Kotimaa

MTS:n kysely: Kannatus Nato-jäsenyydelle laskussa

Kotimaa 1.12.2016 14:42
STT

Suomalaisten kannatus maan Nato-jäsenyydelle on hienoisessa laskussa, kertoo Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) teettämä kysely. Suomen pyrkimistä sotilasliiton jäseneksi kannatti neljäsosa vastanneista. Jäsenyyshakemuksen vastustajia oli 61 prosenttia.

Jäsenyyden kannatus on laskenut MTS:n kyselyissä parin vuoden takaisesta 30 prosentista. Vastustajien määrä on pysynyt osapuilleen ennallaan, mutta kannastaan epätietoisten määrä on kasvanut.

Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys lisää sotilasliiton houkuttelevuutta. Siinä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyyttä kannattaisi kolmasosa ja vastustaisi 54 prosenttia vastanneista.

Mahdollista liittoutumista paljon suuremman kannatuksen saa Suomen nykyinen sotilaallinen yhteistyö eri kumppaneiden kanssa. Yhteistyö Ruotsin ja Pohjoismaiden kanssa on edelleen ylivoimaisesti suosituinta. Sitä kannattaa 94 prosenttia vastanneista. Yhteistyötä Yhdysvaltain ja Naton kanssa tukee vajaat kaksi kolmasosaa kyselyyn osallistuneista.

Pakolaiset ja työllisyys ykköshuolenaiheet

Selvästi eniten huolta tulevaisuudesta MTS:n kyselyn vastaajissa aiheuttavat maailman pakolaistilanne (85 prosenttia) ja työllisyystilanne Suomessa (84 prosenttia). Esimerkiksi maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa (61 prosenttia) tulee selvästi näiden jälkeen.

Suomalaisten luottamus ulkopolitiikan hoitoon on kyselyn mukaan kasvanut. 70 prosenttia vastanneista piti maan ulkopolitiikkaa hyvin hoidettuna. Viime vuoden kyselyssä vastaava prosenttiluku oli 63.

Ennen tätä vuotta luottamus ulkopolitiikan hoitoon oli laskenut MTS:n kyselyissä koko 2010-luvun ajan.

Myönteisin kuva ulkopolitiikan hoidosta on kyselyn mukaan keskustan ja kokoomuksen kannattajilla, kielteisin perussuomalaisilla. Jopa oppositiopuolueiden kannattajat pitävät Suomen ulkopolitiikkaa paremmin hoidettuna kuin perussuomalaisten kannattajat.

Puoluekantaa tarkasteltaessa täytyy tosin ottaa huomioon, että vain kaksi kolmasosaa MTS:n kyselyyn vastanneista ilmaisi puoluekantansa.

MTS:n kyselyyn haastateltiin tuhatta suomalaista syys-lokakuussa. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS

Kommentoi

Hyvä, että suurin osa kansalaisista on järkeviä. Puolueettomuus on kaikella tavalla meille parasta!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävin lukemassa kyselyn yhteenvedon (72 sivua). Yhtä asiaa jäin kaipaamaan. Miksi ei kysytä, kuinka moni haluaa sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa? Tai toisinpäin, kuinka moni ei halua sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä suomalaiset ovat fiksua väkeä, täytyy sanoa.
Pakolaiskysymys ja työllisyys, ne huolestuttavat minuakin, ei Putinin ja pian Trumpin sekoilut.
Luulen, että muutamassa vuosikymmenessä hädänalaisten invaasio räjähtää meidän kaikkien silmille.
Jospa maailma käyttäisi edes 10% asevarusteluun suunnatuista triljoonista takaamaan kaikille elämän perusedellytykset.
Aika loppuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Irti EU:sta ja Venäjän kanssa kauppaa tekemään/ sotilaallisia harjotuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:32
Afganistanissa on alueita, joille ketään ei voida ajatella palautettavan – sen sijaan Irakin tilanne on parantunut
14:18
Tässä on ihmiset ja koko planeetan pelastava ruokavalio – yksi hampurilaispihvi viikossa ja kaksi kertaa nykyistä enemmän pähkinöitä ja palkokasveja
13:11
Raiskaajan kanssa avioliittoon – tutkimus patistaa muuttamaan seksuaalirikosten lainsäädäntöä entisen Neuvostoliiton alueella
12:55
Enää alle vuosi aikaa – Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus patistaa hoitamaan jätevesijärjestelmän vaadittuun kuntoon
12:07
Ministeri Terho: "Olisin valmis jopa luopumaan opintotuen tulorajoista" – selvityksen mukaan tulorajoja voisi nostaa huomattavasti
11:53
Aarnio yritti saada tietoa miljoonaperijän kaappauksesta rikollispomo Keijo Vilhuselta — Vilhusta kutsuttiin poliisin keskuudessa nimellä "Äijä"
11:33
Yliopiston eläinmuseo siirtyy mahdollisesti Tietomaahan – uudesta näyttelystä halutaan toiminnallinen ja tiedekeskusmainen
84
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
77
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
45
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
31
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
30
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
26
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
26
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

144 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Olipa kommentoijalla hiukan erikoinen kirjoitus. Herraviha on toki niin vanha ja ikuinen asia, ettei sitä pahemmin kanna... Lue lisää...
Pekka Vanhana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image