Kotimaa

MV-oi­keu­den­käyn­ti jatkuu Ylen toimittajan ja syytettyjen kuulemisella

Kotimaa 14.6.2018 0:09 | Päivitetty 14.6.2018 14:57
STT

Lokakampanjan kohteeksi joutunut Ylen toimittaja kertoi tänään oikeudessa, että MV-julkaisussa on julkaistu yli 150 artikkelia, joissa hänen nimensä mainitaan. Hänen mukaansa kirjoittelun MV-julkaisussa laukaisi hänen Ylelle tekemä juttunsa informaatiovaikuttamiseen liittyvistä kommenttipalstoista, sivustoista ja sosiaalisen median palveluista.

MV-lehti oli listattu jutussa yhtenä sivustona, jossa tällaista niin sanottua trollausta esiintyi. Sivustolla on julkaistu toimittajasta lukuisia kuvia ja hänen mukaansa paikkansa pitämättömiä herjaavia ja panettelevia väitteitä.

- Ne sisältävät minun epäilyni mukaan useita kunniaa loukkaavia väitteitä. Nämä ovat sellaisia, joiden ainoa tarkoitus näyttää olevan luoda minusta hirviömäinen kuva sekä journalistina että ihmisenä, toimittaja Jessikka Aro totesi oikeudessa.

Aron mukaan myös muita hänen kanssaan olevia henkilöitä vastaan on hyökätty. Hän kertoi, että kaikkiin hänen julkaisemiinsa tietoihin tartutaan ja niitä vääristellään. Hänen asianajajansa Martina Kronström kertoi aiemmin, että Aro ei pysty enää edes kävelemään kadulla, koska joutuu pelkäämään lokakampanjan aiheuttamaa väkivallan uhkaa.

- Kaikki tieto, mitä välitän, vääristellään, ja minua haukutaan. Pyritään luomaan minussa henkilönä sellaista tunnetta, että pelkäisin julkaista mitään tai olla missään kertomassa minun tietojani.

Hän on tutkinut työssään muun muassa Venäjän informaatiovaikuttamista ja palkittu siitä.

Janitskin ja Bäckman kiistävät rikokset

MV-julkaisun perustajalle Ilja Janitskinille vaaditaan oikeudenkäynnissä vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksista, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja salassapitorikoksista.

Ylen toimittajaa koskevassa kokonaisuudessa on kyse siitä, että Janitskin, dosentti Johan Bäckman ja kolmas henkilö masinoivat syyttäjän mukaan toimittajaa vastaan henkilöön menevän vihamielisen informaatiokampanjan, jotta tämä ei voisi jatkaa työtään.

Bäckmanille vaaditaan 8 kuukauden vankeusrangaistusta vainoamisesta ja kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta.

Janitskin, Bäckman ja kolmas henkilö kiistävät syyllistyneensä rikoksiin asiassa.

Bäckmaniin Aro kertoo törmänneensä ensimmäisen kerran Twitterin kautta. Hän kertoi ensin ottaneensa Bäckmanin häntä koskevan kommentoinnin huvittavana.

- Ajattelin että hänhän on huumorimiehiä. Sitten tulivat nämä artikkelit, joilla oli vakavia seurauksia. Ihmiset alkoivat soitella minulle.

Syyttäjän mukaan Bäckman on väittänyt Aroa muun muassa amerikkalais-baltialaisten erikoispalvelujen tunnetuksi avustajaksi esimerkiksi venäläisissä Geopolitics- ja Russkaja Narodnaja Linia -verkkojulkaisuissa.

Tämän jälkeen Aro kertoi soittaneensa Bäckmanille.

- Soitin hänelle lokakuussa, kun hän oli alkanut levittää näitä valheita ja kysyin, miksi teet tätä. Hän sanoi, että tämä on politiikkaa.

Bäckmanilta ei ole vielä kysytty oikeudessa, menikö puhelu hänestä näin vai ei. Asianajaja ei halunnut kommentoida STT:lle Aron kertomusta.

Bäckman on esimerkiksi toiminut Pohjois-Euroopan edustajana Venäjän presidentin alaisessa Venäjän strategisen tutkimuksen instituutissa RISI:ssä ja kertonut blogipostauksissaan edustavansa Itä-Ukrainan separatisteja.

"Miten menee Mary Goodnight?"

Syyttäjän mukaan Venäjä-yhteyksistä tunnettu dosentti Johan Bäckman on muun muassa levittänyt toimittajasta perätöntä tietoa ja tästä laadittua pilkkalaulua netissä ja toimittanut Arolle kipsijäljennöksen Viron kiistellystä pronssisoturipatsaasta.

Aron mukaan muun muassa Bäckmanin viestittely hänelle tukee tätä käsitystä.

- Hän on myös lähettänyt minulle viestin, jossa hän on sanonut "miten menee Mary Goodnight? taisit jäädä infosodassa toiseksi", Aro totesi.

Tähänkään Bäckmanin puolustus ei ole vielä ottanut kantaa.

Mary Goodnight viittaa Bond-tyttöön vuodelta 1974. Pilkkavideossa taas esiintyi James Bondin käyttämä Aston Martini -merkkinen auto.

Pronssisoturipatsaan jäljennöstä Aro piti verhottuna uhkauksena.

- Pronssisoturipatsas symboloi Neuvostoliiton armeijan sotilasta, jonka siirtämisestä lietsottiin kovat mellakat Tallinnassa noin kymmenen vuotta sitten.

Tänään oikeudessa on vielä määrä kuulla Bäckmanin ja Janitskinin versiot asiasta, jos käräjäoikeuden aikataulu sen sallii.

-----

Yksi juttukokonaisuuden asianomistajista, mediayhtiö Sanoma on STT:n suurin omistaja.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

137
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
112
Muiden uskontojen läsnäolo voi olla hyväksi Suomen kristityille, sanoo Oulun hiippakunnan seuraava piispa
65
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
39
Median lokaaminen riitti - yli 200 sanomalehteä liittyi Trumpin hyökkäyksiä vastustavaan kampanjaan
32
Loppukesä tuo maatalouskoneet teille, autoilijan tila voi huveta yllättäen – näillä neljällä vinkillä ohitat traktorin turvallisesti
31
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
29
Vapautuksen asepalveluksesta saa joissain maakunnissa toisia helpommin – yleisin syy on mielenterveys- tai käytöshäiriö

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Laita sellanen auto jonka haluat ja johon sinulla on varaa ilman rahoitusta. Rekisteritiedon perusteella näkee kuitenkin... Lue lisää...
käteisostaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image