Kotimaa

Oikeus tuomitsi Lemmenjoki-harjoituksen johtajan ja Ilmavoimien entisen komentajan – päiväsakkoja yhteensä lähes 5 000 euroa

Eversti Markus Päiviön (vas.) koskevien syytteiden pääkäsittely tapahtui Helsingin hovioikeudessa toukokuun alussa.
Kotimaa 25.6.2019 9:27 | Päivitetty 25.6.2019 11:03
Ilkka Hemmilä

Harjoituksen johtaja tuomittiin esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Helsingin hovioikeus on tuominnut Karjalan lennoston entisen komentajan Markus Päiviön sakkorangaistukseen Lemmenjoki-harjoitukseen liittyvässä syytekokonaisuudessa.

Eversti Päiviö sai tuomion kaikista häntä vastaan kohdistuneista syytekohdista: esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Rikokset tapahtuivat Lemmenjoella Inarissa 22.–24. syyskuuta 2017 järjestetyssä vapaaehtoisessa harjoituksessa. Päiviö toimi harjoituksen johtajana.

Nimitteli ja arvosteli julkisesti

Oikeus katsoi toteen, että Päiviö oli muun muassa kutsunut Karjalan lennoston henkilöstöä "homorunkkareiksi", lennoston esikuntapäällikköä "munattomaksi" ja harjoitukseen osallistunutta Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsia todistajien mukaan "Suomen tyhmimmäksi" tai "Suomen paskimmaksi" kaupunginjohtajaksi. Edelleen oikeus piti näitä nimityksiä nöyryyttävinä.

Lisäksi Päiviö oli muun muassa arvostellut harjoituksen suunnittelua julkisesti, kieltänyt käskynalaisiaan puhumasta illallisella ilman omaa lupaansa sekä uhannut heitä sotilasarvon alentamisella, vaikka laki ei edes tunne kyseistä toimenpidettä. Oikeus tulkitsi myös nämä käytökset nöyryyttäviksi ja esimiesasemaa väärinkäyttäviksi.

Päiviön myös katsottiin olleen osan harjoituksesta niin humaltunut, että se vaikutti hänen palveluskykyynsä. Harjoituksen johtajana Päiviön olisi oikeuden mukaan tullut olla koko harjoituksen ajan palveluskykyinen.

Hänet tuomittiin rikoksista 60 päiväsakon rangaistukseen eli maksamaan yhteensä 3 000 euroa. Lisäksi Päiviö joutuu maksamaan kärsimyskorvausta 1 200 euroa Saatsille.

Esimiesasemaan väärinkäyttämiseen liittyen joitain syytteen osia jäi oikeuden mukaan näyttämättä toteen.

Myös Ilmavoimien entinen komentaja tuomittiin

Tuomion sai myös Ilmavoimien entinen komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen. Hänet tuomittiin 30 päiväsakkoon eli maksamaan yhteensä 1 770 euroa palvelusrikoksesta. Oikeus katsoi Eskelisen viivytelleen esitutkinnan aloittamista noin kahdella ja puolella kuukaudella.

Esitutkinta alkoi joulukuussa 2017, kun oikeus katsoi, että Eskelinen tiesi Päiviön käytöksestä ja sen esitutkintaa vaativasta luonteesta jo syys–lokakuun vaihteessa.

Eskelinen oli kuullut harjoituksen tapahtumista jo sunnuntaina puhelimitse. Lisäksi hänelle toimitettiin sähköpostiviesti Päiviön käytöksestä kaksi päivää harjoituksen päättymisen jälkeen, 26. syyskuuta.

Viesti oli koostettu neljän Karjalan lennoston johtoryhmän jäsenen selvityksestä. Tämän jälkeen oikeuden mukaan asiassa ei tullut esille mitään sellaista uutta, mikä olisi muuttanut tarvetta esitutkinnan käynnistämiselle.

Oikeudenkäyntikuluja noin 3 000 euron edestä

Tapausten pääkäsittelyt tapahtuivat Helsingin hovioikeudessa toukokuun alussa. Samoihin aikoihin Päiviö, joka oli jo aiemmin luopunut Karjalan lennoston komentajan tehtävistä, siirtyi puolustusvoimien palveluksesta reserviin.

Oikeudelle antamassaan vastauksessa Päiviö myönsi osan nimittelyistä, mutta kiistänyt niiden loukkaavan merkityksen. Hän on selittänyt kommenttejaan ja kompurointejaan huumorilla ja väsymyksellä.

Eskelinen oli kiistänyt vastauksessaan viivytelleensä esitutkinnan aloittamista. Hän kertoi ojentaneensa Päiviötä harjoituksen jälkeen. Hän myös vetosi olleensa osan lokakuusta muun muassa lomalla ja matkoilla niin, ettei hänellä kyseisenä aikana ollut mahdollisuutta käsitellä asiaa.

