Kotimaa

Moni tunnistaa muiden rattiraivon - itse liikenteessä hyvällä mielellä

Kotimaa 17.4.2018 9:06 | Päivitetty 17.4.2018 11:13
STT

Suuri osa suomalaisista kulkee liikenteessä myönteisellä mielellä, ilmenee Liikenneturvan teettämästä kyselystä. Sen mukaan liikennekiukku on kuitenkin monelle tuttu käsite.

Vastaajista lähes kaksi kolmasosaa kertoi, että oli myönteisellä mielellä viimeksi autoa ajaessaan. Vain kolme prosenttia arvioi fiiliksen olleen kielteinen.

Kun kyselyssä pyydettiin vertaamaan toisten kuljettajien käyttäytymistä omaan, arvioitiin toisten käytös järjestelmällisesti huonommaksi. Eroja arvioitiin olevan etenkin riittävän turvavälin jättämisessä, mutta myös siinä, kuinka hyvin muut kuljettajat huomioivat muun muassa pyöräilijät tai kävelijät.

Esimerkiksi yli yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoi, että hidastaa aina tai usein hyvissä ajoin ja antaa tilaa kävelijälle, joka on aikeissa ylittää suojatien. Sitä vastoin alle puolet vastanneista autoilijoista koki, että toiset kuljettajat hidastavat hyvissä ajoin ja antavat tilaa suojatien ylittäjälle.

Liikenneturvan mukaan tuloksissa näkyy toisten toiminnan tulkitseminen negatiivisesti. Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen muistuttaa, että tilanteiden positiivinen tulkinta olisi kuitenkin edullista paitsi turvallisuuden, myös oman itsensä kannalta.

- Toisten toiminnan tulkinta negatiivisesti voi herättää itsessä ärtymystä. Jos tilanne tulkitaan neutraalisti tai myönteisesti, se vähentää kiukun tunnetta, mikä taas vähentää suuttuneena tehtyjä huonoja päätöksiä liikenteessä, Kaistinen sanoo tiedotteessa.

Kantar TNS selvitti suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä joulukuussa 2017. Vastanneita oli yhteensä 1 530, joista autoilijoita oli 1 212.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Pohjan tien tietyömaapätkällä on vaikea ajaa rauhallisin mielin. Eniten nyppii nuo 50kmh rajotus alueella 100khm ajavat ja sen päätteeksi vielä puikahdetaan suoraan ohituskaistalta pikkuvälistä poistuimisrampille. He tietenkin ajavat omasta mielestään ko. osuudelle sopivaa nopeutta, mutta lakeja pitäisi kuitenkin noudattaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raivo sana on kärsinyt inflaation. Oikeasti raivo on "rajoittamaton tai väkivaltainen viha". Tällaista ei kyllä liikenteessä esiinny. Miksihän tähänkin juttuun on niitattu raivo oikein otsikkotasolle, kun tutkimuksessa on kysytty vastaajien arviota itsestään ja toisista liikenteessä; vastauksissa on kyllä raivo tosi kaukana. Muistaakseni samantyylinen "tutkimus" uutisoitiin noin vuosi sitten, jossa myös uutisoinnin sävy oli tarkoitushakuinen, eli raivoa usutettiin kansalaisten mieliin.

Maaliskuussa Kaleva kirjoitteli latu"raivosta", jota sitäkään ei oikeasti esiinny.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kännykkää räpläävät ottavat melko riskin liikenteessä erittäin yleistä ei siinä mitään jos ois isommat sanktiot onnettomuuden aiheutettuaan kortti pois vähäksi aikaan ja korvaamaan oma vastuun

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo ei se minussa ole koskaan vikaa. Muut ovat niin huonoja kuskeja. Minä vaan minä olen paras.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rattiraivo syntyy ja laantuu ihan loogisesti työmatka liikenteessä.
Ajoneuvo joka etenee ammattiliikenteelle sopivaa 85-90 mittari nopeutta tasaisesti, ja saa pidettyä mahdolliset hidastukset joustavina ilman haitari liikettä. Tämä vaatii myös sopivat etäisyydet edessä ja takana, ehkä n.100m. Tällainen saa raivon laantumaan.
Toisaalta ajoneuvo joka vaihtelee nopeuttaan, kiihdyttää kun vastaantulijoita ei ole ja jarruttaa jonon haitari liikkeeseen kun esim rekka tulee vastaan. Tälläinen saa raivon nousemaan...
Lienee selvää mikä on vaaraksi liikenteelle...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:06
Terveyskuntomittauksia järjestetään lokakuussa Raksilassa, Haukiputaalla ja Kiimingissä
13:06
Ulkoministeri Timo Soini sai eduskunnan luottamuksen, pääministeri: "Tässä ei äänestetty abortista, tässä äänestettiin Soinin luottamuksesta"
12:51
Move-mittaukset jatkuvat Espoossa ensi viikosta alkaen – mittauksiin osallistuminen vapaaehtoista
12:44
Perustuslakivaliokunta: Luottamukselliseen viestiin voidaan kajota perustelluin syin – ei ottanut kantaa tiedustelulainsäädännön kiireellisyyteen
12:43
Poliisin kilpiryhmää haulikolla osoitelleen rikostuomio koveni – Hovioikeus: Yksi laukaus olisi tappanut kaksi poliisia
12:37
Tiedustelulakipakettiin liittyvälle perustuslain muutokselle vihreää valoa perustuslakivaliokunnalta
12:30
Oulaisten Nuorisokuoro on toistamiseen Yleisradion vuoden kuoro
25
MT: Berner suunnitteli isoa postiuudistusta, joka sisälsi muun muassa kilpailuttamisen – eduskuntaryhmä tyrmäsi
13
Ukkosmyräkkä vyöryi Oulun yli yön aikana – huomiseksi odotellaan Mauri18-myrskyä
12
Soinin omistakin joukoista soraääni: Sinisten Tiina Elovaara ei tue ulkoministerin aborttikantaa – "Naisten oikeudet ovat minulle ohittamattomat"
11
Vammaisten pysäköintilupia käytetään jatkuvasti väärin – lupa voi olla vainajalta tai se on väärennetty alkuperäisestä
7
Hollannin Leeuwarden vakuutti Oulu2026-hankkeen puuhahenkilöt – oppia haetaan parhaillaan Ouluun
6
Humala kasvaa Pyhäsalmen kaivoksessa 660 metrin syvyydessä – maan alla vuodenajalla tai vuorokaudenajalla ei ole väliä
6
Kärpät viikonlopuksi Itä-Suomeen – Kanadalaispuolustaja Shaun Heshka liittyi taas joukkueen mukaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on vaarallisen voimakasta aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä Etelä-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

122 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Verohallituksen sivuilla lukee: "Kotitalousvähennyksen tarkoitus on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia te... Lue lisää...
JLow

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image