Kotimaa

Myllytullin puukottaja jäi vaille rangaistusta

Vuonna 1997 syntynyt mies puukotti neljää henkilöä Myllytullin ammattiopiston tiloissa lokakuussa. KUVA: Venla Tornberg
Kotimaa 15.4.2014 14:21 | Päivitetty 15.4.2014 14:47
Susanna Kemppainen

Oulun käräjäoikeus on jättänyt Myllytullin puukotuksiin syyllistyneen nuoren miehen tuomitsematta rangaistukseen.

Käräjäoikeus on katsonut, että 17-vuotias mies on syyllinen neljään syyntakeettomaan nuorena henkilönä tehtyyn murhan yritykseen.

Tuomioistuimen mukaan mies on tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa. Häntä hoidetaan Niuvanniemen psykiatrisessa sairaalassa Kuopiossa.

Käräjäoikeus on päättänyt, ettei miestä pidä enää pitää vangittuna. Hänen myöhemmästä hoidostaan päättävät terveydenhoitoviranomaiset.

”Tavoitteli suurta uhrimäärää”

Mies puukotti neljää ihmistä Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksikössä viime lokakuussa. Käräjäoikeuden mukaan henkirikosten yritykset tehtiin vakaasti harkiten, minkä lisäksi ne olivat erityisen raa’alla tavalla tehtyjä.

”Teko-olosuhteista päätellen hän on tavoitellut mahdollisimman suurta uhrimäärää ja uhreja olisi voinut olla enemmänkin, jollei todistaja olisi keskeyttänyt hänen toimintaansa ruokalassa”, oikeus toteaa.

Se on määrännyt, että miehen pitää maksaa uhreilleen erilaisia korvauksia yhteensä yli 53 000 euron edestä. Lisäksi hän joutuu maksamaan heidän oikeudenkäyntikulujaan.

Tuomittu oli vaatinut, että mahdollisia korvaussummia soviteltaisiin alaspäin jos hänet määrättäisiin maksamaan niitä. Oikeus ei suostunut tähän.

”Teot ovat olleet tahallisia ja tarkoituksellisia. Hänen on katsottu ymmärtäneen tekonsa oikeudellismoraalisen luonteen ja että uhrit voivat kuolla puukoniskuihin. Teot on tehty suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti. Hän on ollut alaikäinen, mutta jo 16-vuotta täyttänyt. Asianomistajat (uhrit) eivät ole antaneet minkäänlaista aihetta teoille”, oikeus perusteli päätöstään.

Se toteaa, että myös psyykkisesti sairas henkilö on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, jos se on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksesta.

”Kyky säädellä käyttäytymistä ratkaisevasti alentunut”

Miehelle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli puukotukset tehdessään syyntakeeton. Käräjäoikeus ei nähnyt syytä arvioida hänen mielentilaansa toisin vaan päätti jättää hänet rikoslain nojalla tuomitsematta rangaistukseen.

”Hän on nähnyt puukottamisen ainoana vaihtoehtona. Tämä on johtunut mitä todennäköisemmin hänen sairaudestaan.

Näin ollen on katsottava, että hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään tekojen hetkellä on ollut vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi ratkaisevasti alentunut”, se toteaa.