Tuomioiden ohella oikeus määräsi Päiviön maksamaan hieman yli 1 500 euron edestä oikeudenkäyntikuluja valtiolle ja Saatsille. Eskelinen joutuu maksamaan kuluja hieman alle 1 500 euroa valtiolle.

Tapausten oikeuskäsittely alkoi käräjäoikeuden sijaan Helsingin hovioikeudesta, koska syytteessä oli korkea-arvoisia upseereja.

Syyttäjä vaati Päiviölle kaikista syytteistä 60–80 päiväsakon rangaistusta ja Eskeliselle palvelusrikoksesta 50 päiväsakon rangaistusta. Lisäksi Saatsi oli vaatinut Päiviöltä 3 000 euron vahingonkorvauksia.

Uutista on päivitetty 25.6. klo 10.55 tapauksen yksityiskohdilla. Samalla on korjattu tietoa Eskelisen saaman rangaistuksen suuruudesta. Päiväsakkojen suuruus on 1 770 euroa aiemmin ilmoitetun 1 700 euron sijaan.

Juttuun lisätty tietoa kello 11.03.

MAINOS

Kommentoi

Korpin natsat kaulukseen ja pois muonavahvuudesta.
Vaikka kuinka selitellään, että kyllä näitä kahjoja aina on ollut, ja kyseessä ei ollut mikään sodankäyntiharjotus ym. plaa, plaa.
Kaveri ei tuohon ikään ole oppinut, että alkoholi ei hälle sovi. Vaikka ei jois muuta kuin vettä, niin tuota asennevammaa ei vesikään poista.
Toivottavasti tämä on opiksi muillekkin kapiaisille, joilla on samoja ongelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisin odottanut Eskeliselle isomman tuomion rikoksen peittelystä. Eskelinen teki tekosensa selvinpäin ja vakaasta harkinnasta. Oikeuden näkemyksen mukaan virkarikoksen peittely ei ole ylinopeutta kummempi sanktioiltaan. Kumma kun ei selvinnyt perinteisellä kolminkertaisella hyi-hyi-menettelyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viina on viisasten juoma, sanotaan. Mitähän tästä tapauksesta pitää ajatella? Oliko syy väärässä juomassa-tuliko mukaan rähinäviinaa vai onko käyttäjässä vika? No siitä vaan eläkehommiiin ja hävittäjiä lobbaamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä on parempiosaiset muka leikkineet sotaa. pientä sotilashuumoria ei sitten enää jaksettu ymmärtää. kannattaisi varmaan pysytellä poissa tuollaisista tilaisuuksista, jos kantti ei kestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tuo on sotilashuumoria, niin mitä onkaan v.....lu.
Tosipaikan tullen tuollasista nappikauluksista oo muuta kuin haittaa. Itse en tuollaseen "huumoriin" törmänny.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noiden perusteluiden mukaisesti 1970-luvun kapiaisista (ja varusmiesjohtajista) ainakin 90% olisi pitänyt tuomita palvelusrikoksista.
90% kapiaisista pilasi loppujenkin maineen. Armeijasta jäi elinikäinen inho ja halveksunta lähes kaikkia virkapukuisia kohtaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta. Sen ajan armeijan kouluttajat ja päällystö tekivät vaarallista myyräntyötä nuorison asenteisiin ja esivallan kunnioittamiseen, vaikka juhlapuheissaan sanoivat tekevänsä kasvatustyötä. Onneksi ajat ja tavat ovat muuttuneet, vai ovatko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo alkoihan tuo 1990 luvulla eräs kapteeni pikkukännissä reuhaan kun en tehny ilmotusta mettäleirillä. Sannoin, ettei ole tapana nöyristellä humalaisia. Huoneesta kuulu jotain painimisen ääniä ja joku huuti jotain, että kyllähän se ilmotuksen tekkee. Muut kapparit tais pikkusen ojentaa ko. herraa ja ei sitä näkyny sen jälkeen kun aamulla ulos parakista lompsi. Eikä tarvinu tehdä ilmotusta eikä sen jälkeen päivystää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja nämä samat tyypit haikailee naton perään, no onneksi Suomi ei ole niin tyhmä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä asia ei kyllä liity NATOon mitenkään.

Ja tietysti NATOon, Suomi on länsimainen liberaali sivistys- ja oikeusvaltio.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 12 Pirkanmaan maakunnassa sekä Enontekiön kunnassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Kyllä se on ongelmana, että osa suomalaisista eivät halua tehdä töitä, jos siinä ei ole jotain "hohtoa" tai ei muutoinka... Lue lisää...
Ryö palkitsee

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image