Kotimaa

Nas­ta­ren­kais­ta irtoava rauta voi selittää jakohihnojen rikkoutumista

KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 27.6.2015 13:22
Ville Koivuniemi

Raahen, Oulun ja Kemin alueilla autojen jakohihnojen syöpyminen ja ennenaikainen rikkoutuminen on ongelma, jonka syytä ei ole vieläkään selvitetty. Ongelman kimpussa jo vuosia painineella Lapin ammattikorkeakoulun yliopettaja Timo Kaupilla on uusi mahdollinen selitys ongelmalle.

– Rautaa näyttäisi löytyvän tiepölystä Raahe-Oulu-Tornio-välillä enemmän kuin Kempele-Oulu-Hämeenlinna-välillä, Kauppi kertoo.

Kauppi kuitenkin korostaa samaan hengenvetoon, että tutkimukset etenevät hitaasti, eikä hän voi sanoa ongelman syistä mitään varmaa.

–  Nastarenkaista se rauta varmastikin tulee. Ja voisi ajatella, että pohjoisemmassa käytetään enemmän ja pidempään nastarenkaita kuin etelässä. Se voisi selittää syytä sille, miksi ongelma esiintyy ainoastaan Raahe-Oulu-Tornio-välillä, Kauppi jatkaa.

Se tiedetään varmasti, että jakohihnat rispaantuvat Oulun seudulla, kun tiestä irtoava ruskea pöly pääsee kuluttamaan jakohihnaa pyörittäviä hammaspyöriä, jotka kuluessaan repivät jakohihnan ennenaikaisesti poikki. Jakohihnojen rikkoutumisen syyksi epäiltiin pitkään Oulun seudulla valtatien pinnoittamiseen käytettävää oktomursketta, joka oli peräisin

Tornion terästehtaalta. Ely-keskuksen tutkimukset kuitenkin osoittivat, että oktomurske ei ole syyllinen vaivaan.

Myös teiden suolausta ja leudon talven vaikutusta on epäilty, mutta ne eivät selitä, miksi jakohihnat rikkoutuvat Oulun, Raahen ja Kemin seuduilla, mutta eivät esimerkiksi eteläisemmässä Suomessa.

Lue lisää 27.06.2015 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (147)

Vaan onko kukaan miettiny rautapölyn ja staattisen sähkön yhteyttä, jossa metalli kerääntyy jakokoteloon ja hihnaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos nastarenkaat olisivat syyllisiä, ilmiö olisi maanlaajuinen. Helsingin seudulla liikennemäärä on todella suuri ja suurempi, kuin Oulu-Tornio-alueella.

Tärkein pointti nastarenkaissa on, että jos ne kielletään, alkaa kitkarenkaiden kiillottamilla jäisillä ja märillä jäisillä teillä kuolla ihmisiä. Nastarenkaat kuuluvat Suomen olosuhteisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos nastarenkaat olisivat syyllisiä, ilmiö olisi maanlaajuinen. Helsingin seudulla liikennemäärä on todella suuri ja suurempi, kuin Oulu-Tornio-alueella.

Koska etelässä käytetään kitkarenkaita.
Nastarenkaat kiellettävä.
Ensin kaupungin alueella kokonaan,
autot joissa nastarenkaat ei saa tulla taajama-alueelle.
Minulla on todettu keuhkoputkissa nastapölyn aiheyttamaa rautaa.
Kuljen paljon kävellen ja pyöräillen kaupungilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oho. Olisiko nastarenkaista irtoavalla raudalla jotakin tekemistä moottoritiellä sattuvien tuulilasien rikkoontumisenkin kanssa? Nimimerkillä "Kuusi halkeamaa talvessa"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kymmenestä pässistä yhdeksän ajaa urassa. Pankaapa merkille. Siitä urasta irtoaa tieainesta ja varmasti on yksi osatekijä tähän jakohihna ongelmaan. Miksi pitää ajaa urassa? Minä en aja koskaan, ellei jostakin syystä ole pakko käydä siellä urassa. Mihin me tarvitaan testivoittaja talvirenkaita? Sulassa urassa ajamiseenko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kymmenestä pässistä yhdeksän ajaa urassa. Pankaapa merkille. Siitä urasta irtoaa tieainesta ja varmasti on yksi osatekijä tähän jakohihna ongelmaan. Miksi pitää ajaa urassa? Minä en aja koskaan, ellei jostakin syystä ole pakko käydä siellä urassa. Mihin me tarvitaan testivoittaja talvirenkaita? Sulassa urassa ajamiseenko?

