Kotimaa

Muuttolinnut suunnistavat sisäisellä kompassilla

Kotimaa 11.9.2007 15:17
STT, JUHA RAIPPALINNA
Ihmisiä on aina askarruttanut, miten linnut pystyvät muuttamaan jopa tuhansia kilometrejä ja löytävät perille talvehtimisalueilleen ja takaisin pesimään. Uusimman tutkimustiedon mukaan monet lintulajit pystyvät aistimaan maan magneettikentän voimakkuuden, suunnan ja kulman maanpintaan nähden. Magneettiaisti perustuu erittäin pieniin kudosmagneetteihin eli magneettisiin kiteisiin linnun kudoksissa.

Monet linnut käyttävät suunnistamiseen päivällä aurinkoa ja yöllä tähtiä. Vaikka aurinko olisi pilvessä, muuttolinnut voivat päätellä suunnan valon värähtelystä. Suurin osa linnuista muuttaa kuitenkin yöllä tähtien näyttäessä suuntaa. Pilvisenä yönä ainakin parikymmentä lintulajia osaa suunnistaa sisäisen kompassin avulla.

Ne eivät erota napoja toisistaan, vaan aistivat magneettikentän ja maanpinnan välisen kulman, joka on magneettisella päiväntasaajalla 0 astetta ja magneettisilla navoilla 90 astetta.

Jos linnut muuttavat päivällä, ne voivat käyttää apunaan myös näkyviä maamerkkejä, kuten niemiä, rannikkolinjoja, vuoristoketjuja ja johtolinjoja.

Maamerkkien ohella osa linnuista, esimerkiksi kyyhkyset voivat suunnistaa myös hajujen perusteella, mutta mitä kauemmaksi ne joutuvat tutuilta seuduilta, sitä enemmän ne luottavat aurinkoon ja magneettikenttään.

Merilinnut puolestaan saattavat haistaa meriveden suolapitoisuuden muutoksia ja kasviplanktonin tuottamia tuoksuja.

Suunnistusta voivat ohjata myös kauas kantautuvat äänet, kuten rantaan murtuvien aaltojen tai vuoristossa puhaltavan tuulen aiheuttamat matalat infraäänet.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

12:57
Henkilöauto ajautui ulos tieltä Siikalatvalla, ajokeli voi olla huono
11:35
Sairaalaklovneilla on sairaalassa tärkeä tehtävä tuoda päiviin leikkiä ja hassuttelua –  mutta pitääkö klovnin olla aina iloinen?
11:00
Italian liigan pelejä siirretään koronaviruksen pelossa - Milanon ja Venetsian matkailu vaarassa: "Tämä ei ole Italian Wuhan", sanoo matkailujohtaja
10:51
Käsittämätön tapaus NHL:ssä: Carolinan maalille nousi kesken pelin jääkoneen kuljettaja, joka torjui sensaatiomaisen voiton – Sebastian Ahon pisteputki jatkuu yhä
10:50
42-vuotias Dave Ayres torjui voiton Torontosta, ilman minkäänlaista ammattilaitaustaa
10:47
Pattijoen kasvatti Miikka Salomäki siirtyi NHL-seurojen vaihtokaupassa Nashvillestä Torontoon
10:08
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
68
Loppuko hiihto ilmastonmuutokseen? Professori: "Eteläisen Suomen koululaisille luminen talviloma on muisto vain"
28
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
22
Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide Lukijalta
18
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
12
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
12
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
11
HS: Kaksi lentokenttää suljettiin Kanariansaarilla hiekkamyrskyn vuoksi, myös Suomen-lentoja peruttu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä tai aamulla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

255 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Eläkejärjestelmä kyllä kestää, eli turha valitus pois. Ja nuoret sopivaa ammattia hankkimaan ja sitten töihin vaan! Lue lisää...
Öululainen 2

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image