Kotimaa

Oikeus päätti lakkauttaa uus­nat­si­jär­jes­tö Pohjoismaisen Vas­ta­rin­ta­liik­keen - järjestön asianajaja: to­den­nä­köi­ses­ti valitetaan

Kotimaa 30.11.2017 14:54 | Päivitetty 30.11.2017 17:08
STT

Tänään lakkautetun uusnatsijärjestön asianajaja Tommi Koivistoinen kertoo, että aikoo todennäköisesti valittaa Pirkanmaan käräjäoikeuden lakkauttamispäätöksestä hovioikeuteen. Hän ei ollut vielä tutustunut päätökseen. Pirkanmaan käräjäoikeus lakkautti tänään uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja sen talousasioita hoitaneen Pohjoinen perinne -yhdistyksen.

Koivistoinen kertoo STT:lle, että aikoo todennäköisesti ilmoittaa tyytymättömyyttä tuomioon hetimmiten.

Koska järjestön saama tuomio ei ole vielä lainvoimainen, on toistaiseksi epäselvää, voiko järjestö jatkaa toimintaansa normaalisti, kunnes asiasta saadaan lainvoimainen päätös.

Järjestön lakkauttamista vaati Poliisihallitus.

Käräjäoikeuden mukaan uusnatsijärjestö ajaa demokraattisten arvojen kanssa yhteensopimattomia tavoitteitaan laittomin ja räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin, solvaa kansanryhmiä ja levittää vihapuhetta.

Lakkauttamista perusteltiin myös sillä, että PVL korostaa tavoitteissaan voimaa ja aggressiivisuutta, hyväksyy väkivallan ja kannustaa siihen.

Päätöksen mukaan yhdistyksen toiminnan rajoittaminen on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi ja muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

- Vaikka yhteiskunta on moniarvoinen, suvaitsevainen ja laajakatseinen, sen ei tarvitse toimia suojaavana kasvualustana näiden arvojen vastaisille aatesuunnille, joiden toteuttamista ajetaan lainvastaisin tai räikeästi hyvän tavan vastaisin keinoin.

Päätökseen vaikutti myös vuosi sitten syksyllä Helsingin Asema-aukiolla tapahtunut törkeä pahoinpitely, josta tuomittiin PVL-aktiivi ja Pohjoinen perinne -yhdistyksen puheenjohtaja Jesse Eppu Torniainen. Uhri kuoli sairaalassa pian tapahtumien jälkeen, mutta oikeus ei löytänyt näyttöä, että kuolema olisi johtunut Asema-aukion tapahtumista.

- Erityisesti viimeksi tapahtuneen väkivaltateon uhria ja tämän ystävää on häpäisty esittämällä heidän elämäänsä koskevia tietoja halventavalla tavalla, oikeus totesi.

Käräjäoikeus myös määräsi, että Pohjoisen perinteen hallitus ei saa jatkaa elinkeinotoimintaansa, Magneettimedia-lehden julkaisemista ja verkkokauppa kadulle.comin toimintaa.

Vielä ei ole tietoa, aikooko järjestö valittaa ratkaisusta Turun hovioikeuteen. Lakkauttamispäätös ei ole vielä lainvoimainen.

Yhdistyksen omaisuus uskotun miehen haltuun

Viimeistään silloin, kun päätös tulee lainvoimaiseksi, Pohjoisen perinteen omaisuus siirtyy uskotun miehen haltuun. Uskottuna miehenä toimii asianajaja Kaarle Gummerus.

- En pysty vielä rautalangasta vääntämään, miten toiminta ajetaan alas. Lähtökohta on se, että mahdollinen omaisuus otetaan haltuun ja todennäköisesti joudutaan odottamaan päätöksen lainvoimaa, Gummerus sanoo.

Uskotun miehen rooli on samantapainen kuin pesänhoitajan rooli konkurssissa. Hän huolehtii yhdistyksen mahdollisista veloista ja muista vastuista sekä yhdistyksen alasajosta. Pohjoinen perinne ry vastusti uskotun miehen määräämistä.

