Kotimaa

OAJ:n Luukkainen: Haluan nähdä luvut ennen kiky-sopimuksen al­le­kir­joit­ta­mis­ta

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Arkistokuva. KUVA: Timo Marttila
Kotimaa 1.9.2016 21:52
Laura Myllymäki

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä kuulostaa hyvältä, jos hallitus sitoutuu kilpailukykysopimuksen neuvottelutuloksiin.

– Tällä hetkellä en pysty sanomaan, pitääkö se paikkansa, Luukkainen kommentoi Lännen Medialle.

Hänen mukaansa kunta-alan järjestöt haluaa nyt katsoa hallituksen esittämät luvut rauhassa.

– Sipilä myös kiisti tuossa, että mitään neuvotteluja ei olisi sivulla käyty, ja minä satun tietämään, että on käyty, Luukkainen sanoi.

– Niitä [neuvotteluja] tarvitaan tästä eteenkin päin, jotta asia varmistuu ja selkiytyy.

Tällä hetkellä Luukkaisen mukaan ei ole tiedossa mitään uutta, minkä perusteella voisi ottaa kantaa, onko kilpailukykysopimus kunta-alan osalta maanantaina allekirjoitettavissa.

– Eihän tämä nyt maanantaihin kaadu. Ensin katsotaan luvut, ja vasta sitten syntyy ratkaisu siitä, onko sopimus allekirjoitettavissa.

Luukkaisen mukaan keskusjärjestöjen sitoutuminen kikyyn ei tarkoita sitä, että kunta-ala olisi sitoutunut sopimukseen. Luukkainen haluaa nähdä, onko hallituksen esitys kustannusneutraali vuoden 2017 osalta, kuten kikyssä sovittiin.

– Jos näin ei ole, se tarkoittaa satojen ellei tuhansien työpaikkojen menetystä, hän sanoi.

– Siksi me hyväksyimme nämä lomarahojen leikkaukset, että työpaikat voidaan turvata. Se on se syy. Nyt me haluamme nähdä, että tämä tapahtuu.

Luukkainen tulkitsee Sipilän kommenttia kuntatalouden vahvistumisesta siten, että vahvistuminen jatkuisi hallituksen asettamalla kasvu-uralla vuoteen 2019 saakka.

– Se ei välttämättä auta ensi vuonna. Talouden vahvistuminen ilmenee kuntataloudessa kahden vuoden viiveellä, Luukkainen sanoi.

Perjantaina kunta-ala aikoo Luukkaisen mukaan tarkastella hallituksen kanssa kuntatalouteen kohdistuvia lukuja.

– En osaa ennakoida, onnistuuko se.



Pääministeri Sipilä kiisti hallituksen budjetti-infossa, että hallitus olisi riidellyt jonkin tahon kanssa kilpailukykysopimuksesta. Sipilän mukaan hallitus on sitoutunut siihen, mitä kilpailukykysopimuksessa on sovittu.

Sipilän mukaan kuntatalous vahvistuu kiky- ja budjettitoimilla ensi vuonna. Sipilän mukaan hallitus on sitoutunut seuraamaan kikyn vaikutuksia, ja myös korjaavia toimia on mahdollista tehdä.

Hallitus kertoi lähtevänsä 515 miljoonan euron veronkevennyksissä siitä, että kikyn kattavuus on 90 prosenttia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallituksella oli koko budjettiriihen ajan tiivis yhteys kunta-alaan.



Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen toi Twitterissä esiin torstaina iltapäivällä, että kuntatyönantajan eläkemaksuun esitetään 1,25 prosenttiyksikön alennusta vuonna 2017. Sen vaikutus olisi noin 260 miljoonaa euroa.

Kietäväinen totesi twiitissään, että eläkeuudistus ja kiky mahdollistavat eläkemaksun alennuksen.

Kietäväisen julkisuuteen tuoma esitys on Kevan oma esitys, eikä hän halunnut kommentoida, olisiko siitä ratkaisuksi hallituksen ja kunta-alan järjestöjen kiky-kiistaan.

