Kotimaa

Niinistön vaalivoitto jäi vähälle huomiolle Yh­dys­val­lois­sa - Lennu-koira varasti show'n

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion bostoninterrieri Lennu kiinnosti New York Times -lehteä. KUVA: Eriika Ahopelto
Kotimaa 29.1.2018 10:22
Maria Annala

Yhdysvaltojen medioissa ei Suomen vaalivoitto liiemmin innostanut.

Boston, USA

Yhdysvalloissa presidentti Sauli Niinistön vaalivoittoa ei tuoreeltaan ihmeemmin kommentoitu.

Värikkäimmän amerikkalaiskommentin Suomen vaaleista julkaisi New York Times, joka otsikoi vaaleja ennakoivan juttunsa lauantaina .Suomen presidenttishow'n varastanutta koiraa kaivattiin tylsien vaalien aikana..

Jutussa kuvailtiin Niinistöä hienovaraiseksi toimijaksi, joka oli vaivihkaa työntymässä toiselle kaudelle.

Hänen Lennu-koiraansa sen sijaan kutsuttiin kerskailevaksi show-varastajaksi, jonka kuvaa jaettiin Twitterissä yli 50 000 kertaa, kun Niinistön omat tviitit saavat yleensä vain muutamia kymmeniä jakoja.

Useimmat suuret amerikkalaisviestimet kertoivat Suomen vaaleista julkaisemalla yhden tai useampia uutistoimisto AP:n Suomen-kirjeenvaihtajan jutuista. Niissä kerrottiin Niinistön saaneen valtaisan äänivyöryn ja kuvailtiin häntä suosituksi presidentiksi.

AP:n vaaleja ennakoineessa jutussa todettiin muun muassa, että suomalaismedia oli kutsunut Niinistön vastaehdokkaita seitsemäksi kääpiöksi.

New York Times kirjoitti Suomen vaaleista myös vaalipäivänä oman jutun sen sijaan, että olisi käyttänyt AP:n materiaalia.

Suomalaisasiantuntijoiden haastatteluihin nojaavassa jutussa pohdittiin muun muassa, ettei ehdokkaan homoseksuaalisuudessa ollut enää samanlaista uutuudenviehätystä kuin edellisissä presidentinvaaleissa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Eihän meillä Suomessakaan uutisoida kuin hyvin pienesti muiden vastaavankokoisten eurooppalaisten maiden presidentivaalit, puhumattakaan kauemmista. Minkä ihmeen takia Suomen presidentin uudelleenvalinta olisi USA:ssa uutinen, kun mikään ei siitä muutu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Naurusaaren kunnallisvaalitkin kiinnostavat maailmalla enemmän kuin suomen presidentin vaalit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No miksi pitäis kiinnostaa? Ja minkä takia? Suomessa ei vedetä mitään turhaa sirkusta niin kuin jenkeissä.
Kyllä sieltä onnittelut tulee kunhan ehtii. Meidän ei tarvitse olla maailman napoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siinä se taas nähdäänn! tämä mettäläiskansa ei ketään kiinnosta ulkomailla! Suomen herrat kuvittelee että heitä arvostetaan,,just joo ,koiraakin enemmän kuin suomen herroja:):)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

:):) koirakin mielenkiintoisempi kuin suomen nk,presidentti:)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

89
Vuokra-asunnot odottelevat asukkaita – "Oulussa on vuokralaisrintamalla hiljaisinta"
53
Esirippu laski, yksi aikakausi päättyi – alkaako Lipossa uuden rakentaminen lahjakkaiden juniorien varaan vai onko seuran taru lopussa?
51
Oulun tornitaloista ja muista korkeista rakennuksista tarkka selvitys - kaupunki aikoo perehtyä korkean rakentamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen
40
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
37
Ruotsin autotuhopoltoista epäilty otettu kiinni Turkin rajalla
33
Metsokankaan koulun erityisryhmien taksikyydeistä tuli iso harmi: Lapset myöhässä, vanhemmat kyydittäjinä – ongelmat jatkuivat tiistaiaamunakin
33
Oulun kaupunki hyväksyi Hailuodon pengertien suunnitelman

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Ja harvassa maassa hallitus saa jatkaa, kun yksi puolue hajoaa ja hallitukselle jää roimasti alle 50% kannatus. Tämä maa... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image