Kotimaa

Näin taksiuudistus vaikutti: Hinnat nousivat ja asiakkaiden tur­val­li­suu­den tunne heikentyi – ministeri lupaa puuttua epäkohtiin

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuluttajan on pystyttävä tunnistamaan, minkä taksiyhtiön auton kyydin he milloinkin ottavat ja minne mahdolliset valitukset osoitetaan. KUVA: Silja Viitala
Kotimaa 21.1.2020 11:15
Aki Taponen

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) pitää tavoitteena, että taksiuudistuksen "korjaussarja" tulisi voimaan ensi vuoden alussa.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) aloittaa helmikuussa lainsäädäntöhankkeen, jolla taksiuudistuksen epäkohtia korjataan. Tavoitteena on, että uudistuksen "korjaussarja" tulisi voimaan ensi vuoden alusta.

Taksisääntelyn uudistus on herättänyt paljon arvostelua. Sen takia Sanna Marin (sd.) liikenneministerinä toimiessaan tilasi kolmelta taholta selvitykset tilanteen korjaamiseksi. Selvitykset ovat nyt valmistuneet.

Liikenne- ja viestintäministeriö kiinnitti huomiota taksipalvelujen hintojen nousuun ja siihen, että asiakkaat kokevat olonsa entistä turvattomammaksi. Hinnat ovat nousseet paljon etenkin Uudellamaalla.

Lisäksi taksien saatavuus on heikentynyt varsinkin pienillä paikkakunnilla. Taksien saatavuuteen ollaan sitä tyytymättömämpiä, mitä pienemmästä kunnasta on kyse.

Mittaripakosta ristivetoa

Verohallinto pitää viranomaisvalvonnan kannalta välttämättömänä, että takseissa on taksamittarit tai jotkut muut sovellukset, joilla hintoja voidaan seurata. Näin on siitä huolimatta, että harmaan talouden lisääntymisestä ei ole näyttöä.

Taksamittaripakko voisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston mielestä kuitenkin vähentää olennaisesti kilpailua lisäämällä taksiautoilijoiden kustannuksia. Se vaikeuttaisi alalle tuloa ja vähentäisi kiinnostusta sivutoimiseen taksiyrittäjyyteen.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kiinnittää huomiota Kela-kyydityksien sekä sote- ja koulutaksien kilpailutuksien ongelmiin. Niistä myös sosiaali- ja terveysministeriö on lähiaikoina tekemässä parannusehdotuksia.

Nyt valmistunut selvitystyö perustuu hallitusohjelmaan, jossa korostetaan muun muassa taksiliikenteen turvallisuuteen, harmaan talouden torjuntaan, hinnoittelun läpinäkyvyyteen sekä palvelujen saatavuuteen liittyviä näkökohtia.

Taksisääntelyn uudistukset olivat osa liikennemarkkinoita koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta. Uusi liikennepalvelulaki tuli pääosin voimaan heinäkuun alussa 2018.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (37)

Otin taksin Oulunsalon lentokentältä ja annoin osoitteeksi rautatieaseman Oulussa, kuski ei osannut ajaa sinne ilman navigaattoria ja neuvoin itse loppumatkasta mihin ajetaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa on pitänyt olla varovainen taksien kanssa vuosien ajan. On useita taksiyrittäjiä ilman pankkikortin lukulaitetta, ei ole voinut maksaa käteisellä, henkilöllisyyden esittämispakko paperilaskutusta varten.
Kävelen mieluummin kuin otan taksin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki tämän taksikohun, eli farssin kunnia kuuluu Sipilälle ja pääarkkitehti Bernerille! Heille suurkiitokset! Mutta he ovatkin Keskustapuoluelaisia, eli porvaripuolueen jäseniä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän taksikaan ole "hyvätekeväisyys" järjestön tapainen,niinkuin ei muutkaan pienyritys toiminnot Suomessa.Kaikki kustanukset vaan pakkaavat kohoavan koko ajan,ja se rasittaa pienyrittäjien toimintoja.Kuitenkin tämä malline a¨la berneri meni metsään melko totaalisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä Berner juuri muuta aikaansaanut kuin sutta ja sekundaa. Paljon on työtä ja kustannuksia tullut jälkeenpäin korjailla tekosiaan. Eipä Sipilällä riittänyt kanttia rtai ymmärrystä pikimmiten erottaa tämä SUHMUROIJA.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turvallisuuden tunne todellakin väheni, kun taksi vei minut vääräänosoitteeseen ja jätti sinne. Toki olin vähän humassa, mutta kuitenkin. Meni vähän aikaa,että osasin kotia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ELI kaikki tavoitteet epäonnistuivat. Piti nimenomaan kilpailu tuoda hintoihin alennusta ja yrittäjyydelle enemmän mahdollisuuksia. Miten kävi? Hinnat nousivat ja nyt on perustettu isoja yrityksiä, jotka kuorivat bisneksen pienemmiltä. Mikä pahinta, turvallisuuden tunne, joka Suomessa on ollut todella korkealla tasolla verrattuna moneen muuhun maahan on järkkynyt ja menetetty.