Kunta-alan ja hallituksen välissä on ollut kiista 88 miljoonasta eurosta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

OAJ: n Luukkaiselta puuttuvat neuvottelutaidot, väärä mies neuvottelemaan asioista eikä ymmärrä talousasioista. Parempi olisi olla hiljaa. Akavalaisena ihan hävettää hänen tyhmyytensä. Korkeapalkkaiset akavalaiset pärjäävät tuloilla, vaikka joutuisivat jostain luopumaankin. Yleensäkin kuntatyöntekijöillä on vakaa työ. Ollaan siitä edes tyytyväisiä. Veronmaksajien varoilla meille palkka maksetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niitä lukuja on turha näyttää sellaisille, jotka niistä saattaisivat jotain ymmärtää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten voi olla tilanne että kikyllä piti saada säästöjä aikaan ja nyt ne jo ulosmitataan sitoutumalla kulutason vakiointiin? Ei mene minun kaaliin millään tapaa. Säästöjä pitäisi tulla päivästä yksi alkaen ja paljon!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä OAJ.Ei kannata hallitusta uskoa suoralta kädeltä.Ne on suovannu ja huovannu ihan tarpeeksi liian kans.Sopimisesta mustaa valkoiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinä ja hallitus saatte koko ajan sitä mitä tilaatte. Pulskat tytöt asuu ja muuttaa etelään. Suomi on Helsinki. Siel on valta muuttakaa ja rakennuttakaa se Suomen kusiaspesä ja äkkiä sekä käpertykää kuoriinne pohjoisen ihmiset. Te rasitteet ja loiset. Vain minä Helsingissä määrään ja päätän sinun elämästä. Älä soittele minä soitan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt täytyy sanoa, että toivottavasti osaa laskea. Koska päätellen OAJ:sta kaikki ei osaa, muuta kuin oman navan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös se ole vanha sanonta, joka pitää myös tänä päivänä paikkansa, kepu pettää aina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:51
Brittimatkustaja halusi pois Milanon koneesta Lontoossa koronaviruspelon vuoksi – Finnair lentää normaalisti Milanoon
18:35
Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa useita onnettomuuksia – pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen liikenteessä
18:11
Pohjankartanon remontissa pikkuetappi, nyt tehdään juhlasaliosan vesikatto
18:04
Taloussanomat: Perinteistä Lapin Kulta -kolmosolutta toimitetaan enää isoissa tankeissa ravintoloille ja sekin loppuu kevään aikana
18:01
Seitsemän ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa – EU ei ole vielä asettamassa matkustusrajoituksia
18:00
Paadarjärven rannalta Inarista kotoisin oleva Aili-Maarit Kurkkio löysi uudestaan lapsuutensa kielen – "Ihmeekseni huomasin, miten paljon tunteita äidinkielen mukana minussa heräsi" Tilaajille
18:00
Useita kymmeniä loukkaantui, kun auto ajoi päin paraatijoukkoa Saksassa
107
Entä jos Sauli Niinistö jatkaisi poikkeuslailla presidenttinä? Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn tulos yllättää asiantuntijan
53
Hengitystietulehduksia sairastavat potilaat ruuhkauttaneet akuuttivastaanotot ja päivystyksen Oulussa – liikkeellä influenssaa ja RS-virusta
52
Kerro meille: Missä on kuoppaisia ja huonoja teitä Oulun seudulla?
27
Oman uskonnon opetus takaa vähemmistölapselle oikeuden olla omanlaisensa lapsi Lukijalta
16
Henkilöauto lähti heittelehtimään ja osui kaiteeseen Pohjantiellä, loukkaantumisilta vältyttiin
12
Tuulivoimaloiden lupakäytäntöjä tarkasteltava – ajantasaisella lainsäädännöllä vältyttäisiin valitusprosesseilta, joilla kuntalaiset peräävät oikeuksiaan Lukijalta
8
Analyysi: Unionin budjetista ei päästä sopuun, koska EU-päättäjiä pelottaa populismi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

221 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Ikävä jos noin huonosti on tilsnne. Mutta turha on yleistää, sillä monella on kyllä kavereita ja ystäviä ympärillä. Mutt... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image