Kotimaa

Nuorukainen valittanee hovioikeuteen

Kotimaa 15.4.2014 16:45
Susanna Kemppainen

17-vuotiaan nuorukaisen puolustus on tyytymätön käräjäoikeuden ratkaisuun.

Miehen puolustaja, asianajaja Meeri Palosaari kertoo, että hän on keskustellut tuomiosta sekä nuorukaisen vanhempien että tätä hoitavan lääkärin kanssa. Lääkäri on kertonut miehelle, mitä käräjäoikeus päätti.

Palosaari aikoo pikimmiten jutella myös suoraan päämiehensä kanssa. Asianajajan mukaan he harkitsevat valittavansa siitä hovioikeuteen.

”Pidän sitä todennäköisenä”.

Palosaaren mukaan he ovat edelleen sitä mieltä, ettei mies syyllistynyt vakaasti harkittuihin tehtyihin murhan yrityksiin. Heidän mielestään kyse oli törkeistä pahoinpitelyistä.

”Nimike (murha) on liian ankara”, Palosaari sanoo.

He ovat tyytymättömiä myös siihen, ettei miehen maksettavaksi määrättäviä vahingonkorvauksia soviteltu alaspäin heidän vaatimallaan tavalla.

”Päätös on väärä. Sovittelulle olisi ollut perusteet, mutta se on evätty täysin.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Voi olla vaikea sovitella yhtään mitään sellaisen ihmisen kanssa, joka on yritetty puukottaa kuoliaaksi. Jos nuorukainen sitä paitsi todettiin syyntakeettomaksi, ei hän voi sovitella yhtään mitään, koska hän ei ole henkisesti sellaisessa tilassa, että voisi neuvotella mistään.

Selvästikin asianajaja haluaa vain työllistää itseään, eikä hänen vaatimuksillaan ole mitään tekemistä rikoksen kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uhrien kärsimysten aliarviontia jos haetaan lievitystä, en ymmärrä kehnoa puolusasianajajaa, tässä asianajaja vain petaa älytöntä asianajokorvausta itsellen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

toivottavasti valittaa hoviin, ja hovi antaa ankaramman tuomion,
Olisivat tyytyväisiä tähän ratkaisuun, eikö edes sen pojan vanhemmat tajuu että kaverilla oli onnea että kukaan ei kuollut. Uskomatonta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä on sellainen kompa, että jos vain syytetty valittaa hoviin, hovi ei voi koventaa tuomiota. Vain siinä tapauksessa että myös tai ainoastaan syyttäjä hakee muutosta, niin hovi voi koventaa tuomoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

27.2.
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
27.2.
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
27.2.
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
27.2.
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
27.2.
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
27.2.
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
27.2.
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Juuri siksihän tässä hommassa ei pärjääkään kuin robotit, TRJ, Pannari ja Milady. Muiden on ihan turha yrittää koska täm... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image