Johtopäätös: Ei kapitalismi sovi joka paikkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljon hyvääkin uudessa taxilaissa on,kunhan kaikki osapuolet sitä oppivat hyödyntämään.Nyt ei osaa asiakkaat hyödyntää sitä,että hinta ei ole apteekin hinta.Ja yrittäjistä seuloontuu ajan kanssa huijarit ja suharit pois.
Pieniä valuvikoja pitää korjata,kuten päivystys pienille paikkakunnille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole viat pieniä ainakaan täällä Etelä - Suomessa, ei vieläkään palvelut pelaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taksien huutokaupat kuuluu maailmalle, ei Suomeen. Ennen oli varmaa, että taksilla ajaminen on kallista. Nykyään on varmaa, että se voi olla vielä kalliimpaa.

Kuluttaja ei voittanut tässä mitään. Ainoa valopilkku on Uber ja Bolt. Tiedät jo kyytiin astuessa mitä kyyti maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi kun esim. Boltkin ilmoitti lopettavansa toimintansa Suomessa, syyksi ilmoitti liian vaikean alalle pääsyn tässä Euroopan liberaaleimmassa taksi-alaa koskevassa lain säädännössä. (netissä pitäisi yksi lomake saada täytettyä, ja lupa kolahtaa postiin)

Oikea syy lienee kuitenkin se että jopa veroviranomaiset ovat heittäytyneet niin hankaliksi, että yhtiön pitäisi ilmoittaa välityksessään olevat yrittäjät ja jopa rahaliikenteensä näille yrityksessä toimiville, sama lieneen syy että tätäkään kuuluisaa käsilla puhuvaa Uuberin Skandinaavian maajohtajaa ei enää ole julkisuuteen saatu kommentoimaan toimi-alansa näkymiä.

Hienoja etujahan nämäkin mainitut yritykset ovat saaneet tässä Sipilä/Berner paratiisissa aikansa nauttia, mutta samalle viivalle joutuminen alalla jo toimivien kanssa osoittautuikin jostain syystä ylivoimaiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaiset eivät ole vieläkään oppineet kilpailuttamaan takseja. Taksitolpalta otetaan esimmäinen taksi tai soitetaan tuttuun numeroon. Hinnat laskevat vain jos kuluttajat kilpailuttavat palveluitaan. Nykyään taksin voi saada jo aika edullisesti jos vähän vertailee!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laiskuus maksaa tässäkin asiassa. Toivottavasti apteekitkin vapautettaisiin kilpailulle niin saataisiin yhtä halvat lääkkeet kuin Ruotsissa on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kaipaa luotettavaa ja turvallista palvelua niin soittaa siihen samaan tuttuun numeroon (eli käyttää sen turvallisen firman appia).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taksiuudistus olikin "korjaussarja"-tasoa, käyttö edellyttää mekaanikon tuntemusta ja huolellisuutta. Yksi puuttuva osanen tekee koko paletista toimimattoman.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Huvittavinta" tapaus Bernerissä on. Ennen vuonna 2015 käytyjä vaaleja Kokoomuus ja Keskusta kilpailivat kumpi saa Bernerin ehdokkaakseen. Keskusta "voitti" kilpailun, tunnetuin seurauksin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olikohan siinä kysymyksessä Kokoomus -desantti Kepu joukoissa, ja tulostahan tuli, Kepu miltei hävisi poliittiselta kartalta ja kokoomus säilyi "prosenteissa", mutta sillä voitollaan ei päässyt kuin oppositioon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (37)

Uutisvirta

6:36
Oululaisen lähiöpubin omistajat harjoittivat alkoholin ohimyyntiä eivätkä merkinneet omia juomia kirjanpitoon – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
6:00
Kysyimme Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistysten uusilta puheenjohtajilta, miten he aikovat toimia luottamustoimessaan Kaupallinen yhteistyö
6:00
Karjasillan asemakaavamuutosta vauhditettava – tilanne on kohtuuton alueella asuville ja sinne kodin haluaville Lukijalta
6:00
Talvilomaksi lumen keskelle? Useassa hiihtokeskuksessa on vielä tilaa, mutta kannattaa olla nopea Tilaajille
24.2.
Janne Kuokkanen joutui kauppatavaraksi – Oulunsalon kasvatti vaihtaa maisemaa päittäin Sami Vatasen kanssa
24.2.
Valtuustoaloite: Yksityisteiden aurausurakoinnit yhtenäisempään kilpailutukseen
24.2.
Tshernobyl näkyy yhä Perämeren pohjassa: raskasmetallien pitoisuudet ovat laskeneet jo montakymmentä vuotta – "Jotakin ollaan merialueilla tehty oikein" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

210 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lentoaseman vastuu koronaviruksen tarttumisessa

tuo korona virus hysteria ampuu yli ja kovasti enemmän tappaa normaali infulenssa kausi ihmisiä.pitäs kävellä suojain s... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image