Kotimaa

Mistä myrskyjen nimet tulevat?

Viime viikolla Suomen etelä- ja keskiosia riepotteli Asta-myrsky. KUVA: Markku Lehtinen
Kotimaa 3.8.2010 0:00
Kaisu Puranen
Viime viikolla Suomen etelä- ja keskiosia riepotteli Asta-myrsky.

Menneiden vuosikymmenten aikana maassa ovat riehuneet myös esimerkiksi Janika, Pyry, Manta ja Visa.

Miten myrskyt nimetään, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen?

Ei meillä ole virallista menetelmää. Yleensä katsotaan almanakkatoimistosta rajuilman alkamispäivän nimet, ja annetaan myrskylle ensimmäisenä listassa oleva nimi.

Kyllä se nimi Ilmatieteen laitoksen kautta usein tulee, kun meiltä muutenkin kysellään. Joskus toimittajatkin keksivät sen.

Kuinka iso myrskyn pitää olla, että se saa nimen?

Siihenkään ei ole vakiintunutta käytäntöä. Kyllä laaja-alaiset ja laajalti vahinkoa aiheuttaneet yleensä nimetään. Kaikissa on jokin muistettava yksityiskohta. Edellinen tällainen rajuilma oli Unto vuonna 2002. Samana talvena riehuivat Pyry ja Janika.

Kuinka kauan Suomessa on nimetty myrskyjä?

Ainakin useampi vuosikymmen. Jos mennään vuosisata taaksepäin, ei enää löydy nimiä. Esimerkiksi vuoden 1890 myrsky oli pelkkä elokuun myrsky.

Onko nimeäminen Amerikasta tullut muoti-ilmiö?

Ei ole, Saksassa nimetään jopa matala- ja korkeapaineet.

Kyllä erilaisia nimeämiskonventioita on paljon ympäri maailmaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:25
Syyttäjä: Albaniasta johdettu huumerinki toi maahan ja yritti kaupata Suomessa 70 kiloa amfetamiinia viime kesänä – oikeudenkäynti alkoi
10:09
Komeat keinovalopilarit loistivat Oulun Takalaanilassa – jääsumunäytelmiä luvassa pohjoisessa
10:08
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
9:57
Elinkautista istunut kolmoismurhaaja ja rikollisjengin ex-johtaja pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen – Hovioikeus hyväksyi hakemuksen
9:56
"Pieniä, muutaman minuutin myöhästymisiä" – junaliikenne sujunut ilman suurempia ongelmia etelän lumikaaoksesta huolimatta
9:55
Naista syytetään aikeista tappaa Oulun poliisilaitoksen poliisi – "Oletko valmis kuolemaan, ei haittaa vaikka olet kyttä", nainen kirjoitti uhkausviesteissään
9:30
Jos mahdollisuus aukeaa, Rasmus Karjalainen on valmis liikahtamaan – "Kaikki on mahdollista"
54
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
44
Vilkut ja rekisterikilpi eivät vapauta rakennusluvan tarpeesta – Pyhäntäläisyrityksen liikkuva ja talviasuttava mökkivaunu esillä Helsingissä
25
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
25
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
13
Seksuaalirikoksia tehneitä ei voi palauttaa edes perustuslakia muuttamalla – palautukset tuskin edes toimisivat rikosten ehkäisyssä, asiantuntija sanoo
13
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely
12
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

107 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Aikuisella ihmisellä on ihmisvelvollisuus elättää itsensä ja hieman tukea yhteiskunnan toimintaa. Muutoin on lapsen tas... Lue lisää...
Kylmä totuus

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image