Kotimaa

Näkökulma: Sitra kutkuttaa Kataista sittenkin - yliasiamies vartioi satojen miljoonien eurojen tasetta

S niin kuin Sitra. Sinnehän entinen pääministerimme, Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen halajaa. Hakemus lähti liikkeelle sunnuntaina. Vielä lauantaina hän kertoi Lännen Mediassa, että mikä muu voisi sytyttää kuin politiikka. KUVA: Timo Marttila
Kotimaa 27.5.2019 16:04
Anita Simola

Entisten pääministereiden "turvasatamat" ovat vaihdelleet, kaikkein korkeimpia hillotolppia ei ole riittänyt kaikille

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) palaa perheineen Suomeen syksyllä ja viime ajat on spekuloitu aiheella, mitä hän aikoo tehdä jatkossa.

Nyt ei tarvitse arvailla. Katainen on hakenut Sitran yliasiamiehen tehtävään.

Vielä lauantaina hän ei avannut jatkoaikeitaan Lännen Median haastattelussa. Kataisen pesti komissiossa päättyy syksyllä.

Haastattelussa hän totesi, että hän on tehnyt politiikkaa 25 vuoden ajan.

– Tämän kauden jälkeen olen ajatellut tehdä aivan jotain muuta. Nyt mietin, mikä muu kuin politiikka voisi sytyttää.

Nyt tiedetään, että häntä sytyttää Sitra.

Ihan politiikan ulkopuolelle hän ei siirry, sillä Sitra eli Suomen itsenäisyyden juhlarahasto on julkisoikeudellinen eduskunnan valvoma rahasto, joka perustettiin Suomen Pankin yhteyteen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Uuden yliasiamiehen valinnan tekee Sitran hallintoneuvosto, joka muodostuu eduskunnan pankkivaltuuston jäsenistä.

Käytännössä valinnan tekee seuraava pankkivaltuusto, joka valitaan sen jälkeen, kun maahan on saatu uusi hallitus.

Sitra määrittelee itsensä tulevaisuuden taloksi, jonka tavoitteena on reilu ja kestävä tulevaisuus sekä hyvä elämä, jota eletään maapallon kantokyvyn rajoissa.

Sitraa on arvosteltu aika ajoin siitä, että se on tarjonnut entisille poliitikoille hyväpalkkaisia pestejä, eräänlaisia hillotolppia.

Sitraan on palkattu esimerkiksi entinen kansanedustaja Jouni Backman (sdp.) ja vihreiden Oras Tynkkynen.

Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) löysi itsensä Sitran yliasiamiehen pestistä. Hän toimi virassa ennen Mikko Kososta, joka kymmenen vuoden Sitra-vuosien jälkeen jää eläkkeelle.

Sitralla on huomattavat varat. Rahaston tulevaisuutta pohdittiin parlamentaarisessa työryhmässä päättyneellä vaalikaudella MattiVanhasen (kesk.) johdolla. Lopputulos oli, että Sitran noin 800 miljoonan euron taseesta ei rahoiteta jatkossakaan valtion budjettitalouden menoja.

Sitran varoista on välillä käyty eduskunnassa varsin railakasta keskustelua. Pitäisikö rahastosta herua varoja valtion investointimenoihin?

Suomessa entisten pääministereiden uudet kodit ovat poikkeuksetta synnyttäneet vilkasta keskustelua.

Parhaita hillotolppia ei ole monia, joten pääministerit ovat joutuneet tyytymään matalampiin tolppiin.

Pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen (sdp.) siirtyi eduskunnan puhemieheksi. Eduskunnan jätettyään hänet palkattiin vuodeksi venäläis-saksalaisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön konsultiksi.s

Vanhanen valitsi perheyritysten liiton toimitusjohtajuuden. Tosin hän teki näyttävän paluun takaisin politiikkaan.

Entinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) nimitettiin ensimmäisenä suomalaisena Pariisissa toimivan OECD:n apulaispääsihteeriksi. Nyttemmin hän on palannut takaisin Suomeen ja on Kaupan liiton toimitusjohtaja.

Anneli Jäätteenmäki (kesk.) aloitti pääministerinä keskustan vaalivoiton jälkeen, mutta joutui eroamaan. Jäätteenmäki pyrki europarlamenttiin ja on ollut siellä vuodesta 2004 lähtien. Nyt hän luopui parlamentaarikon pestistään vapaaehtoisesti.

