Kotimaa

Näkökulma: Sunnuntain 13+1 -päivä on julma – Vain harva selviää hillotolpalle eurovaaleissa

Eero Heinäluoma (sd.) jätti eduskunnan ja on nyt ehdolla EU-parlamenttiin. Heinäluoma ilmoitti alkuviikosta, että on käytettävissä myös komissaariehdokkaaksi.
Kotimaa 22.5.2019 7:00
Anita Simola

Sunnuntaina äänestetään Suomelle edustajat europarlamenttiin. Mitä tunnetumpi ehdokas on, sen todennäköisempää on läpimeno.

Taas tapaamme vaaliuurnilla. Kevään vaalisarja alkaa muistuttaa epäilyttävästi jenkkileffaa nimeltä Päiväni murmelina. Siinä tv-toimittaja herää kerta toisensa jälkeen samaan päivään ja tapahtumiin. Äänestäjäparasta voi tuntua samalta.

Tosin eurovaalit poikkeavat hurjasti eduskuntavaaleista. Äänestysprosentti on totutusti alhaisempi ja läpimenijöitä ei ole kuin 13. Mikäli brittien brexit toteutuu, nousee määrä 14 edustajaan.

Määrä ei ole suuri. Siksi eurovaaleja kuvaillaankin julmiksi. Ehdokas tekee ison työn kannattajajoukkonsa kanssa, käyttää aikaa ja rahaa, mutta lopputulos on useimmille pannukakku. Läpimeno jäi kauaksi.

Ehdokkaitakin on tosin vähemmän. Puolueet ovat voineet asettaa korkeintaan 20 ehdokasta.

Stubb oli viime vaalien äänirohmu

Nykyisistä edustajista valtaosa haluaa uusia valtakirjansa, Vain keskustan Anneli Jäätteenmäki sekä sdp:n Liisa Jaakonsaari jättävät parlamentin vapaaehtoisesti.

Kokoomuksen nykyedustajille Henna Virkkuselle, Sirpa Pietikäiselle sekä Petri Sarvamaalle monet povaavat läpimenoa, mutta yllätyksiäkin voi olla matkassa.

Kokoomus nimitti Alexander Stubbin ehdokkaaksi EU-vaaleihin vuonna 2014. Hän sai hulppeat lähes 150 000 ääntä ja oli vaalien ääniharava. Nyt iso kysymys on, kenelle Stubbin äänet jakaantuvat.

Puoluelähteistä arvioidaan, että näissä vaaleissa ei kukaan kokoomuksesta yllä yli 100 000 äänen.

Nyrkkisääntö niin kokoomuksessa kuin muissakin puolueissa tuntuu olevan, että mitä tunnetumpi ehdokas on, sen parempi on äänimäärä. Harva jaksaa tutustua täysin uuteen ehdokkaaseen varsinkin, kun eduskuntavaaleista on kulunut vasta reilu kuukausi.

Kokoomuksen listoilla istuvia parlamentaarikkoja hätyyttelevät Aura Salla, Kimmo Sasi ja Eija-Riitta Korhola. Kova nimi on myös Hans Adolf Ehrnrooth. Hänen uskotaan imuroivan erityisesti perinteisen vanhemman kokoomusväen ääniä.

Kakkossija mietityttää

Ehkä mielenkiintoisin kisa nähdään perussuomalaisissa. Äänikuningatar Laura Huhtasaari on itseoikeutettu ykkönen. Kakkossijaa onkin hankalampi veikata.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari oli äänikuningatar eduskuntavaaleissa. Veikkaus on, että hän on sitä myös eurovaaleissa.

Teuvo Hakkaraisella on kova kannatus, mutta niin voi olla myös Sebastian Tynkkysellä, jota etenkin nuoret äänestävät.

Muutoinkin nuorten asema on vaalissa tärkeä. Gallupien tausta-aineistoista selviää, että perussuomalaisten äänestysvarmuus on noussut, ja nuoret ovat innokkaita.

Ei pidä unohtaa istuvaa meppiä eli Pirkko Ruohonen-Lerneriä. Nämä neljä nimeä ovat puoluelähteiden mukaan vahvimmat. Listan tuntumassa on myös Olli Kotro, joka tekee näyttävää vaalikampanjaa.

Keskusta on kerännyt listoille tunnettuja poliitikkoja ykkösnimenään Mauri Pekkarinen. Hänestä veikataan suurimman äänipotin kerääjää. Toisaalta on kuulunut myös viestejä, että hänen tähtensä olisi himmenemässä ja ikääkin pidetään jo korkeana, vaikka kokemusta riittääkin.

Katainen puhkesi kukkaan

Soittokierros maakuntiin kuitenkin paljastaa, että Pekkarinen on vahvoilla samoin kuin istuvista parlamentaarikoista Elsi Katainen.

Keskustan Elsi Katainen on monen keskustalaisen mielestä puhjennut kukkaan Euroopassa. Puolueelle tärkeä alue- ja maatalouspolitiikka alkaa olla hallussa.

Monet ovat sitä mieltä, että Katainen on puhjennut kukkaan päästyään parlamenttiin.

