Kotimaa

Mie­li­pi­de­mit­taus: Suomessa jo liikaa kieltoja

Kotimaa 22.8.2013 13:25
Kaleva

Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa (65 prosenttia) suomalaisista vastaa myöntävästi kysymykseen ”Onko Suomessa jo liikaa kieltoja ja luvanvaraisuuksia?”.

Perussuomalaiset ovat vahvimmin sitä mieltä, että kieltoja on liikaa. Puolueen kannattajista peräti 80 prosenttia on tällä kannalla.

Vanhojen kolmen suuren puolueen kannattajista enemmistö on samoilla linjoilla, mutta prosenttiosuudet ovat pienempiä (kokoomus 64,3 prosenttia, SDP 67,5 prosenttia ja keskusta 68,3 %).

80 prosenttia vastaajista oli sillä kannalla, että jokaisella aikuisella pitäisi olla oikeus päättää omista tekemisistään, niin kauan kuin hän ei häiritse tai vahingoita muita. Eniten tätä mieltä olivat perussuomalaiset (89 prosenttia) ja sosiaalidemokraatit (83 prosenttia) ja vähiten vasemmistoliittolaiset (70 prosenttia).

”KD rajoittaa eniten
henkilökohtaista vapauttani”

Tutkimuksessa esitettiin kysymys, mikä poliittisista puolueista harjoittaa politiikkaa, joka rajoittaa eniten henkilökohtaista vapauttasi.

Kristillisdemokraatit ottivat kiistattoman kärkisijan 19 prosentin kannatuksella. Perässä seurasivat kokoomus (13,3 prosenttia) ja vihreät (9,8 prosenttia).

Vähiten henkilökohtaista vapautta rajoittaviksi puolueiksi koettiin keskusta (1,8 prosenttia) ja vasemmistoliitto (2,4 %).
Kristillisdemokraatit ovat keikkuneet kärjessä myös kahtena edellisenä vuotena tehdyissä vastaavissa tutkimuksissa, mutta tänä vuonna kokoomus siirtyi vihreiden ohi kakkostilalle.

TNS Gallup tutki Viestintätoimisto Kaiku Helsingin toimeksiannosta suomalaisten mielipiteitä sääntelystä 6.-16.8. Tutkimukseen vastasi 1041 suomalaista. Tutkimus on osa Kaiku Helsingin ”Kielletty maailma”-kampanjaa, johon kuuluva kiertue alkaa 22.8. Mikkelissä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Sitä voi urputtaa, puolesta ja vastaan, tai sitten katsoa peiliin. Jos edes suurin osa osaisi elää ihmisiksi ja miettiä muutakin kuin omaa hanuriaan, kieltoja ei tarvisi edes ajatella. Ja hei - jokaisella on vapaat kädet kantaa itsensä rajan taakse eli muuttaa muualle asumaan, jos ei täällä kykene..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin ja tämä luvanvaraisuus tarkoittaa että niitä lupia pitää sitten jostain kysellä eli käytännössä verotuloja tuhlaavalta virkaelätiltä joka myös byrokraattina ja virkamiehenä tunnetaan. Tässä sitä ois kirveelle töitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on kaikkiä sääntöjä, kieltoja, rajoituksia ja valvontaa yli puolet liikaa. Poliitikot tärkeilee ja ovat pätevinään kun keksivät uusia ja uusia sääntöjä ja rajoituksia ja kansa tuntee joutuvansa hirttosilmukkaan! Olen puhunut jo pitkään, että se puolue joka lupaa purkaa edes osan Suomen järjettömistä säännöistä ja isovelivalvoo touhusta tulee saamaan minun ääneni seuraavissa vaaleissa. Mutta eihän ne poliitikkoparat uskalla vähentää pätemisensä määrää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pahimmat kieltojen antajat ovat THL:n Puskat. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain erilaisia tapoja toimia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jumalattomat ihmiset haluavat elää ilman lakia, kuin eläimet. Tämä on tietenkin seurausta siitä, että tarpeeksi kauan toistettu valhetta että ihmiset ovat eläimiä, niin ei ihme jos he alkavat käyttäytyä kuin eläimet. Juuri tästä häiriö käyttäytymisen vuoksi joudutaan tekemään uusia lakeja.

Jos olisimme oikeasti hyviä ihmisiä, niin avustus työtä ja lakeja ei juurikaan tarvittaisi. Mutta katsokaapa mitä tapahtuisi, jos nopeusrajoitukset poistuisivat ja laskekaapa paljonko tavallainen suomalainen käyttää nyt hyvinvoinnin huippuaikoina omista tuloistaan ja ajastaan muiden auttamiseen - se on 1-2% luokkaa. Ongelma on yhä itsekäämpi ihminen, joka löytyy keinon rikkoa lakia ja tehdä väärin yhä uudelleen. Nuoriso ongelma on tämän arvotyhjiön luoma yksi oire samalla tavalla kuin rapistuva yhteiskuntamme, joka hajoaa teitä myöten, ja uusien laitoksien ja työpaikkojen sijaan tulee YT neuvotteluja ja terveyslaitoksia sekä kouluja suljetaan. Tämä on sitä, mitä tapahtuu jumalattomasti elävälle yhteiskunnalle ja kun Luoja vetää siunauksensa pois.

"Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois." - Hesekiel 16:49-50

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarvitaan hyviä ja oikeudenmukaisia käytäntöjä, ei tarpeettomia ja ihmisen elämää rajoittavia lakeja. Tarvitaan tekoja, ei tyhjiä sanoja. Tarvitaan kannustavaa asennnemuokkausta, ei syyllistävää saarnausta. Tarvitaan ihmisen vastuuta omasta itsestään, ei pakoilua holhouksen helmoihin. Tarvitaan selkärankaisuutta, ei imelää hurskastelua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asetat tässä nyt jotenkin kummallisesti vastakkain uskonnon ja itsekkyyden. Jumalaa ei aina tarvita epäitsekkyyteen, tarvitaan vain muutosta ihmisten asenteisiin ja kasvatukseen toisia auttavampaan suuntaan. Toisaalta jos joku haluaa jonkun uskonnon tätä varten, niin siitä vain valitsemaan jumal(i)a, pääasia että auttaa toisia.
Ihminen on eläin, siksi se haluaa käyttäytyä eläimellisesti. Se on pelkästään luonnollista. Se ei kuitenkaan tarkoita itsekkyyttä. Ihminen on hyvin älykäs eläin ja voi kyllä ottaa muutkin huomioon, jos ja kun me toisiamme siihen opetamme ja kannustamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Evira,Valvira,trafi,TE-keskus, ja mitä niitä onkaan. Kaikki pyrkivät lisäämään turhaa pyrökratiaa!. Töihin kyseisiin virastoihin pääsee hyvillä suhteilla ja eläkkeen voi tienata suuremmin rasittamatta itseään,kunhan ei hypi kenenkään korkeamman virkamiehen varpaille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi siis tulkita viesti niin, ett Persuksistakin 20%:n mielestä kieltoja on sopivasti, tai liian vähän. Kieltämättä surkuhupaisaa :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...niin kauan kuin hän ei häiritse tai vahingoita muita."

Siinäpä se tulikin. Suomalainen vaan ei usko, että mikään toiminta voisi häiritä muita, ellei sitä ole laissa kielletty. Eikä välttämättä vielä sittenkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on kymmenittäin erilaisia virastoja, jotka ainoastaan jarruttavat kaikkea kehitystä. Lopettamalla nuo virastot ja vakanssit saataisiin taas pyörät pyörimään ja valtavat säästöt aikaan. Tyyppiesimerkki on museoviraston toiminta, kun se jarruttaa ja pyrkii estämään Kemijärven uuden S-marketin rakentamisen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun lukee eri keskustelupalstoja niin niistä voisi päätellä, että suomalaiset suorastaan rakastavat sääntöjä ja eri toten kieltoja mitä erilaisempien asioiden yhteydessä. Niiden perusteella kieltoja ei ole läheskään riittävästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulos on siinä mielessä omituinen, että perussuomalaiset ovat eniten sitä mieltä, että kieltoja on liikaa. Mutta juuri persujen vuoksi tuollaisia kieltoja tarvitaan ja niitä tulee lisää.(esim.Hakkaraisen puheet)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"80 prosenttia vastaajista oli sillä kannalla, että jokaisella aikuisella pitäisi olla oikeus päättää omista tekemisistään, niin kauan kuin hän ei häiritse tai vahingoita muita" .... kuka määrittelee sen mikä on häiritsevää? Minua häiritsee kaikki poliitikot. Vaadin politiikan kieltämistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

8:25
"En halunnut tehdä pitkää kiekkoa, joten lähdin ylittämään keskialuetta kiekon kanssa" – Se kostautui ja pysyy kärppävalmentaja Toni Sihvosen mielessä ikuisesti Tilaajille
8:00
Horrossaarnaaja kaivoi tiensä lattian läpi vapauteen, Matti Haapoja karkasi Kakolasta neljästi – Nämä paot kiinnostavat vankilaturisteja Tilaajille
7:36
Johtajaksi jalostunut Leijona – Sakari Manninen kulki pitkän tien MM-kisojen ratkaisupelaajaksi
7:00
Autiotuvilla on omat sääntönsä, ja niitä kannattaa noudattaa – Siivoa jälkesi ja muista, että polttopuu voi maksaa jopa yli euron per klapi Tilaajille
7:00
Toimittajat kilpailevat skuupeista paineen alla – brittisarja ei oikein tempaise mukaansa
7:00
95 oli kevät, jolloin torilla tavattiin – kiekkohuumainen elokuva ei ehdi keskittyä kunnolla mihinkään
7:00
Joustavaa yhteistyötä tarvitaan silloin, kun asiakas ei selviä ongelmistaan omin voimin Lukijalta
22
Hamal tekee kahta työtä ja yrittää ansaita nettona 2 600 euroa kuussa, jotta saisi perheensä Suomeen – Korkea tuloraja on vähentänyt perheenyhdistämisiä
9
Sähkölaitteen vika aiheutti tulipalon ravintolassa Oulun Pakkahuoneenkadulla – "Ravintolan henkilökunta toimi esimerkillisesti"
9
Leijonat kaatoi Ruotsin ja etenee mitalipeleihin! Ratkaisu haettiin jatkoajalta – seuraavaksi vastaan Venäjä
8
Oulun Lentokentäntiellä kolmen auton ketjukolari – kaksi lasta sairaalaan tarkistettaviksi
7
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
6
Toppilassa sytytettiin jälleen tulipalo – palavat rakennusjätteet aiheuttivat runsaasti savua alueelle
6
Näin asianajajat ja muut oikeusavustajat törttöilevät – "Tuomarilla on persiljaa korvissa aina, kun minä puhun"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työttömälle oikeus lomaan

Keppiä loisijat tarvii. Lue lisää...
Keppi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image