Professori: Odotettu ratkaisu

Yhdistyksen tai järjestön lakkauttaminen on Suomessa poikkeuksellista. Viimeksi lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoimen johtamia yhdistyksiä 1970-luvulla.

Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Heikki Halila toteaa, että ratkaisu on odotettu.

- Kun ottaa huomioon Pekka Siitoimen rekisteröimättömien yhdistysten lakkauttamisen aiemmin, niin tämä on linjassa sen kanssa, Halila sanoo.

Hänen mukaansa lakkauttamispäätöksessä tulee ottaa huomioon se, että yhdistymisvapauden suoja on olemassa perusteetonta lakkauttamista vastaan.

- Mutta kaikki nämä kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut, mahdollistavat sen että yhdistys perustellusti lakkautetaan silloin kun se tapahtuu tuomioistuimen kautta.

Poliisihallitus: Linjaus on selkeä viesti

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus tutustuu tarkoin päätöksen sisältöön. Tämän jälkeen arvioidaan sen vaikutuksia.

- Tuomioistuimen linjaus on mielestämme selkeä viesti siitä, että väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, hän sanoo poliisin tiedotteessa.

Hän ei vielä ota kantaa siihen, voiko poliisi puuttua äärioikeiston itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin, sillä tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eikä äärioikeiston marssia järjestä PVL. Hän ei myöskään vielä lähde arvioimaan, olisiko esimerkiksi yhdistyksen lipun kantaminen jatkossa laittoman yhdistystoiminnan harjoittamista.

- Yleisesti voin sanoa, että laittoman yhdistystoiminnan jatkamisesta voidaan määrätä sakko, Kolehmainen sanoo STT:lle.

Poliisihallitus jätti maaliskuussa kanteen järjestön lakkauttamiseksi, koska katsoi liikkeen toiminnan olevan olennaisesti lakien ja hyvien tapojen vastaista, kannustavan väkivaltaan ja palkitsevan siitä.

- Meidän arvion mukaan järjestön toimintaan liittyi jo pidemmänaikaista väkivaltaa ja materiaali sisälsi sellaisia kannanottoja, joita ei demokraattisessa yhteiskunnassa tule hyväksyä, Kolehmainen sanoo.

Vastarintaliike vastusti lakkauttamista vedoten muun muassa sanan- ja yhdistysvapauteen. Yhtenä perusteena toimi se, että rikollisiksi todettuja liivijengejäkään ei ole lakkautettu. Se myös irtisanoutui väkivallasta oikeudenkäynnissä.

Liikkeen mukaan se ei tähtää valkoisten ylivaltaan, aseta "rotuja" paremmuusjärjestykseen eikä kiihota rasistisiin rikoksiin. Liike kuitenkin tunnustautuu kansallissosialistiseksi ja ilmoittaa lopulliseksi tavoitteekseen etnisyyteen perustuvan Pohjoismaisen valtion.

MAINOS

Kommentoi

Sanan vapautta rajoitetaan, järjestöjä ruvetaan lakkauttaan.Suomi ottaa takapakkia palaamme aikaan ennen itsenäisyyttä,seuraavaksi vois poistaa äänioikeuden ja siirtyä kuus päiväiseen työviikkoon lomarahathan on jo leikattu.Kaikista näistä asioista ovat suomailaiset taistelleet nyt ne murennetaan murumurulta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästä syntyykin mielenkiintoinen ennokkotapaus. Oikeuden perustelujen perusteella voidaan nimittäin lakkauttaa muutama kymmenen muutakin järjestöä. Muun muassa äärivasemmistolainen liike, moottoripyöräjengit (joihin kukaan ei halua koskea tikullakaan) sekä kommunistinen puolue. Kommunismi on tuhonnut maailmassa kymmenien ellei sadan miljoonan ihmisen elämän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei tuo toimi, pvl menee vain maan alle ja toiminta jatkuu

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin. Moottoripyöräjengit ja vihervasemmisto-anarkistit kuuluu samaan kategoriaan mutta yllättäen poliisihallitus ei ole niiden lakkautusta vailla.

