Kotimaa

MV-oi­keus­is­tun­to: Kun­nian­louk­kauk­sen uhri kertoi sadoista häi­rin­tä­vies­teis­tä – "Ei tullut viestejä, että olet toiminut väärin, vaan että olet lihava huora"

Helsingin hovioikeus on varannut tapauksen käsittelyyn tulevien kolmen viikon aikana kahdeksan varsinaista istuntopäivää ja kaksi varapäivää.
Kotimaa 14.10.2019 16:41
Petteri Lindholm

Käräjätuomioistaan valittaneet Ilja Janitskin ja Johan Bäckman eivät saapuneet maanantaina hovioikeuteen. Vainoamista ja kunnianloukkauksia koskevan osuuden pääasiallinen asianomistaja, Ylen toimittaja Jessikka Aro vaatii korotusta kärsimyskorvauksiin.

MV-julkaisun perustajan Ilja Janitskinin ja "kohudosentti" Johan Bäckmanin valitusten käsittely alkoi tänään Helsingin hovioikeudessa.

Pääsyytetty Janitskin on valittanut hovioikeuteen 14:stä eli kaikista muista paitsi kahdesta käräjätuomion tuoneesta syytekohdasta. Hän vaatii tuomioiden hylkäämistä ja korvausvaatimusten alentamista syyksilukemisesta riippumatta.

Käräjäoikeus katsoi hänen syyllistyneen esimerkiksi törkeisiin kunnianloukkauksiin ja kiihottamisiin kansanryhmää vastaan, mistä rangaistuksena oli vuoden ja 10 kuukauden ehdoton vankeus.

Venäjä-yhteyksistään tunnettu Bäckman tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeuteen vainoamisesta, törkeästä kunnianloukkauksesta ja yllyttämisestä kunnianloukkaukseen. Hänen valituksena salattiin, joten sen sisällöstä ei ole tietoa.

Bäckman ja Janitskin eivät kumpikaan saapuneet paikalle hovioikeuteen maanantaina.

Janitskin on haastettu oikeuden kuultavaksi sakon uhalla yhtenä istuntopäivänä. Hänen asianajajansa ei kommentoinut, aikooko Janitskin saapua muutoin paikalle oikeuteen.

Bäckmanilla ei ole velvollisuutta olla läsnä oikeudessa minään käsittelypäivänä.

"Tässä mitataan sananvapautta"

Aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen sanoi istunnon aluksi, että laajan ja moniosaisen oikeuskäsittelyn yhdistävänä tekijänä on ”MV-lehti”.

Pääsyytetyksi hän nimesi Janitskinin, joka Hämäläisen mukaan oli vastuullinen MV-sivuston toiminnasta ja julkaisuista.

– Oikeudenkäynti liittyy yhteiskunnallisesti merkittävään ja ajankohtaiseen ilmiöön. Tässä mitataan sananvapautta, sen ulottuvuutta, rajoja ja sitä, mitä median nimissä ylipäätään on sallittua tehdä, aluesyyttäjä Hämäläinen kuvaili.

Maanantaina hovioikeus käsitteli Janitskinin kahta tekijänoikeusrikosta ja kahta törkeää kunnianloukkausta.

Bäckmanin osuutta sekä Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneita rikoksia käsitellään ensi viikolla.

Aro vaatii Janitskinilta ja Bäckmanilta hovioikeudessa noin 40 000 euroa suurempia korvauksia kuin mitä käräjäoikeus määräsi.

Bäckman tuomittiin käräjäoikeudessa maksamaan Arolle 22 000 euroa. Hovioikeudessa Aro vaatii korvauksen korottamista 34 000 euroon.

Janitskin taas määrättiin maksamaan Arolle 35 000 euroa, mitä Aro vaatii vastavalituksessaan korottamaan 54 000 euroon.

Viesteissä toivottiin syöpää tai raiskausta

Maanantaina aamupäivällä oikeus kuuli demarien opiskelijajärjestön entistä puheenjohtajaa, joka joutui käräjäoikeuden tuomion mukaan törkeän kunnialoukkauksen kohteeksi.

Nuorisopoliitikosta tehtiin MV-julkaisuun juttuja sen jälkeen, kun hänen edustamansa opiskelijajärjestö aloitti kampanjan, jossa mainostajien tietoon tuotiin, että näiden mainoksia on MV-sivustolla. Kampanjassa mainostajia kehotettiin harkitsemaan, haluavatko nämä jatkaa mainontaa sivustolla.

Kampanja johti naisen mukaan useiden mainostajien vetäytymiseen ja aiheutti hänen käsityksensä mukaan vastakampanjan, jossa Janitskin julkaisi hänen nimensä, kuvansa ja yhteystietonsa MV-sivustolla.

