Kotimaa

Nyt Oulussakin pääsee Ukko-Pekan kyytiin – yli 70-vuotias höyryjuna täyttyi matkustajista tänä aamuna, katso video!

Ukko-Pekan salonkivaunu täyttyi tänä aamuna jo Oulun rautatieasemalla. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 12.6.2019 12:55 | Päivitetty 12.6.2019 13:31
Sonja Haapala

Höyryveturi Ukko-Pekka kulkee tänään ja huomenna ensimmäistä kertaa Oulun seudulla. Tänä aamuna veturi lähti Oulun rautatieasemalta ennen yhdeksää kohti Haaparantaa, josta se palaa takaisin Ouluun neljältä. Tämän jälkeen veturi liikennöi Oulun seudulla vielä tämän ja huomisen päivän ajan.

Vuonna 1948 valmistetun veturin huippunopeus on 110 kilometriä tunnissa, ja sen polttoaineena käytetään kivihiiltä. Matkustusvaunuja veturin perässä on neljä kappaletta, joista vanhimman runko on vuodelta 1898. Oulussa mukana olevissa vaunuissa on 282 istumapaikkaa, ja myös itse veturissa voi matkustaa. Junasta löytyy kahvila, ja liput ostetaan suoraan junasta.

Tämän päivän Oulu–Haaparanta välillä osa vaunuista oli täynnä jo Oulun rautatieasemalta lähdettäessä. Matkustajia löytyi vauvasta vaariin. Ukko-Pekan toimintaa pyöritetään talkoovoimin, ja junan henkilökunta tekee työtä harrastuksenaan.

Katso video junasta:

Suomen suurin höyryveturi Ukko-Pekka liikennöi parin päivän ajan Oulun seudulla. Kaleva matkusti junan kyydissä Oulusta Iihin.

Lisää junamatkan tunnelmista voit lukea myöhemmin tänään Kaleva.fi:stä ja huomenna Kalevan paperilehdestä.

Juttua korjattu 12.6. kello 14.29. Runko on vuodelta 1898 eikä 1989.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (34)

Canadan Torontossa käydessämme,jossa sielläkin kesän aikaan turisteja kuljetti höyryjuna pienen matkan-takaisin. Lapsetkin niin ihastuneita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin kaunis kiitos alan harrastajille kun jaksatte pitää kunnosssa ja käytössä upean osan Suomen rautateiden historiaa, tsemppiä ja turvallisia raidekilometrejä. Oli todella hieno ensimmäinen kokemus matkustaa Oulu- Haaparanta- Oulu vanhalla höyryjunakalustolla
ja iloisessa tunnelmassa, samalla se myös kruunasi synttäripäiväni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei. Niin tälläkin palstalla, kuin järkiään muillakin palstoilla keskustelu menee pöpelikköön. Olin junassa mukana ja totean, että hieno on. Ja mielluisa kokemus kerrassaan. On hyvä asia pitää museokalustoa kunnossa ja käyttää, niin ihmiset näkee historiaa. Siellä, veturissa siis, oli se varsinainen hiilinielukin. Äijä lappoi lapiolla hiiltä pesän nieluun. Jos Suomeen tulisi joku kriisi, niin ainut vehje millä saahaan tavaraa liikkeelle. Hyvä pojat hyvä.
T hanski

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

komea oli juna, tosin ihailtiin vain radan tuntumasta. toivottavasti liikennöisi näisä maisemisa useamminkii. -ja mite ois suupohjan rata? =)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarvitsen asiantuntija apua ,mikä on oikea nimitys sellaiselle suurelle maahantehdylle ympyräraiteelle jossa vetureita käänneltiin ja suunnattiin oikealle radalle. Kotikaupungissani oli sellainen, on se vieläkin ,vain ei enää käytössä. Veturitallin lähellä sijaitsi,jos ken tietää ,niin Kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mukava oli reissu Haaparannalle. Henkilökunta oli pukeutunut vanhaan malliin ja matkustajia oli Kemistä Haaparannalle suorastaan tungokseen asti. Hieno perinne, mikä näyttää kiinnostavan nykyajankin ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