– Elsi on parempi meppi kuin kansanedustaja. Parlamentissa hän on ottanut alue- ja maatalouspolitiikan omakseen. Se on hyvä asia, maakunnasta viestitetään.

Keskustan toinen istuva meppi Mirja Vehkaperä on niin ikään ehdolla samoin kuin terveysprofessori Pekka Puska.

Niinistö kärkeen

Vihreät lähtee vaaleihin täynnä toivoa. Kärkinimiä on runsaasti.

Puoluelähteiden mukaan suurimman äänipotin kerää Ville Niinistö.

– Siitä ei ole epäilystäkään, kerrotaan.

Vihreiden Ville Niinistö on puoluelähteiden mukaan varma läpimenijä ja suurten äänimäärien kerääjä. KUVA: Mauri Ratilainen

Niinistö on tunnettu ja hänellä on ennestään laajat seuraajajoukot sosiaalisessa mediassa. Niinistön nimeä hehkuttavat muistuttavat myös Alma Median kyselyistä, joissa Niinistö on se poliitikko, jolle kansa haluaisi antaa lisää valtaa.

Kakkonen on ennusteiden mukaan istuva parlamentaarikko Heidi Hautala.

Heinäluoma haluaa komissaariksi

Sdp:stä nykyinen edustaja Mia-Petra Kumpula-Natri haluaa pysyä parlamentissa.

Jaakonsaaren jaossa oleviin ääniin käy kiinni eduskunnan jättänyt Eero Heinäluoma.

Hän ehti jo alkuviikosta ilmoittaa, että on käytettävissä puolueen komissaariehdokkaaksi.

Jos puolue pääsee kolmannen mepin syrjään kiinni, listalta voi poimia puoluesihteeri Antton Rönnholmin ja demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven nimet.

Viimeksi mainittu tosin keräsi kyseenalaista julkisuutta, kun päivänvaloon tuli hänen rikoshistoriansa. Hänet on nuoruusvuosinaan tuomittu eläinsuojelurikoksesta lyötyään kissaa ja lisäksi hän on saanut tuomion törkeästä rattijuopumuksesta.

Vasemmistossa outo peli

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen meni eduskuntaan ja aikoo sinne viimeisimmän tiedon mukaan myös jäädä, vaikka tulisi valituksi Brysseliin. Listalla on myös kansanedustaja Hanna Sarkkinen, jonka lähtö Eurooppaa on sekin epäselvä, jos hän tulee valituksi. Onkin uumoiltu, että pari kerää vaaleissa ääniä Silvia Modigille, joka putosi eduskunnasta.

Vasemmistoliiton Silvia Modigin odotetaan saavan vetoapua eduskuntaan valituilta Merja Kyllöseltä ja Hanna Sarkkiselta.

Rkp:n Nils Torvalds tavoittelee jatkoa. Kristillisten johtotähtenä on Sari Essayah. Puolueesta on ehdolla myös Peter Östman. Kentältä arvioidaan, että hän voi kerätä kannatusta yli puoluerajojen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Toivottavasti kansalaiset äänestävät vain sellaisia ehdokkaita, jotka ovat näyttäneet käytännössä aktiivisuutensa osallistua ja vaikuttaa asioihin. Olemme jo nähneet aivan tarpeeksi eduskunnassa nuokkuvia vanhuskansanedustajia, mutta myös nuorempia, joiden tähtäimessä on ainoastaan omien tulojen kasvattaminen Eu-parlamentissa. Useimmat ehdokkaista antavat julkisuuteen pitkän litanian kielitaidoistaan, jotka käytännössä kutistuvat kuitenkin tankeroenglanniksi. Näytöt omasta käytännössä osoitetusta aktiivisuudesta, esiintymiskykyisyys, kielitaito ja hallinta Suomelle tärkeiden asioiden kokonaisuudesta ovat kulmakiviä EU-parlamenttiin äänestettäville edustajillemme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:15
Kaleva oikaisee
13:22
Kosovon parlamentti hajotettiin, uudet vaalit 45 päivän sisällä
13:22
RKP:n viesti budjettiriiheen: Koulutusrahoista ei saa tinkiä – Henrikssonin mukaan raharatkaisu on tehtävä heti syyskuussa
13:19
"Kaveriporukan videot näyttävät aika samoilta kuin ison viestintätoimiston tekemät" – OMVF:n tuomari Ville Pirinen kehuu musiikkivideoiden voivan Suomessa hyvin
13:14
Jo vähäinenkin liikunnan lisäys vähentää vanhusten kuolemantapauksia – intensiivinen liikunta vielä hyödyllisempää
13:09
Iissä alkaa kaksipäiväinen IlmastoAreena, jossa aiheesta puhutaan kansantajuisesti faktoilla – puhujina esimerkiksi professori Esko Valtaoja ja tubettaja Roni Back
12:57
Karhujahdin ikävä päätös Kannuksessa: Loukkaantunut karhu raateli metsästäjää, koirat hyökkäsivät pedon kimppuun
84
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
72
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
51
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
42
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
30
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
23
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana
19
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image