Kun kaikkia ääriliikkeitä ei kohdella samalla tavalla, se vain lisää ääriajattelua ja kärjistää tilannetta. Sitähän tässä razismi-kiimaisessa vihervasemmistovaltaisessa valtamediassakaan ei näytä tajuttavan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei moottoripyöräjengejä lakkauteta?

Aika objektiivisesti voi sanoa niiden olevan paljon vaarallisempia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moottoripyöräjengit eivät ole poliittisesti aktiivisia. Eihän niistä siten ole mitään vaaraa poliitikoille. Toisinajattelijat ovat paljon "vaarallisempia".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odotellaan toki vielä lainvoimaista hovin päätöstä mutta tähän ei kai kellään lainkuuliaisella, järjestystä ja esivaltaa rakastavalla kansalaisella liene mitään mussuttamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Seuraavaksi on ehdottomasti syytä viranomaisten tutkia ja tarvittaessa syyttää sekä tuomita näiden rikollisjärjestöjen toiminnan mahdollistaneiden tahojen - tukijat, yhteistyökumppanit ja varsinkin heille palkkaa maksaneiden rahoittajien toiminta erittäin tarkaan.
Ellei myös tätä isänmaamme etujen vastaista toiminttaa nyt samalla kitketä juurineen yhteiskunnastamme niin se vain kasvattaa uudet organisoidut muodot tuolle samalla totalitaristiselle rikolliselle toiminnalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä päätös. Seuraavaksi pitää kieltää rikolliset moottoripyöräjengit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhdistys lakkaa. Kun yksittäiset ihmiset toimivat Suomen lakien vastaisesti, heidän tekemisensä tutkitaan ja tuomitaan yksitellen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erinomaista. Vihdoinkin löytyi kauan kaivattu isänmaallinen selkäranka ja edes nämä totalitaristit rikolliset saavat mitä tilasivat sekä kaikki myös kristallin kirkkaan viestin siitä että tässä maassa noudatetaan edustuksellisen demokratiamme lakeja. Piste.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjällä kai noidenkin henkinen koti on. Rahat ainakin tulee sieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viides kolonna meillä on aina ollut. Kun rahaa tarjotaan, niin aina sille löytyy vastaanottaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johdonmukaisuus olis hyvä näissä oikeusjutuissa.
Kun näitä väkivaltaisuuteen, huumekauppaan, perintätoimintaan ja muihin suuntautuneita kerhoja on useampia, niin miksi ne saa olla rauhassa olemassa. Ja aina silloin tällöin ne todetaan rehellisiksi yhdistyksiksi. Onko politiikkaa vai pelkääkö tuomarit?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

39
Metsäkanalintujen jahdissa on saatu saalista Oulun riistakeskusalueella – "Teerikannat paikoin todella hyvällä mallilla"
29
Hajuhaitta Oulussa johtuu häiriöstä tuotantoprosessissa Stora Enson sellutehtaalla
27
Raahelaisyrityksen sukelluspallo odottaa yhä vientilupaa – miljoonasopimuksen solmimisesta Kiinaan on jo vuosi
23
Oulun kaduille kylvetään vuodessa tonnikaupalla hiekkaa, liukkaudentorjunta aloitetaan yleensä marraskuun ensimmäisellä viikolla
18
Kärkkäisen maahantuoma klapikone määrättiin poistettavaksi markkinoilta – Tukes löysi testissä vakavia turvallisuuspuutteita
16
Kenelle antaisit kunnian uusista työpaikoista? Sipilän hallituksen ansio on suurempi kuin nolla mutta pienempi kuin 120 000
10
Liigan kurinpitodelegaatio otti kärppätähden lauantain taklauksen tarkempaan syyniin – Kuparille tulossa pelikieltoa?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Hallitusvalittelijat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä samoin kuin ay-valittelijat, jotka avaavat joka päivä ainakin yh... Lue lisää...
miksi aina haukutaan...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

24.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image