Henkilölle lähetettiin ensimmäisen MV-jutun julkaisun jälkeen valtava määrä tekstiviestejä, sähköposteja ja muita viestejä, joissa esimerkiksi ”kommentoitiin kehonkoostumusta ja näkökykyä, väitettiin seksityöläiseksi tai toivottiin raiskausta tai syöpää”.

246 kirjoitusta MV-sivustolla

Viestejä tuli lopulta useita satoja ja puheluita toisinaan niin paljon, ettei nainen olisi kertomansa mukaan pystynyt varatun linjan takia soittamaan edes hätäpuhelua.

MV-julkaisussa ex-puheenjohtajan nimi on sittemmin julkaistu 246 kertaa ja aina negatiivisessa yhteydessä, hänen asianajajansa Markku Fredman sanoi.

Tapahtumat aiheuttivat naisen mukaan pelkoa, ahdistusta, työkyvyn osittaisen menettämisen, tarpeen turvajärjestelyille sekä tulonmenetyksiä sairausloman vuoksi. Toisinaan hän ei uskaltanut poistua kotoa.

– Asia on aiheuttanut aika syvät haavat, joita kannan yhä mukanani.

Lopulta henkilö muutti joksikin aikaa ulkomaille töihin, mihin pääasiallinen syy oli hänen mukaansa pyrkimys päästä eroon häirinnästä.

Puolustuksen mukaan syy-yhteys on epäselvä

Janitskinin puolustusasianajaja Anu Koivu kyseenalaisti, johtuvatko entisen nuorisopoliitikon saamat viestit Janitskinin jutusta, jossa henkilön nimi ja yhteystiedot julkaistiin.

– On mahdollista, että naiseen kohdistuva niin sanottu vihankampanja johtui hänen boikottikampanjastaan. Kaikki henkilöt tai yritykset eivät ole välttämättä suhtautuneet kampanjaan positiivisesti, Koivu huomautti.

Koivu totesi, ettei voida myöskään tietää, olivatko herjaavat viestit kohdistettu varsinaisesti naiselle vai mustamaalaamaan MV-julkaisua ja Janitskinia.

Ex-puheenjohtajan asianajaja Fredman sanoi, että hänen päämiestään koskevien kirjoitusten ja tämän yhteystietojen julkaisemisen tarkoituksena oli maalittaa nainen vihakampanjan kohteeksi.

Syyttäjä: Kyse oli kostosta

Janitskinin puolustuksen mukaan Janitskin ei voi olla vastuussa lukijoiden toiminnasta.

– Maalittaminen ei ole juridinen termi. Mitä se pitää sisällään ja kuka maalittaa? Jos katsotaan, että Janitskin on päätoimittaja tai sitä vastaava henkilö, niin mihin päättyy hänen vastuunsa tässä maalittamisessa, Koivu kuvasi maalittamisen epäselvyyttä.

Koivu huomautti lisäksi, että opiskelijajärjestön puheenjohtajana toiminut nainen ei ollut yksityishenkilö, vaan alhaisemman yksityisyydensuojan henkilö poliittisen asemansa vuoksi.

Syyttäjä Hämäläisen mukaan kyseinen rajoitussäännös koskee ihmisten toimintaa käsittelevää arvostelua, mutta henkilöön kohdistuessa arvostelu voi merkitä kunnianloukkausta.

– Rajoitussäännökseen ei kannata vedota, koska tässä naista on aika täydellisesti ruoskittu henkilöä halventavalla tavalla. Kyse ei ole poliittisen toiminnan arvostelusta.

Naisen mukaan mainostajiin kohdistetun kampanjan tekijä oli hänen nostamansa järjestö, mutta Janitskin nosti hänet sen kasvoksi, kun hän julkaisi naisen nimen ja tiedot MV-sivustolla.

Häirintäviestit ja verkkokirjoittelu koskivat hänen mukaansa poikkeuksetta häntä ihmisenä.

– Ei tullut viestejä, että olet toiminut väärin, vaan että olet lihava huora.

Syyttäjä katsoi naisen nimen ja tietojen julkaisun olleen Janitskin kosto boikottikampanjasta.

Oliko Janitskin vastuussa MV:n sisällöistä?

Kokonaisuuden kannalta oleellinen kysymys koskee Janitskinin asemaa MV-julkaisussa.

Hovioikeuteen toimitetussa valituksessa Janitskinin puolustus sanoo, ettei Janitskin ole ollut missään vaiheessa MV-julkaisuista vastuullinen henkilö kuten käräjäoikeus katsoi tuomiossaan.

Syyttäjän vastauksen mukaan käräjätuomiossa on perustelu huolellisesti, että Janitskin on ollut määräävässä asemassa MV-julkaisusta.

