Kotimaa

Ministeriö päätti lopettaa PS-nuorten avustamisen - puheenjohtaja syyttää hyökkäyksestä kan­sal­lis­mie­li­siä vastaan

Kotimaa 19.6.2019 20:27
Hannu Mustonen

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on päättänyt lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n tämän vuoden avustuksen maksamisen, koska sen mielestä järjestö rikkoo toiminnassaan nuorisolain tavoitteita. Samalla ministeriö perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden.

PS-nuorten tälle vuodelle saama avustus on suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on tähän mennessä maksettu 57 500 euron erä. Järjestö kiistää ministeriön takaisinperintäoikeuden ja katsoo, että sen toiminta edistää nuorisolain tavoitteita.

– Me ollaan nuorisojärjestö, joka tekee nuorisotyötä. Meidän kautta nuoret pystyvät lähtemään mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja toimintaan. Me ollaan suurimman oppositiopuolueen nuorisojärjestö ja varsin iso sekä näkyvä järjestö. OKM:ltä on härskiä lähteä rahoitusta viemään, PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen kommentoi.

Ministeriön mukaan avustuksen peruuttaminen liittyy PS-nuorten virallisella Twitter-tilillä julkaistuun kuvaan tummaihoisesta perheestä, jonka saatteena oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".

Avustettavan nuorisoalan järjestön tulee toteuttaa nuorisolain tavoitteita. Yhtenä tavoitteena on edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista, ja tavoitteen toteuttamisen lähtökohtina ovat muun muassa yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys.

Ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajan Esko Rannon mukaan ministeriöstä avustusta haluavan nuorisoalan järjestön on noudatettava toiminnassaan nuorisolakia. Jos lakia ei halua noudattaa, on järjestön hankittava rahoitus toimintaansa jostain muualta kuin nuorisotyön varoista.

Kinnunen pitää ministeriön perusteita heppoisina. Järjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen on jo pahoitellut twiittiään, joka oli hänen mukaansa ajattelematon. Niin ikään järjestö on todennut, ettei kyseinen Twitter-päivitys ollut yhdistyksen tai sen hallituksen laatima kannanotto.

Avustuksen vievä päätös onkin Kinnusen mielestä vääryys, joka on oikaistava.

– Jos ei muu auta, niin oikeuden kautta sitten, hän totesi.

PS-nuoret ja OKM ovat käyneet avustuksista oikeutta aikaisemminkin.

– Heidän puoleltaan tämä on luonnollinen jatkumo. Tässä on taustalla ihan järjestelmällinen hyökkäys kansallismielisiä ja kansallismielistä politiikkaan vastaan. Näen, että tässä halutaan hiljentää meidät. Perussuomalaisista on tullut viimeisten vuosien ja vaalien aikana ihan iso ja vakavasti otettava puolue. Se varmaan pelottaa vanhaa valtaa ja valtakoneistoa, joten sitten käydään tällaisilla röyhkeillä tempuilla meitä vastaan, Kinnunen kritisoi.

Vuonna 2017 korkein hallinto-oikeus hylkäsi PS-nuorten valituksen vuoden 2015 avustuksesta. Vuonna 2014 korkein hallinto-oikeus katsoi PS-nuorten avustushakemuksen tulleen hylätyksi osaksi väärin perustein, minkä myötä se palautti järjestön avustuksen uuteen käsittelyyn.

Jos oikeuskaan ei korjaa järjestön nyt kokemaan vääryyttä, seuraavat askelmerkit katsotaan sen jälkeen. Kinnunen ei ryhdy tässä vaiheessa pohtimaan, mitä järjestön toiminnalle tapahtuu, jos avustus jää kaikista yrityksistä huolimatta saamatta.

– Sitä tilannetta en lähde spekuloimaan, koska lähtökohta on se, että tämä vääryys korjataan.

Kinnunen myöntää, että kyseessä on järjestön toiminnan kannalta iso ja merkittävä summa. Toisaalta hän vakuuttaa, että toiminta ei tyssää avustuksen perumiseen.

– Kyllä meillä tekemistä ja toimintaa riittää joka tapauksessa. Ei tässä olla luovuttamassa eikä meitä voi tällä tavalla kyykyttää.

Ministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtajan Henni Axelinin tietojen mukaan kysymyksessä on ensimmäinen kerta historiassa, kun nuorisoalan järjestön avustus joudutaan perimään takaisin siksi, että sen toiminta on ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa.

Axelinin mukaan PS-nuorten on täytynyt olla tietoinen siitä, että sen toiminnalla on seuraamuksia valtionavustuksen kannalta. Ylilyönneistä keskusteltiin järjestön edustajan kanssa jo maaliskuussa.

Ministeriön mukaan myös yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo antamassaan lausunnossa, että PS-nuorten toiminta on selkeässä ristiriidassa nuorisolain yhdenvertaisuuden edistämistavoitteen kanssa.

Valtuutettu katsoo, että järjestön toiminnan voidaan tulkita rikkoneen etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa tai vähintään loukanneen tummaihoisten suomalaisten ja Suomessa asuvien ihmisarvoa.

MAINOS

Kommentoi

Näin se sitten vain on; kolmannes (vähintään) kansasta on sitä mieltä, ettei maa saisi näyttää tuolta, mutta sanoa sitä ei saa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö pitäisi tuon mukaan poistaa myös vihreitten tuet hehän ilmeisesti aikoivat polttaa Keskustan ministerin kun hän sanoi, että turpeen polttoa voidaan jatkaa. Tuollainen syyte on jo paljon vakavampi ja käy suoraan tiettyyn ihmiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän oli vaan se kuuluisa, "hyväksytty mielipide" ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kannatus vain nousee. Jokainen kerta kun kansan valtaa halveksutaan röyhkeästi. Kyllä ihmiset ymmärtävät tämän sortamisen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä on ihan selvä poliittinen tarkoitus: vaikeuttaa Perussuomalaisten nuorten ja siten tulevien PSn edustajien tulevaisuutta. Ihan turha kertoa, että puolueen sanomisiin liittyy mitenkään. Sieltä on Kokoomus nuorilta ja vihneiltä päässyt ulos paljon hullumpiakin juttuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, ja tämä kuuluisa " Kepun nuorisosäätiö", sieltähän mennään heittämällä ministeriksi asti, voi prk. tätä " subaitsebuutta".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi ihan mielenkiintoista päästä seuraamaan tuota oikeusjuttua, Suomen lainsäädäntö on tuolla alueella melkoisen harva ja koukeroinen seitti, ja oikeuden tulkinnat saattaisivat olla lainsäädännön selkeyttämiseksi hyvinkin tarpeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

11:47
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden kolarissa loukkaantuneilla ei hengenvaaraa – poimijat työskentelevät lappilaisen yhtiön palveluksessa
10:45
Maajoukkuehiihtäjä Susanna Saapunki kilpailee kesäisin rankoissa skyrunning-kilpailuissa – "Kisa tuntuu alusta asti pahalta" Tilaajille
10:27
Kolea alkukesä väistyi ja lämmintä ilmaa on luvassa koko maahan – katso tästä vinkit puutarhaan hoitoon helteellä
10:24
Taivalkoskelta Posiolle johtava tie suljettiin pudonneen sähköjohdon vuoksi – liikenne kulkee normaalisti
10:21
Koirien päiväkoti aloittaa Oulun Talvikankaalla – uusi eläinlääkäriasema tulee naapuriin
9:28
Tulivatko helteet jäädäkseen? Pekka Pouta vastaa
9:23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
108
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
72
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
29
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
23
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
16
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
16
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"
11
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image