Miehen rikoksissa käyttämät Marttiini-veitsi, Mora-puukko, Laser-veitsi, reppu ja kommandopipo tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Sairastaessani masennusta sain hädin tuskin pidettyä kulissit yllä ja siihen kuluikin kaikki energia. Eli teeskentelyyn ja aina heti kun pystyin, piiloutumiseen. Se tuntui samalta kuin kärsiä uupumuksesta pelosta ja jostain fyysisemmästä tarpeesta joka muistutti janoa tuskaltaan, paitsi että kaikki mitä halusin oli päästä pois.
Kahdeksan tuntia koulua luokassa johon kuuluu lähes kolmekymmentä muuta oppilasta mielipiteineen ja vahtaavine silmineen, oli välillä liikaa. Käytin kaiken mitä vain enää henkisesti lähti, siihen että selvisin tilanteesta ja sain kaiken aikaa "puhuttua järkeä" itselleni. Tietä ulos ei ollut, vaikka ilman tilanteen myötä yhä pahemmaksi kehittynyttä ihmiskauhua olisin ehkä selvinnyt opinnoissa hitaasti eteenpäin.
Yritin kaikkeni, vapaa-aikaa ei ollut koska päivän jälkeen työt olivat tekemättä. Koskaan ei voinut unohtaa pelkoa häpeää ja tekemättömiä töitä. Pääsin vähän etenpäin, sen verran etten herättänyt huomiota. En halunnut että kimppuuni isketään poissaolojen takia, tuntui etten kestäisi sitä. En vieläkään käsitä miten pääni pysyi yhtenä kappaleena, ja ihan kokonaan se ei pysynytkään. Saan varmaan kiittää kotona pienestä pitäen järjestelmällisesti opetettua toisten ihmisten arvostusta siitä, etten kääntänyt pahaa oloa ketään muuta vastaan.
Sain fyysisiä oireita, päänsärky oli jokapäiväistä, vatsa toimi huonosti, oksetti ilman syytä, silmät haritti enkä koulun jälkeenkään pystynyt tarkentamaan katsetta mihinkään edes ruokakaupassa, ja luokassa lähinnä tuijotin tyhjää tilaa joko koneen ruudulla tai paperissa yrittäen kestää etenkin toisten ihmisten läsnäolon mahdollisimman vähällä huomiolla koska se ahdisti.
Lopulta menin koulupsykologille kun tiesin että muuten tulen pettämään kaikki ihmiset joista välitän, mutta hän huolehtikin ainoastaan puolesta koulun oppilaista. Sain puolen tunnin jutteluavun joka auttoi häätämään enimmän kauhun hetkeksi, mutta minua hävetti koska olin väärässä paikassa ja minulle oli tehty selväksi että apua en tule muualta saamaan kuin oppilashuollon terveydenhoitajalta.
Kuukausien kuluttua pääsin uudestaan yli kynnyksestä pyytää apua, mutta terveydenhoitajalla ei ollut minulle aikoja. Luovutin. Jäljet näkyvät elämässäni vieläkin eivätkä stressin ja paineensietokykyni tule olemaan lähellä normaalia pitkään aikaan. Lisäksi vieläkin on hetkiä joina kauhu, häpeä ja paha olo palaavat ja lamauttavat päiväkausiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä viipyy Räsäsen kommentti tapaukseen liittyen? Eikö hän aikonut tutkia tapausta perinpohjaisesti?
Nyt kun virhe on tapahtunut viranomaisilla ja hoitavalla lääkärillä - joka ei osannut tehdä oikeaa diagnoosia ajoissa - niin ei uskalleta sanoa yhtään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa toimintaa Oulun kaupunki. Ajakaa vielä enemmän niitä säästöjä mielenterveyspalveluissa niin saadaan lisää tämän kaltaisia tapahtumia aikaiseksi. Varsinkin nuorille suunnatussa ehkäisevässä mielenterveystyössä, kuten olette kaikessa hiljaisuudessa tähänkin asti tehneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun mielenterveystyö on todella ala-arvoista tänä päivänä. Tämäkin varmasti oltaisiin voitu estää jos apua olisi saanut riittävän ajoissa. Mielenterveyspuolella kukaan ei ota vastuuta sairaan ihmisen hoidosta. Kovat on ajat omaisilla että saa sairaalle apua. Jos sama homma jatkuu, niin ihan varmasti tämä teko ei jää ainoaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

johan oli aineellisesti tuntuva, välitön rangaistus koska rikoksissa käyttämät Marttiini-veitsi, Mora-puukko, Laser-veitsi, reppu ja kommandopipo tuomittiin valtiolle menetetyksi. Ja korvaukset maksaa taloudellisesti vaikeuksissa oleva valtio: Siis me veronmaksajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parempi näin. Nyt pysyy käytännössä koko loppuikänsä lukkojen takana. Oikeudessa tuomittuna olisi ollut takaisin kadulla käytännössä muutaman vuoden kuluttua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun jonkun henkilön terveydessä on ongelmia, silloin hän tarvitsee hoitoa, on se siten fyysistä tai psyykkistä tai psykosomaattista, ei silloin kenenkään ulkopuolisen tarvitse päivitellä mitä se maksaa, käytetään yhteiskunnan ja oulun kaupungin rahoja paljon turhempaankin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuten esimerkiksi vuosisadan typeryyden eli halavatun ison kuopan kaivamiseen keskustaan maan alle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun lukee uutisia niin vääjäämättä ihmettelee, onko Ouöusta tullut pahoinvoinnin maakunnallinen keskus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niihän käy, että valtio maksaa 53000 e korvaukasen ja hoidon kauan kestää sitten. ja eläkkeelle sitten, kun hoito päättyy. ei niitä kaupunki maksa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli käräjäoikeuden tuomio tarkoittaa sitä että Oulun kaupungi maksaa kaikki ne vuodet jotka hän on hoidossa.
Arviolta 150 - 200 000€ per vuosi. No onhan Oululla rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hatustako tempaisit kustannusarvion? Olisiko parempi jos jätettäisiin hoitamatta? Käykö kateeksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pistää miettimään mitä kaupungille olisi maksanut se että tekijä olisi saanut apua/hoitoa ajoissa mielenterveysongelmiinsa. Satsataanko nykypäivänä mihinkään ennaltaehkäisevästi? Eikö se toisi pitkässä juoksussa todellisia säästöjä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei maksa vaan valtio maksaa. Valtio siis maksaa hoitorahat ja oikeastaan tuon rangaistuksenkin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:29
Tällaisia ovat Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun ehdotukset
15:25
Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun työt valmistuivat
14:34
Kuumalle liedelle jäänyt muoviastia aiheutti palohälytyksen Limingassa
13:59
Postin työntekijät osoittivat mieltään Postin pääkonttorilla Helsingissä – "Emme hyväksy, että meitä kohdellaan kuin orjia Suomessa"
13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Oulun Vasankankaalla – ensihoito vei yhden henkilön tarkistettavaksi
101
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
79
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
45
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
39
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
37
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
23
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image