Kotimaa

Ministeri Terho vaatii hallitusta hä­tä­ko­kouk­seen Oulun tapahtumien takia – sisäministeri Mykkänen matkustaa tänään kaupunkiin

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) matkustaa lauantaina Ouluun keskustelemaan kaupungissa tapahtuneista seksuaalirikoksista yhdessä kaupungin johdon ja viranomaisten kanssa. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 12.1.2019 13:21
Marjo Oikarinen

Oulun neljä uutta seksuaalirikosepäilyä kuohuttavat kansan lisäksi politiikkaa. Sinisten mielestä hallituksen on päätettävä pikaisesti tuesta turvallisuusviranomaisille ja rikosten uhreille. Ministeri Kai Mykkänen (kok.) tapaa tänä iltana Oulussa kaupungin ja poliisin johtoa.

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho esittää puolueen tiedotteessa hallituksen kokoontumista, koska Oulussa ilmeni eilen perjantaina neljä uutta alaikäisiin kohdistunutta seksuaalirikosepäilyä. Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä.

Jo ennestään poliisi tutkii viittä eri tapausta, joissa kyse on samankaltaisista rikoksista. Ainakin osa epäillyistä on tullut Suomeen turvapaikkahakuprosessin kautta. Epäiltyjä on nyt yhteensä 15.

Terhon mukaan hallituksen pitäisi saada tiedonanto sisäministeriltä ja turvallisuusviranomaisilta.

– Hallituksen täytyy saada tarvittavat faktat ja kuulla asiantuntijoiden toimenpide-esitykset. Hallituksen täytyy päättää pikaisesti toimenpiteistä, joilla annetaan kaikki mahdollinen tuki turvallisuusviranomaisille ja rikosten uhreille, Terho sanoo tiedotteessa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ilmoitti matkustavansa tänään lauantaina Ouluun keskustelemaan paikallisen poliisin ja kaupungin johdon kanssa. Tapaaminen on illalla.

Mykkänen kommentoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että Oulun epäillyt hyväksikäyttötapaukset ovat raukkamaisia. Hänestä tapaukset eivät mahdu Suomeen eikä asiaa voi jättää sikseen.

Mykkänen aikoo keskustella oululaisten kanssa muun muassa siitä, miksi epäiltyjä hyväksikäyttötapauksia on noussut niin paljon esiin juuri Oulussa.

Oulussa tapahtuneet rikokset voivat vaikuttaa kevään vaaleihin

Oulun tapahtumien on epäilty jo vaikuttavan eduskuntavaaleihin, joihin on kolmisen kuukautta. Torstaina julkaistussa Ylen puoluekannatusmittauksessa perussuomalaisten kannatus nousi joulu-tammikuussa eniten, 2,1 prosenttiyksikköä 10,2 prosenttiin.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoi Ylelle, että kannatus nousi heti joulukuussa, kun Oulun seksuaalirikosepäilyistä uutisoitiin.

Keskustan kannatus puolestaan laski eniten Oulussa. Kaikkiaan se laski 0,9 prosenttiyksikköä, 16,1 prosenttiin.

Perussuomalaisten kannatukseen tuli Turjan mukaan vastaava piikki joulun välipäivinä, Helsingin Arabianrannan murhaepäilyn jälkeen.

Siniset edellytti lauantaiaamun tiedotteessaan, että seksuaalirikoksiin syyllistyneet turvapaikanhakijat karkotetaan maasta. Terhon mukaan hallitus on jo ennen Oulun tapahtumia valmistellut esityksen, joka koventaisi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia. Juuri voimaantulleen lain perusteella rikoksiin syyllistyneen ulkomaalaisen voi karkottaa aikaisempaa nopeammin.

Oulu pitää turvallisuusinfon tammikuun lopussa

Oulun piispa Jukka Keskitalo kertoi sähköpostitse lauantaiaamuna Lännen Medialle olevansa järkyttynyt Oulun tapahtumista ja ymmärtävänsä ihmisten tyrmistyksen.

– Lastensa turvallisuudesta perustellusti huolestuneita vanhempia tässä nyt ei tule syyllistää heidän vihantunteistaan. Järkytyksenkin keskellä meidän kaikkien on kuitenkin tärkeä kontrolloida esimerkiksi somekäyttäytymistä, jotta ei tulla aiheuttaneeksi lisää turvattomuutta, piispa sanoi.

Oulun kaupunki on jo aikaisemmin ilmoittanut järjestävänsä turvallisuusinfon 28. tammikuuta kaupungintalolla. Julkisessa info- ja keskustelutilaisuudessa viranomaiset antavat tilannekatsauksen ja vastaavat kysymyksiin. Tilaisuus on julkinen.

Keskustelussa ovat mukana Oulun poliisilaitoksen, Maahanmuuttoviraston, Pohjois-Pohjanmaan elyn ja Oulun kaupungin edustajat.

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kun Kempeleessä tapahtui vastaava tapaus mitä nyt Oulussa, niin Sipilä vaati HETI hallituksen hätäkokoukseen, mutta missä nyt ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka järjestäisi mielenosoituksen jossa voisi kertoa ettei Oulussa eikä Suomessa hyväksytä tämmöistä? Osallistuisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Semmoinen järjestettiin jo, olikohan se joulukuussa kaupungintalon edessä..
Kyllä nyt ministerit kauhistelee, ihanku ois tullu jotenki yllätyksenä. Puhutaan ja puhutaan, mutta mitään ei varmuudella taaskaan saada aikaan.
Hyvä Suomi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
"Epävarmuuden kanssa on ollut raskasta elää" – Britanniassa asuva suomalaiskirjailija muuttaa pahimman Brexit-kaaoksen alta pois
15:15
Pääesikunnan laatima selvitys Lemmenjoesta julki – Komentaja Jarmo Lindbergin saamista tiedoista ei kerrota asiakirjassa
15:12
Stefan Löfvenistä äänestetään Ruotsin uutta pääministeriä perjantaina
15:12
Pohjois-Norjan lumivyöryuhreista löytyi yksi - etsinnät päästiin aloittamaan kunnolla vasta tänään
14:52
Rankan ripulin aiheuttava vasikoiden alkueläintauti vienyt sairaalaan vain muutaman ihmisen Pohjois-Pohjanmaalla – tartuntojen kasvun syy mysteeri
14:23
Kultakortti Tokioon – Kaliforniassa varttunut rullalautailun supertähti vaihtoi yllättäen Suomen edustusasuun
14:08
Ulosajo haittasi liikennettä Hintassa – yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image