Kotimaa

Ministeriö: Rau­ta­tie­hank­kei­siin tarvittavien yhtiöiden perustaminen jää seuraavalle hallitukselle

Ministeri Anne Bernerillä ei ole toimitusministeriössä valtuuksia ratahankkeita vauhdittavien tytäryhtiöiden perustamiseen. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 14.3.2019 16:19 | Päivitetty 14.3.2019 17:01
Elina Melamies

Toimitusministeristö voi jatkaa kahden ratayhteyksiä kehittävän hankkeen valmistelua, mutta osakassopimuksia se ei voi tehdä.

Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti torstaina jatkavansa Suomi-radan ja Turun tunnin junan mahdollistavien hankeyhtiöiden valmistelua. Sen sijaan yhtiöiden osakassopimukset hyväksyy vasta seuraava hallitus.

Toimitusministeristössä vaalikauden loppuun jatkavan liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk) valtuuksia jatkaa ratahankkeita on epäilty. Asiasta kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat. Lehden mukaan toimitusministeristö ei voi tehdä yhtä suuria ja kauaskantoisia päätöksiä kuin hallitus.

Liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa, että ratahankkeita edistävien Pohjolan Rautatiet Oy:n tytäryhtiöiden perustaminen siirtyy seuraavan hallituksen päätettäväksi. Sen sijaan Pohjolan Rautatiet Oy voi jo nyt perustaa kalustoyhtiön, kiinteistöyhtiön ja Rail Baltica -yhtiön.

Tämä selvisi, kun Anne Berner keskusteli oikeuskansleri Tuomas Pöystin kanssa asiasta torstaina.

Viime kuussa Bernerin jatkoa ministerinä pohdittiin sen vuoksi, että hänen kerrottiin olevan ehdolla ruotsalaisen finanssikonsernin SEB:n hallitukseen. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) perusteli Bernerin ministeriyden jatkoa sillä, että hänen mukaansa ratahankkeita kehittävien yhtiöiden pikainen perustaminen on tärkeää.

Tytäryhtiöt perustamatta

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 1. helmikuuta liikenne- ja viestintäministeriön esitystä, jonka mukaan rautatietoimialan kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi ja suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi perustetaan valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, joka myöhemmin perustaa tytäryhtiöitä.

Liikenne- ja viestintäministeriö perusti Pohjolan Rautatiet Oy:n 14. helmikuuta. Tytäryhtiöitä ei ole vielä perustettu.

Valtioneuvosto päätti 21. helmikuuta valtuuttaa valtioneuvoston kanslian pääomittamaan Pohjolan Rautatiet Oy:tä. Pääomitus tehtiin 28. helmikuuta.

– Suomi-rataa ja Turun tunnin rataa edistävien tytäryhtiöiden osakassopimukset on neuvoteltu jo valmiiksi yhdessä Helsingin, Tampereen, Vantaan, Espoon ja Turun kanssa. Suomi-radan osakassopimus olisi mahdollistanut Hämeenlinnan, Riihimäen ja muiden kaupunkien liittymisen mukaan sopimukseen, ministeri Berner sanoo.

– Rahoitus yhtiöiden käynnistämiseen olisi ollut valtiolta ja kunnilta yhteensä 30 miljoonaa euroa Suomi-radan osalta sekä 20 miljoonaa euroa Turun tunnin junan osalta, hän lisää.

Hankeyhtiömallia oli tarkoitus hyödyntää jatkossa myös Itäradan nopeuttamisessa.

– Itäradan osalta oli jo löytynyt yhteisymmärrys maakuntaliitoissa. Myös keskustelut kaupunkien kanssa ovat edenneet. Niitä on käyty Porvoon, Kouvolan, Lappeenrannan, Imatran, Joensuun, Mikkelin, Pieksämäen, Kuopion, Iisalmen ja Kajaanin kanssa, ministeri Berner sanoo.

Juttua korjattu kello 17.01: Rail Baltica -yhtiö ei toimi kalusto- ja kiinteistöyhtiönä, vaan ne ovat erillisiä.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Mitä jos jätettäisiin kaikki yhtiöt perustamatta ja jatkettaisiin vr:llä. Eivät palvelut ainakaan tule halpenemaan tai paranemaan, jos raiteille tuodaan yksityisiä toimijoita. Ja jos aluksi halpeneekin, niin kyllä ne matkat pian nousee (ks. sähköverkot). Ei olla naiveja, eihän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turha juttu, koska joka tapauksessa tarvitsee eduskunnan päätöksen, jotta rahaa tulee. Eikä sitä päätöstä tehdä kuin budjetissa.
Ei yhtiöitys mitään ratkaise eikä sellaisenaan rahaa tuo. Eivät kunnatkaan voi noin vain rahaa sijoittaa, vaan siitäkin pitää tehdä päätökset valtuustoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on Supuli huseerannut Suomen sekaisin. Kokoomuksen asioilla on berberin kanssa selkeästi ollut. Kumma kun muut Kepussa moista touhua katselevat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

97
Puheenaihe: Ovatko Stora Enson yt:t suurempi isku kuin Nokian vähennykset?
50
Kärpät nollasi Ilveksen ja siirtyi puolivälieräsarjassa 2–0 -johtoon – Osalan taklaus kuumensi tunteet, pitkä pelikielto uhkaa
30
Analyysi: Vaalikampanjoista loppuivat repivät aiheet, koska kukaan ei halua suututtaa Sdp:tä
27
Lehmät kuumentavat vaalikeskustelua – keskusta ja kokoomus pelkäävät vasemmiston ja vihreiden ilmastotekoja
17
Ferrovanin tehdasta ei tulekaan Raaheen – yhtiö on asetettu selvitystilaan ja toimitusjohtaja vapautettu tehtävästään
17
Ulkoministeri Timo Soinin kimppuun yritettiin hyökätä Vantaalla – vartijat taltuttivat Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutuneen miehen
15
Radio Pooki palkittiin vuoden paikallisradiona, kanavalle myös vuoden paikallisradiojuontajan palkinto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua ja Posio lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

389 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kyseenalainen onnellisuustutkimus

Kyllä tutkimus perustuu mitattavissa oleviin, ja myös vertailukelpoisiin tietoihin eikä mielipiteisiin. Tämä oli jo sei... Lue lisää...
Heippa vaan rehellis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image