinaa repiä satoja ammattitaitoisia lastenhoitajia lisää päiväkohteihin, kun tämä hänen unelmansa kotihoidon romuttamisesta toteutuu, varsinkin kun hoitajamitoitus luo painetta lisätä hoitajia vanhustenhoitoon. Näitä ylimääräisiä hoitajia päiväkohteihin ei ole olemassa. Päiväkotien resurssipulasta ja hoidon laadusta uutisoidaan jatkuvasti negatiiviseen sävyyn.
Jokainen tavallinen äiti rakastaa lastaan ja pyrkii hyvään hoitoon. Nyt pitäisi sitten uskoa, että ihan kuka tahansa hoitaisi tätä lasta paremmin kuin äiti, kunhan se hoito tapahtuu laitoksessa. Että ihan kuka tahansa kadulta repäisty epäpätevä sijainen voi antaa lapselle saman, mitä lapsen äiti. Eihän se näin mene.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa, pitäisikö kiusaamisen lopettamiseen panostaa ensin ennenkuin laitetaan kaikki suomen lapset laitokseen kasvamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ehdotus! Lapsen valmiudet paranevat kun yli 3 vuotiaat pääsevät opettelemaan ryhmässä toimimista. Kyllä sen näkee jo miten surkeaa on voimassa oleva subjektiivinen päivähoito-oikeus kun lapsi joutuu olemaan puolet ajasta kotona ja puolet tarhassa jos esim. äiti äitiyslomalla. Onneksi se poistuu. Ja kun vie lasta tarhaan niin eipä juuri näe lasta joka ei mielellään menisi ja jäisi tarhaan. Mielestäni se kuvaa sitä, että lapsi tykkää mennä kavereiden kanssa touhuamaan tarhaan ja tulee toimeen kaikkien kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entäs ne lapset jotka eivät osaa toimia ryhmässä terrorisoimatta muita. Päiväkodissani rangaistiin sitä poikaa jota nämä tyrannit terrorisoivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (99)

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image