Kotimaa

Näkökulma: Poliitikot sysäsivät Isis-lapsiongelman virkamiehille – hiljainen hyväksyntä ei riitä selkänojaksi

Levottomuudet Syyriassa ovat jatkuneet, vaikka Isisin vaikutusvalta on merkittävästi vähentynyt. Marraskuun alussa räjähtäneet autopommit nostattivat savupatsaan Damaskoksessa.
Kotimaa 11.12.2019 18:03
Jussi Orell

Isis-lasten asian hoitamiseen ei vaadita poliittista päätöstä, mutta sellainen toisi selkänojaa "likaisen" työn tekijöille. Poliitikot karttavat päätöksen tekemistä, koska lasten kotiuttaminen ilman näiden vanhempia on vaikeaa eikä radikalisoitujen äitien tuominen Suomeen ole omiaan lisäämään puolueen kannatusta. Ulkoministeriö yritti keskiviikkona selkeyttää Isis-lasten ympärillä vellovaa epätietoisuutta, mutta vastauksia ei juuri saatu, kirjoittaa Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.

Al-Holin leirillä olevien suomalaisten "Isis-perheiden" kotiuttaminen lienee vain ajan kysymys. Eronneelle hallitukselle ei voi antaa erityisen korkeaa arvosanaa siitä, miten se julkisuudessa tuki asian kanssa painivia ulkoministeriön virkamiehiä ja näiden esimiestä, ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.). Selkeä linjaus puuttui.

Vasta nimitettyä hallitusta ei vielä kannata arvostella, mutta varsinkin pääministeri Sanna Marinilta (sd.) olisi lupa odottaa selkeää ulostuloa.

KUVA: Joel Maisalmi

Laki ja kansainväliset sopimukset lasten oikeuksista velvoittavat viranomaiset auttamaan suomalaislapset pois hengenvaarasta. Siihen ei tarvita poliittista päätöstä. Virkamiesten on toimittava virkavastuulla riippumatta siitä, onko kulloisestakin asiasta erikseen tehty hallitustasoinen linjaus. Karkeasti yksinkertaistaen: poliisikaan ei pyydä erikseen hallitukselta lupaa rikosten selvittämiseen.

Vaikka al-Holin lasten kohtalon ratkaisemiseen ei juridisesti tarvita poliittista päätöstä, toisi selkeä linjaus selkänojaa virkamiehille ja toimintavoistaan rajua kritiikkiä saaneelle Haavistolle. Päätösten tekemisen sijaan edellinen hallitus piiloutui sen taakse, että toimintalinjaa on käsitelty niin sanotuissa iltakouluissa. Niissä ei kuitenkaan tehdä virallisia päätöksiä.

Kulisseissa on epäilemättä harjoitettu vilkasta koordinaatiota, mutta ulospäin tilanne on näyttänyt vastuun siirtelyltä.

Ulkoministeriön toimintalinjan pohjana on oikeuskansleri Tuomas Pöystin lokakuinen ratkaisu, jossa Pöysti pitää oikeudellisesti perusteltuna ainakin lasten auttamista Suomeen. Keinot hän jättää ministeriön harkittaviksi.

Varsinaisen toimenpideohjeen antamista ei voi vastuuttaa oikeuskanslerille, jonka päätyönä on ratkaista valtioneuvoston valvontaa koskevia asioita kantelujen pohjalta.

Pragmaattisesti ajateltuna poliittisen linjauksen puuttuminen ei ole ihme. Ajatus siitä, että al-Holista kotiutettaisiin ainoastaan lapset, voi olla epärealistinen, koska leiriä hallinnoivat kurdit ovat kieltäytyneet luovuttamasta lapsia ilman vanhempia eikä suomalaisilla viranomaisilla ole toimivaltaa huostaanottoihin toisessa maassa.

Ajatus myös radikalisoituneiden äitien avustamisesta Suomeen on poliittisesti tulenarka. Asiasta on sen vuoksi helpompi pysytellä hiljaa ja toivoa, että joku jossain hoitaa homman mahdollisimman vähin äänin.

jussi.orell@lannenmedia.fi

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Keskusta on kannatuspaniikistaan johtuen pian siinä jamassa, että jättävät leikin kesken. Taitaa tulevana keväänä jo olla vaalit tulossa. Valmistautukaa menemään uurnille, tiedätte kyllä, että mikäli muutosta halutaan pitää äänestää erilailla kuin ennen. Persuilla on lääkkeet näihin vaivoihin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehtävä, jollaiseen ei aikaisemmin ole voitu varautua, ja jonka jokainen ratkaisu voidaan osoittaa vääräksi. Opposition oksennukset ovat asia erikseen, nehän tähtäävät hallituksen hajottamiseen.
Palkkaisitko sinä maksamillasi veroilla kansakoulun vajavasti käyneen persun päättämään maksamiesi veroeurojen käytöstä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persuilla on tohtoreita ja juristeja ihan riittävästi laittamaan maan asiat kuntoon. Nykyinen huulipunahallitus sen sijaan tulee pian kaatumaan omaan mahdottomuuteensa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ihmetyttää pääministeri Sanna Marinin lausunto,
jonka mukaan Pekka Haaviston toimilla al-Hol-asiassa on hallituksen
”hiljainen hyväksyntä”. Sillä tavalla Marin yrittää välttää vastuuta.
Haavisto puolestaan yritti painostaa ulkoministeriön konsulipäällikkö
Pasi Tuomista tekemään likaisen työn, mutta Tuominen ei suostunut
laittomiin tekoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuntuu kyllä, että kansaa vedätetään oikein kunnolla.
Taitaa äänestysprosentti tällaisilla puuhilla laskea entisestään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
29
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
21
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image