Se käy vastauksen mukaan ilmi esimerkiksi kolmannen syytetyn eli MV:n taustalla toimineen 55-vuotiaan naisen kertomuksista ja MV-julkaisun teksteistä, joissa Janitskinia nimitetään päätoimittajaksi.

Ei mielenosoituksia

Vuosi sitten käräjäoikeuden istunnoissa oli paikalla paljon syytettyjen tukijoita, jotka osoittivat mieltään oikeustalon ulkopuolella ja seurasivat istuntoa salissa.

Oikeustalon ulkopuolella ei tällä kertaa ollut mielenosoittajia.

Hovioikeus oli varannut käsittelyä varten ylimääräisen salin, mutta sitä ei tarvittu.

Asianosaisten lisäksi istunnossa paikalla oli median lisäksi muutamia henkilöitä, jotka olivat ilmeisesti syytettyjen tukijoita.

Yksi oikeuskäsittelyn asianomistajista on Kaleva365 Oy, joka julkaisee sanomalehti Kalevaa. Kaleva on Lännen Median osakaslehti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Maalittaminen on kriminalisoitava pikaisesti. Kyllä tässä maassa on saatava elää rauhassa, kuten ennenkin. Ei pidä antaa vieraan vallan trollien pilata ihmisten elämää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka puhuu pahaa, mustamaalaa, valehtelee, etsii rikoskumppaneita, kuvaa pilkatakseen ja maalittaa? Ei ainakaan tasapainoinen normaali ihminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen pitää näyttää Venäjälle, että sen propagandasota ei toimi täällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että oikeuslaitos laittaa kuriin nämä bäckmannit, janitskinit, tynkkyset ja muut vihankylväjät. Tällainen ei kuulu meikeläiseen kulttuuriin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aroa vainottiin vain siksi, että hän kertoi Venäjän kannalta epämiellyttäviä faktoja Venäjän toiminnasta. Ei mistään muusta syystä. Aro toimi sekä journalistisesti oikein että isänmaallisesti kertoessaan noista asioista ja hän ansaitsisi työstään kunniamerkin. Bäckman ja Janitskin olivat siis diktatuuri Venäjän asialla suomalaista toimittajaa vastaan. Sen tosiasian kanssa he joutuvat elämänsä elämään. Juridisen tuomion antaa oikeusistuin, mutta saattaapa herrojen suomalainen omatunto alkaa kolkuttamaan jossain elämän vaiheessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osaako joku kertoa mihin perustuu Bäckmanin valituksen salaaminen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23:17
Henkilöauto suistui tieltä Siikalatvalla, kuljettaja vietiin tarkastukseen
23:06
Fluorivoiteet kielletään maastohiihdossa ja Suomessa kehitetään korvaavia tuotteita
22:58
Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Kajaanissa, pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta ja törmäsi lopulta autoon
21:17
Oululainen Veronica Helanen taisteli tiensä ylioppilaaksi – maksansiirrot pakottivat nuoren lukiolaisen lopettamaan koulun hetkeksi kokonaan
20:48
Vanhan kou­lu­ra­ken­nuk­sen asunnossa syttyi tulipalo Tervolassa, viisi henkilöä vietiin tarkastukseen
20:44
Laservalojen ja höyrykoneiden Slushissa värikyltit vievät yrittäjät ja sijoittajat yhteen – Huippukalliista lipuista huolimatta tapahtuma tekee kävijäennätyksen
20:43
Oulun amatöörinyrkkeilyn ykkösiskijä Aydin Behruz loukkasi kätensä työtapaturmassa, Tammer-turnaus jää väliin: "Henkisesti tämä on kovempi pala kuin itse vamma"
90
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
79
Postijumi pahenee: Neuvotteluaikaa ei ole sovittu, autolauttojen rekkakyydit pysähtyivät – Paatero MTV:lle: En tiennyt työehtosopimuksen siirrosta
68
Pelti rytisi Pohjantien työmatkaliikenteessä: Kuusi autoa kolaroi Kaakkurissa, kaksi autoa törmäsi Iskossa – liikenne sujuu nyt normaalisti
68
Pirkka-Pekka Petelius pyytää saamelaisilta anteeksi vanhoja sketsejään, lähetti tapaamispyynnön romaneille – Aake Kalliala IS:lle: "Kuulostaa ihan älyttömälle"
59
Postilaiset vaativat Eduskuntatalon edessä valtiota erottamaan Postin hallituksen – Ministeri Paatero: "Postin tilanteeseen täytyy saada ratkaisu pikaisesti"
52
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
45
Kalen! kalluppi: Pittäiskö yliopisto rakentaa ratapihalle?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image