Taidat ajaa nastarenkailla?
Hyi sua,saastainen autoilija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kai valmistajan takuu sillä poistu, että myyjä varoittaa, ettei auto kestä normssleja paikallisia olosuhteita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten niin syy ei ole oktomurskassa? Perustelut? Kuka tutkii ja kuka hutkii ja miksi ja hutkiiko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko se vakiintunut tapa, että etsitään yhtä syyllistä? Eikö ole mahdollista, että syynä on yhteisvaikutus?

Kävinpä, jokin aika sitten, lääkärissä rankkojen vatsa/selkävaivojen takia. Vaikka kuinka kerroin vaivojen luonteesta niin lääkäri hyväksyi syyksi ainoastaan virtsatiekivet; viestitykseni suolistoperäisestä ongelmasta aiheutti lääkärissä ärtyneen kommentin: "Se on ihan eri vaiva" (eikä aiheuttanut toimenpiteitä). Todellisuudessa oli kyseessä sekä virtsatiekivet, että suolistotukos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On useampia syitä. 1. Täällä ajetaan paljon nastoilla 2. Alueella poliisi ei huolehdi turvaväleistä 3. Alueella paljon insinöörejä ja eläkeläisiä 4. Alueella paljon perusteetonta alinopeutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vw transporter 2011 edellisestä jakopää huollosta n. 40 000 km ja taas meni remmi! Edellinen remmi kesti n. 60 000 km ja muka huoltoväli 200 00 km!!!!! On kuulema käyty tehtaalta asti tutkimassa sekä myös vtt on tutkinut asiaa, mutteivät kerro syytä. :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jutun mukaan ilmasta löytyy rautapölyä, joka olisi syypää remmien hajoamisiin. Rautapölyä leviää varmasti masuuni hiekasta ympäriinsä, tosin nastat taitavat olla erikoisalumiinia ja nastan päässä oleva tappi kovametallia =/

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten Timo selität sen että hihnoista lähtee hampaat myös muualla maailmalla esim. Englannissa ja VW on kaikessa hiljaisuudessa muuttanut hammasrattaan "ilmeisesti materiaali koostumusta" tämä näkyy eri varaosanumerona. Toimivaa osaa kun ei taloudellisesti ole kannattavaa muuttaa. t . Jyrki

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä tarkoittaa että jos omassa autossa on hihna ja nastarenkaat
Niin yhdistelmä ei toimi,eli eturenkaan nastoista lentää metallipölyä
jakohihnan suojaan,ja jos on huono suojaus niin pöly menee hihnaan
ja hieroo hihnan pilalle ja hammasrattaat.
Omassa ei ole pölyä ollenkaan kun alla on kitkarenkaat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on tiedossa mistä johtuu, ei vain haluta sitä julkaista, turhaa höpinää ja ihmisten pomputtelua. ja korjaus keinotkin on tiedossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tornion terästehtaalta. Ely-keskuksen tutkimukset kuitenkin osoittivat, että oktomurske ei ole syyllinen vaivaan." Miten tämä osoitettiin ja vieläpä Tornion terästehtaalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä "tutkimukset" ei kyllä anna kaunista kuvaa suomalaisen koulutuksen tasosta. Ilmeisesti oppilaitoksia on liikaa, eikä pätevää väkeä riitä kaikkiin. Velkarahaa näyttää piisavan joka lähtöön. Ilmeisesti ongelma on niin marginaalinen, ettei auton valmistajan kannata suunnitella rakenteellisia muutoksia itse hihnaan tai muuttaa hammaspyörien materiaalia kestävämmäksi (kuluminen, korroosio). Vai esiintyykö enää koko ongelmaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (147)

Uutisvirta

4
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mielissään puoluetuen miljoonakorotuksista – Kysyimme puolueilta, miten lisäraha aiotaan käyttää
3
Vuokrasopimus päättyy: Areena Oulu voi joutua lopettamaan toimintansa nykymuodossa
3
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
1
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
1
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
1
Lippo voiton päässä karsinnoista
1
Ainakin 4 000 ihmistä on evakuoitu Gran Canarialla – laaja maastopalo roihuaa Tejedan vuoristokylän läheisyydessä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsi- ja pohjoisosassa etelätuuli on voimakasta aamusta alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Hoitajien palkkoja ei missään nimessä saa leikata niitä pitää nostaa 10% välittömästi.Kyllä sinäkin kateellinen aloittaj... Lue lisää...
TLC

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image