Katainen itse jätti hommat kesken kotimaassa ja siirtyi Eurooppaan vuonna 2014. Tilalle tuli Alexander Stubb (kok.).

Hänet puolestaan syrjäytti Petteri Orpo (kok.) puheenjohtajan pallilta.

Stubb jatkoi aluksi eduskunnassa rivimiehenä, mutta ei aikaakaan, kun hänet nimitettiin Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi, joten aika hyvin ovat pullat uunissa entisillä pääministereillä.

Nyt jännätään, mitä tekee pääministerimme Juha Sipilä (kesk.). Hän on viestittänyt, ettei ole kiinnostunut ministerin salkusta, eikä eduskunnan puhemiehen tehtäväkään ole poikinut kommentteja.

Nähdäänkö hänet riviedustajana eduskunnassa?

Puheenjohtajuus merkittävän valiokunnan ruorissa voi olla yksi mahdollisuus. Mikäli Sipilä palkittaisiin puhemiehen roolilla, hän voisi muovata itselleen valtakunnan kakkosroolin niin sanottuna unilukkarina. Ykkösrooliahan vetää tasavallan presidentti SauliNiinistö.

MAINOS

Kommentoi

Eikö se Jyrki joskus nuorisokokoomuslaisena jotain koplausta/kuprua/puhallusta touhunnut. Sopiva Sitraan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katainen on velkaa Suomelle ja suomalaisille niin pitkän pennin, että joutaisi linnaan. Mutta nykyaika on sitä, että ketkuimmat käärivät rahat ja saavat päälle vielä kultaisia kädenpuristuksia. Elämme moraalitonta aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliittinen virkanimitys Sitraan kiinnostaa varmasti, sillä Sitran parhaiten palkatuista toimista maksetaan 20 000- 30 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi Sitra pyrkii aktiivisesti salaamaanhenkilöstönsä palkkatietojen julkistamista, vaikka niiden tulisi olla kaikkien tavoitettavasti. Tätä monet paikkaa sieltä havittelevista pitävät suorastaan lisäetuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:04
Kanadassa alkamassa juuri jännittävä äänestyspäivä: Justin Trudeau joutuu tiukoille parlamenttivaaleissa
13:00
Olli Rehn kirjoitti eurokriisin opetuksia viisi kesälomaansa Puulaveden rannalla: " Eurosta on tehtävä iskunkestävä ennen seuraavaa taantumaa"
13:00
Ouluun rakennettiin suurten kaupunkien pienimmät yksiöt – Oulu teki poikkeuksen myös uusien asuntojen asukkaiden ikärakenteessa
12:09
Stora Enso suunnittelee organisaatiomuutoksia Oulun tehtaan muuntamisen yhteydessä – Oulusta vähenee asiakaspalvelutehtäviä "merkittävällä tavalla"
11:53
Suomen suurimman petosvyyhdin WinCapitan korvauspäätökset annettaneen maaliskuussa – Korvauksia on haettu 29,7 miljoonan edestä
11:53
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus myönsi yritystukia 2,7 miljoonaan euron edestä – katso jutusta tukea saaneet yritykset
11:39
Hakesiilossa syttyi tulipalo Kajaanissa
203
Raksilan markettien tilalle rakennetaan asuintaloja – uusi kauppakeskus nousee pysäköintialueen paikalle
49
Eteläiset maakunnat himoitsevat Itä- ja Pohjois-Suomen EU-rahoja – Onko se moraalisestikaan kestävää, kysyy veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen
40
Oulussa on suurista kaupungeista maan alhaisin HPV-rokotekattavuus – myös alueen ympäristökuntien tilanne on huono
23
Avohakkuukielto on liian ehdoton, väittää Metsäteollisuus – kansalaisaloite menossa eduskuntaan tiistaina
16
"Tämä ei ole vihreä aalto, vaan tsunami" – Vihreät nousi vaalivoittajaksi Sveitsissä
15
Poliisi perustelee toimia Turkki-mielenosoituksessa sillä, että aiemmin rikottiin lähetystön ikkunat – Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä
13
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamulla ja aamupäivällä Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Maataloustuet.

101 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Rikkaan ajatuksia

Se, että joku toinen osaa ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Suunnitella talouttaan, säästää ja sijoittaa ei todella... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.10.

Fingerpori

21.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image