liian halvat liput kun köuhät työntyy mukaan! lippuja voisi korottaa hyvin 100%

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Henkilökohtaisesti minua olisi kiinnostanut nimenomaan vaunut, niiden sisustus ja ikä, mutta eipä tullut paljon tietoa. Harmi kun en työkiireiltä pääse mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Törkeää ajaa kivihiilellä nykyaikana, taas saatiin pala jäätikköä sulamaan. Vaikka juna on joukkoliikenneväline, on tarpeeton matkustaminen aina tarpeetonta. Muutenkin saastuttava vanha romurauta kuuluu kierrätykseen, ei veronmaksajien kiskoille. Toivonkin viisaalta hallitukselta pikaisia toimenpiteitä tällaisen toiminnan täydelliseksi kieltämiseksi. On myös sairasta, että junia ja autonromuja museoidaan ja palvotaan kuin pyhää lehmää. Kuusakoskelle vaan romut ja nekin rahat kehitysapuun ja ilmastotalkoisiin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kivihiilellä se sähkö-auton latauvirta tehdään. Helsingin pormestari sanoi , että ei ole tietoakaan milloin kivihiilen käyttö energianlähteenä loppuu 😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juurinäin, tästä vapautuva hiilidioksidi on uusimpien tutkimuksien ja satelliittikuvien mukaan syypää saharan autiomaan reunaosien vihertymiselle! Meidän on saatava saharan vihertyminen kuriin, tai muuten meillä ei ole enää aavikoita!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, me vasemmistoliitossa ollaan aivan samaa mieltä.
Lisäksi kaikki mikä on mukavaa ja hauskaa on pantava verolle, ja ne verot suoraan meille niin ei olisi välikäsiä.
Kaikille se olisi halvempaa, eikö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno ja iso höyryhepo on tuo Ukko-Pekka, mutta tietääkö kukaan, onko Suomessa vielä
"numeroa isompaa" höyryveturia eli ns. Truumannia? (edes museoituna)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Trumanissa oli yksi iso vika. Höyrykattilan teräksessä oli epäpuhtautena fosforia. Fosfori tekee teräksen kylmähauraaksi. Eli kun kattilantarkastaja kolautti vasaralla Trumanin kylmää kylkeä, saattoi se haljeta. Sama vika kuin Titanicissa. Eli ei kannattaisi elvistellä jos tietoa puuttuu...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höyryveturi Ukko-Pekan kyydistä tykkäisivät mahdollisesti ulkomaiden turistit. Esim. Oulu-Kempele. Onko Kempeleessä taidenähtävyyksiä-käsintehtyjä muun muassa käsitöitä myytäviksi. Ja ihan rukilla villahahtuvista langaksi kehrääjiä. Monille ihmisille kehrääjät ensikertaa nähtävänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (34)

Uutisvirta

16:35
Helsingin poliisi siirsi poliitikkojen paritusjuttua penkoneen poliisin toiseen tehtävään – Rikoskomisariolta vietiin tehtävä talousrikosyksikön johdossa
16:19
Oululainen Marras-lyhytelokuva kahmi kansainvälisiä palkintoja – vuoteen 1288 sijoittuva elokuva julkaistaan syksyllä Kalevan verkkosivuilla
16:04
Poliisi pyytää havaintoja 15-vuotiaasta rovaniemeläistytöstä
15:55
Kuusamoon lähes 2 miljoonaa liikennejärjestelyihin ja rahaa työllisyyttä edistäviin hankkeisiin – pohjoispohjanmaalaiset hankkeet saivat ely-keskukselta yhteensä 11,9 miljoonaa
15:25
Club Teatria ja Hope ry järjestävät ilmaisen rock-tapahtuman – vapaaehtoisen pääsymaksun tuotot hyväntekeväisyyteen
15:10
Rautasilta suljetaan autoilta keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisenä yönä
14:58
Antti Häkkänen: On tervettä, että kokoomuksen puheenjohtajasta keskustellaan
90
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
82
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
47
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
38
Kiikelin Allas Sea Poolin hanke siirtyy vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”
34
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
28
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.
Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnissa kehittyy huomenna ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Paljon paremmalta tuntuu kuin edellisen kepulien kokkareiden kavalluskavalkaadin 'maanpetosvaltioneuvoston' aikana. Su... Lue lisää...
Sini-Valko Oikeistol...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image